The Alamo

Ote NSW SEAL-operaattorin päiväkirjasta... Force on force.

Koko aamuyön kestänyt tähykeikka oli ohitse ja ehdimme ajaa kaupungin laitamille juuri ajoissa kuullaksemme aamurukouskutsun. Yön viimeisten tuntien viileys vaihtui taas hikiseen paahteeseen porottavan auringon noustessa taivaanrannasta. Pinttynyt pöly peitti niin kustomoidun ajoneuvomme kuin koko viisihenkisen ryhmämme ja vierustoverini Hound pyyhki ajatuksissaan likaa aurinkolasiensa linsseistä. Humveen ikkunalasien läpi näin kaupungin heräilevän hiljalleen uuteen päivään ja ihmisten kerääntyvän torin laitamille. Tukikohdassa odottaisi muutama tunti unta.

Äkkiä radio heräsi eloon ja ylivääpeli otti pelkääjän paikalla viestin vastaan. Kävi ilmi, että maavoimien 1st Cavalry Division oli ollut suorittamassa motorisoitua knock'n'talk tehtävää ydinkeskustan alueella, jakaen siviileille lääketarpeita, nestetäydennystä ja keräten samalla tietoa vihamielisten irakilaisten aikeista alueella. Joku noista vihamielisistä kapinallisista oli pistänyt päänsä esiin ja korkannut ryhmän Stryker-kuljetusvaunun RPG-raketilla. Selvinneet puoliryhmät, tarkka-ampujataistelijapari ja näiden ylikersantti olivat jumissa erässä rakennuksessa useiden vihollistaistelijoiden keskellä. Ylivääpelimme katsoi ryhmäänsä sanomatta mitään. Samassa tilanteessa koko yön kestäneen tehtävän jälkeen joku olisi voinut huokaista syvään, mutta Hound vain nyökkäsi ja Skittle nousi torniin miehittäen .50-cal konekiväärin. Nostin aseeni viereeni ja käänsin flip-up tähtäimet ylös. Ketään ei jätetä pulaan.

Kauniin aurinkoinen pikkukaupunki muuttui äkkiä taistelutantereeksi. Kapinallissotureita virtasi luultavasti ympäristön maaseudulta.

Ennen kuin helvetti pääsisi irti, jalkauduimme ajoneuvostamme ja suoritimme nopean tiedustelun operaatioalueen laitamilla. Ylivääpeli Highway johti ryhmämme vastikään kaivettujen kastelukanavien yli pienen ladon suojaan.

Ladolta näkyi korkea hotellirakennus, johon 1st Cavalryn miehet olivat vetäytyneet. Tilanne oli huolestuttava, sillä paikalle oli saapunut myös uteliaita siviileitä, jotka voisivat jäädä rähinän jalkoihin.

Hotellin seinustalla näkyi osuman saanut, halvaantunut Stryker. Häikäilemättömät kapinallistaistelijat pyrkisivät takuulla ryöstämään sen lääkintätarpeet, ampumatarvikkeet ja kaiken muunkin irti lähtevän.

Rabbit palasi palmujen varjossa nopealta tunnustelureissulta. Vaikutti siltä, että suurin osa vihollisista pyrkisi ryhmittymään kaupungin itälaitaan jossa oli runsaasti näkösuojaa.

Sillä välin minä ja Skittle tarkastimme läheisen siviiliajoneuvon kätkettyjen aseiden varalta. Kapinalliset varastoivat usein RPG-raketteja ja ammuksia maatalousajoneuvoihin, jotka eivät herätä huomiota, mutta joilla voi kuljettaa raskaitakin aseita.

Kuulimme etäisiä huutoja ja hajanaisia laukauksia. Oli aika palata ajoneuvolle.

Ylivääpeli Highway epäili, että kyseessä saattaisi olla valmisteltu väijytys ja tässä tapauksessa tie olisi varmasti ansoitettu. Päätimme kiertää kohderakennusta kohti korttelin vasemmalta laidalta. Rabbit painoi tallan pohjaan ja ohjasi vimmatusti rattia pyörittäen Humveen ulos merkityltä tieltä.

Väkeä parveili talojen seinustalla, mutta voimankäytön ohjeistus alueella oli selkeä; mikäli näköpiirissä ei ollut aseita tai tähystyslaitteita, ei tulta saanut avata. Siviiliuhreista syntyisi kaiken muun lisäksi järkyttävä mediapommi, sillä oli tiedossa, että kaupunkialueella oli useita Al Jazeeran toimittajia.

Kapinamieliset kyläläiset kaivoivat aseita piilosta... Kohta paska osuisi tuulettimeen.

Ryhmänjohtaja Harris koordinoi puoliryhmiensä toimintaa ja asetti tarkka-ampujansa tähystysasemiin hotellirakennuksen toisessa kerroksessa. Ryhmän oli ollut pakko vetäytyä neljän seinän sisään ja hylätä halvaantunut ajoneuvo tienposkeen. SEAL ryhmämme Blue-22 oli etsinyt nopeasti näiden kanssa yhteisen radiotaajuuden ja äkkiä Swimmer-headsetimme olivat täynnä kutsuun vastaavien yksiköiden kuittauksia. Vaikutti siltä että päällystö piti ryhmän evakuoimista kerrankin ykkösprioriteettina ja lähetti apuun kaikki lähistöllä olevat tukiyksiköt.

Äkkiä tulitus alkoi kun toinen Fire teameista havaitsi rynnäkkökiväärit läheisen rakennuksen ikkunoissa. Pieni taistelijasolu koki oitis ensimmäisen kuolonuhrin ja M4-tulitus jauhoi hiekkaseinät muroiksi amerikkalaisten avatessa show'n. Tiesimme, että tämä herättäisi huomiota ja keräisi paikalle lisää vihollisia, mutta 1st Cavalryn miehet eivät vain voineet päästää kapinallisia piirittämään hotellia tai tunkeutumaan sen alakertaan.

Skittle laskeutui kk-tornista kun lähestyimme kohderakennuksen sivustaa ja Rabbit hidasti vauhtia päästääkseen vapaana kulkevat vuohet ohitse. Paimenelle oli kai tullut parempaa tekemistä, ajattelin. Olikohan sauva vaihtunut kertasinkoon... Tulituksen ääni voimistui oikealla puolellamme.

Äkkiä kapinalliset saivat vahvistuksia, kun näiden motorisoidut iskujoukot pyyhälsivät nurkan takaa. Rabbit löi jarrut pohjaan jotta nämä