Hong Kongissa oli turistille loputtomasti nähtävää, mutta wargamer-taustaisina ja kaikenlaisesta figuilusta innostuneina matkailijoina hakeuduimme reissun aikana aktiivisesti paikalliseen hobby-maailmaan. Olimme tehneet aika paljon taustatyötä ja selvitelleet kohteita ennakkoon, mutta lopulta löysimme paljon uutta jopa kuudetta kertaa maassa vierailleen Ericin näkökulmasta. Pieniä erikoisliikkeitä oli lukemattomat määrät, osa niistä siroteltuna ympäri kaupunkia ja osa vahvoissa, alakohtaisissa keskittymissä. Aasian figukulttuuri vaikuttaisi ensiraapaisulla olevan värikäs, monipuolinen ja elinvoimainen, sekä ehkä himpun verran vaikea tavoittaa!
Pienoismalliliikkeitä (puhuttaessa niin koottavista malleista, erilaisista patsaista, hahmoista ja pelikäyttöön tarkoitetuista miniatyyreistä) on Hong Kongissa runsaasti, mutta ne voivat ainakin ensikertalaisen vierailijan vinkkelistä olla vähän vaikeita löytää. Jotkin liikkeet mainostavat vilkkaaseen katukuvaan sijoitetuilla banneri-ilmoituksilla, mutta osa luottaa selkeästi viidakkorummun paukkeeseen. Tälläkin reissulla löysimme sattumalta kokonaisen pienoismalleihin, sarjakuvahahmoihin, scifi- ja fantasiapatsaisiin sekä armeijatavaraan vihkiytyneen ostoskeskuksen, jonka sisältöä ohikulkija ei olisi kuunaan voinut päätellä sisäänkäynnin ja kylttien ulosannin perusteella. Jos saatavilla ei ole kulmat tuntevaa paikallista harrastajaa, kannattaa kääntyä löytämiensä liikkeiden henkilökunnan puoleen, ainakin mun kokemuksen perusteella myyjät auttavat ja antavat reittivinkkejä mielellään, eikä harrastajataustaisilla työntekijöillä vaikuta olevan kilpailijakateutta.
Parin viikon reissun aikana tuli pyörittyä eniten Mong Kokin alueella, mikä oli ainakin mulle melkoinen tarjonnan ja mielenkiintoisen nähtävän paratiisi. Osa model kit-liikkeistä, jotka myyvät perinteisiä koottavia lentokone- ja panssarivaunumalleja ovat helposti löydettävissä katutasossa, mutta monia mielenkiintoisia erikoisliikkeitä on vaikeampi löytää sattumalta. Ahtaassa kaupungissa vuokrat ovat huikean korkeat ja figukauppojen tyyliset erikoisliikkeet saattavat olla piilossa kymmenennessä kerroksessa tai jossakin hämyisessä sisäpihan nurkassa. Tutkimusmatkailijan työtä helpottaa onneksi vähän paikallinen käytäntö siitä, että samantyyliset liikkeet on usein niputettu joko aihepiiriin paneutuneiksi kortteleiksi tai pieniksi ostoskeskuksiksi. Esimerkiksi airsoft- ja military surplus-tavaralle on Mong Kokissa ihan oma alue, kun taas Model shop-keskuksen bongaava löytääkin sitten katseltavaa ja ostettavaa yli äyräiden. Pelkästään meidän hostelin ympärillä oli jo uskomattoman paljon makeita liikkeitä, mutta peleihin käytettäviä figuja ja perinteisempiä Games Workshop-tuotteita sai etsiä kauempaa.
Pieniä kauppoja, jotka on ängetty tupaten täyteen myytävää tavaraa (jopa siinä määrin, etteivät myyjät aina mahdu liikkeisiin) on erityisesti hobby-ostareissa lukemattomia ja vaikka niissä onkin osittain samat tuotteet, jokaiseen oli silti hauska tutustua yksilöllisesti. Osassa tuoteryhmät keskittyivät enemmän action figuureihin tai kummallisiin japanilaisiin anime-supersankarihahmoihin, mutta useimmat olivat ottaneet valikoimiinsa kuumia best seller-tuotteita, kuten Hot Toys-firman valmistamia, upeita Marvel-hahmoja. Pikkuliikkeissä saattoikin tehdä (tinkien) hintavertailua hamuamistaan tuotteista, mikä olikin osa shoppailun viehätystä. Halusinkin tehdä blogiin pienen katsauksen Hong Kongin harrastemaailmaan ja toivon, että kuvista ja sepostuksista välittyisivät hyvä meininki sekä paikallinen intohimo aiheeseen!
|
Dokumentointia hankaloittivat hiukan paikalliset säännöt; missään liikkeissä ei oikeastaan olisi saanut kuvata, ei edes ulkopuolelta. War Head-operaattorit onnistuivat kuitenkin salaa keräämään arvokasta tiedusteludataa välitettäväksi länsimaihin ja tukikohtaamme! Nämä kuvat ovat kuuluisasta Richmond Shopping centrestä joka tunnetaan myös Model & Hobby Arcadena. |
|
Erilaiset ja -kokoiset japanilaiset robottifiguurit tai Gundamit ovat todella suosittuja ja isosti esillä. Niitä myydään valmiina, artikuloitavina figuureina tai koottavina rakennusarjoina ja niin pienoismalliliikkeissä kuin lelukaupoissakin. Päivittäistavaramyymälät ja katujenvarsien lehtikojut myyvät myös Gundam-erikoislehtiä ja "Fact fileja", mikä kertoo ilmiön suosiosta. |
|
Salakuvaa ikkunalasien läpi. Osa kaupoista myi valmiiksi rakennettuja ja maalattuja (ja usein custom-työnä tehtyjä) patsastyylisiä display- ja sisustusratkaisuita. Valmiit figut ovatkin Honkkareissa suosittuja ilmeisesti koska ihmiset ovat melko kiireisiä, eikä näillä välttämättä olisi kiinnostuksestaan huolimatta aikaa perehtyä mallien rakenteluun ja harrastukseen vaadittavien taitojen opetteluun. |
|
Isot figuurifirmat kuten Hot Toys ovat monet Hong Kongista kotoisin. Firmat tekevät kuulemamme mukaan ennakkotilauksilla niin isot tuotot, että niiden on mahdollista skaalata tuotanto niiden mukaan ja pitää sarjat Limited edition-tyylisinä, keräilijöitä houkuttelevina julkaisuina. Ilmestyttyään hahmojen hinnat lähtevätkin hiljalleen kipuamaan ylöspäin, esimerkiksi Ericin viime reissultaan ostama Mk IV Iron Man maksoi tuolloin 1750HKD ja nyt paikoin yli 2500, tähän on voinut toki vaikuttaa esimerkiksi uusi Avengers-leffa. Ihmiset ostavat näitä enimmäkseen koriste-esineiksi. Jotkin liikkeet kauppaavat myös custom-hahmoja, tämä First Avenger on weatheroitu versio tavallisesta, jolle on lisätty uudelleen sculptattu pää ja natsien konepistooli. Myös kilpi on custom-maalattu, sillä alkuperäisen mukana ei tule taisteluvaurioitunutta versiota. Näimme myös yhden Capin, joka ajeli sivuvaunullisella sakemanniprätkällä. |
|
Sarjakuvahahmojen lisäksi myös elokuvasankarit ovat suosittuja. Liikkeitä kierrellessä näkee selvästi, että työntekijät ja kauppojen omistajat ovat itsekin sydämellä messissä ja fiilistelevät harvinaisuuksiaan, useat hahmot olivat esillä vain esittelyn vuoksi eivätkä ne olleet ostettavissa. Mä ja Hese saimme kummatkin tästä osamme ja pari makeaa military- ja samurai-aiheista patsasta jäi hyllyihin meidän tavoittamattomiin. Display only! |
|
Custom-osia, patsaita ja mitä kummallisimpia figuureita. Osa epäilemättä japanilaisista hahmoista oli aika häiriintyneitä. |
|
Anime-nuket ja -patsaat olivat ihan oma lukunsa... |
|
Tarjontaa oli aiheeseen kuin aiheeseen. |
Pari liikettä teki niin kovan vaikutuksen, että ne ansaitsevat ihan oman katsauksen. Itse hurahdin isomman skaalan sotilasfiguureihin, jotka ovat taidokkaita jäljennöksiä eri aikakausien sotilasvarustuksista viimeistä yksityiskohtaa myöten. Piskuiset varusesineet, aseet ja vaattekappaleet on tehty hienosti ja hahmot on kustomoitavia, omalle figuurille voikin ostaa esimerkiksi jonkin näyttelijän kasvot, merkkijalkineet tai jonkin tietyn tähtäimen, jonka kiinnittää aseen pienoismalliin. Esillepanoltaan upea, niin ikään Richmond Centressä sijaitseva Station-niminen liike oli harrastuksen paikallinen keihäänkärki, johon upposi suuri osa munkin lomabudjetista.
|
Station oli tyypillinen Hongkongilainen erikoisliike: ihan täynnä tavaraa. Tässä kaupassa oli kuitenkin moninkertainen määrä lattiatilaa, joten liikkeessä oli kiva pörrätä vähän pidempäänkin eikä tarvinnut pelätä olevansa muiden shoppailijoiden tiellä. |
|
Sotilashahmoja eri aikakausilta. Näkyvimmin esillä ovat modernit amerikkalaiset erikoisjoukot, mutta myös ensimmäisen ja toisen maailmansodan univormut ovat suosittuja. Saatavilla on myös vähän vanhempien aikakausien, kuten antiikin Rooman hahmoja, sekä jokunen fantasiafiguuri ja roolihahmo elokuvista sekä tv-sarjoista. |
|
Hahmoja myydään kokonaisina ja irrallaan. Varusteet voi myös ostaa tämäntyylisinä pakettiratkaisuina, mikäli omistaa ylimääräisen nuken tai haluaa laittaa esille vain varustekokonaisuuden. Hinta on vähän edullisempi, eikä tietenkään tarvitse nähdä taustatyön vaivaa selvitellessä realistisia yksityiskohtia tai yksikkökohtaisia erikoisuuksia. |
|
Taskuja, reppuja, vaatekappaleita, kenkiä, asevarusteita, tilpehöörejä ja lavasteita myydään erikseen, joten oman hahmon voi todella räätälöidä mielensä tai jonkin tietyn esikuvan mukaan. Kaikki tyypilliset geardokliseet, kuten valotikut, vaatesakset, hispeed-hansikasmerkit, brändiaurinkolasit ja viimeisimmät maastokuviot on saatavilla, samoin erikoisemmat yksityiskohdat vainukoirista laskuvarjoon ja humoristisiin alusvaatteisiin. |
|
Erikseen myytävien varusteiden laatu ei kuitenkaan ollut ihan samalla tasolla tämäntyylisten spessusettien kanssa. Näissä laatu ja yksityiskohdat olivat yleensä viimeisen päälle, hahmot oli pakattu hyvin pehmusteisiin ja kaikki varusteet olivat irrallaan jolloin hahmon sai koota erillisiä taskusijoitteluja myöten haluamallaan tavalla. Mukana saattoi tulla myös jonkinlainen taustapahvi tai pieni kulissi. |
|
Figuuri koottuna. Kaikki pienet klipsit, vetoketjut ja tarrasulkeiset taskut todella toimivat. Lisäksi taskuissa on oikeasti niille tarkoitetut tavarat, esimerkiksi lippaat tai kranaatit. |
|
Stationin vaikuttavaa, monikerroksista näyteikkuna-displayta. |
|
Erikoisjoukkoja joka lähtöön. |
|
Taiwanissa customina erillisosista kasattu figu World Invasion: Battle L.A-elokuvan päähenkilö Staff Sergeant Nantzista. Alkuperäisen figun piirteet muistuttavat jo ennestään näyttelijä Aaron Eckhartia (mm. Yön ritari), mutta esimerkiksi reppu, kenttälakki, aurinkolasit, headset, kivääri ja osa taskuista on lisätty erikseen. Customoitu nimilappu on viime silaus. Ja display only. |
|
Laivanvaltaajia ja commandoja. |
|
Hyppy- ja sukellusvarustus. |
|
Ase kuin ase, sen kun hakee hyllystä. |
|
Suojeluvarustus ja taustakulissi. |
Toki myös paikallinen friendly neighborhood gaming store tuli käydä tarkistamassa. Hong Kongissa Games Workshop-miniatyyrejä myy kunnolla ainoastaan Fun Atelier. Kun GW lopetti virallisen liikkeensä Hong Kongissa noin vuosikymmen sitten, silloinen myymäläpäällikkö päätti jatkaa uuden yrityksen kanssa. Fun Atelierilla onkin pitkät perinteet tapahtumajärjestäjänä ja figupelituotteiden tarjoajana. Valikoimaan kuuluu tällä hetkellä nappeja lähinnä Warhammerista, Warhammer 40,000:sta sekä Warmachinesta, mutta myynnissä on ollut myös jonkin verran historiallisia miniatyyrejä esimerkiksi Foundrylta.
Vuokrataso on myös Fun Atelierin toimialueella Hong Kong Islandin Wanchaissa todella korkea ja tämäntapaiset, suuret tilat vaativan mutta marginaalituotteita myyvän liikkeen jatkuva toiminta onkin haastavaa ylämäkeä kaupungin suuresta asukasluvusta huolimatta. Sijainti on kuitenkin keskeinen ja erinomaisella paikalla lähinnä kattavan metroverkoston uloskäyntiä ja yli kymmenen vuoden tarina kertoo pitkäjänteisyydestä ja sisukkuudesta.
|
Tätäkin liikettä saa kyllä etsiä, ellei bongaa ikkunajulisteita toisessa kerroksessa. Osoitteenkaan tietäminen ei aina auta, sillä kadut ovat usein loputtoman pitkiä ja ne eivät aina kulje ihan loogisesti. |
|
Paikallinen ykkönen! |
|
Tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Hauskana ilmiönä tapahtumat jakavat myös harrastajien heatit puolivuosittaisiksi, kuulemamme mukaan vuoden ensimmäinen puolisko on oikeaa FaBa-intoilua, kun asiakkaat valmistautuvat Fun Atelierin järjestämään Grand Tournamentiin. Turnauksen jälkeen huomio siirtyy taas 40k:n puoleen ja puoli vuotta hurahtaa scifipeliin paneutuessa. 40k on pelaajien keskuudessa hiukan suositumpi, mutta iso osa näistä omistaa myös Fantasy Battle-armeijan. |
|
Asiakkaista päälle päin yllättävän suuri osa on länsimaisia. Pari paikallista brittienglantia puhunutta harrastajaa testasi juuri Forge Worldin sisätilataistelulisäosaa ja jotkut paneutuivat uusiin lentokoneyksiköihin. Liike on jaettu kahtia pelialueeseen ja myymäläpuoleen. Pelipöytiä ja maastoa on riittävästi 24 pelaajan turnauksiin, jotka täyttyvät vilkkaan. Seinillä on nähtävissä hall of fame-julisteita aikaisempien vuosien mestareista. |
|
Vitriineissä oli upeita armeijoita, kuten GW:n nettisivuillakin esitelty turkoosinsävyinen Dark Eldar-joukko. |
|
Pirullisia Trueborneja erikoisaseineen. |
|
Wychejä hienoilla custom-alustoilla. |
|
Vaikuttavia Raidereita. Erityisesti freehandit, purjeiden kuviointi ja battle damage miellyttävät silmää. |
|
En voinut uskoa silmiäni kun kummarruin Fabahyllyjen puoleen; joku oli kasannut samuraiteemaisen Skaven-armeijan! Syöpäläiset ovat fluffissa liskomiesten pahimpia vihollisia ja nyt mun olisi mahdollista haastaa Skavenit täysiveriseen Samurai-taisteluun mun bushido-liskoja vastaan! |
|
Erivärisiä klaanirottayksiköitä lippuineen ja hattuineen. |
|
Paikallista Shogunia kantoivat kääpiöorjat. Mun Slannin pitää tulla kampeamaan tämä nousukas valtaistuimelta! |
|
Yhdellä hyllyllä oli tyylikäs, realistisella väriteemalla toteutettu White Scar-armeija konvertoituine Attack Bikeineen. |
|
Vitriineissä oli myös paljon Forge world-figuja, kuten nämä lentäjä-ässät. |
|
Isompia squigeja. |
|
Näppärästi maalattu haltiaylimys. |
|
Sisters of Battle-Paladin-yksikkö. |
|
Yksittäisiä, maalattuja sankareita oli myös erillismyynnissä. |
|
Harvinaisempi lipunkantaja. |
|
Klassisia kaaosritareita... |
|
...ja näiden mammutti. |
|
Cadialaiset ja sulkeisjärjestys. |
|
Valtavalle Rough Rider-osastolle oli hommattu Respirator-maskit niin ratsuille kuin ratsastajillekin. |
|
Talsijoita ja legendaarisia Stormtroopereita. |
|
Titanicuksen päällystöä. |
|
Titaaneita ja superraskaita ajoneuvoja oli useita. Crimson Fisteille oli ilmeisesti juhlavuosifigun johdosta ihan oma vitriinitaso. |
|
Commissar Tank Commander. |
|
Kevytkenkäinen aaveruhtinas. Paikallisen maalauskilpailun satoa. |
|
Myös tummanpuhuva komentoryhmä oli ilmoitettu kilpailuun... |
|
...Samoin kuin Papa Nurglen siunaamat Ogret. |
|
Pelialueella on kymmeniä lukollisia lokeroita, joihin asiakkaat voivat jättää figuurejaan säilytettäväksi. Tämä on hyvä asiakaspalveluelementti ja saa myös ihmiset palaamaan liikkeeseen. |
|
Pelipöytien maastot saa valita itse pelikohtaisesti suuresta valikoimasta. |
|
Tyylikkäästi maalattu bunkkeri. |
|
Tykkitorneista saa hienoja skenaarioelementtejä. |
|
Pumppuasema viidakon keskellä. Osa maastoista on asiakkaiden tekemiä, jotka nämä ovat jättäneet kaupalle yleiseen käyttöön oman asuntonsa tilanpuutteen vuoksi. |
|
Kontteja aluskasvillisuuden ympäröiminä. |
|
Hong Kongilla on paljon tarjottavaa, mutta figuaddiktilla on erityisen hyvä syy piipahtaa ystävällismielisessä ja tarjonnaltaan hulppeassa kaupungissa. War Head-tiimi viihtyi ja tuntemuksia ja kuulumisia tulee varmasti esille myöhemminkin! |
Kateus
ReplyDeleteAivan mahtavia kuvia kiitokset näistä. Saatampa ryöstää inspiraatiota noista muutamista tulevaisuudessa.
Tuota kaikkeuden paljoutta. Inspiroivia maastoja!
ReplyDelete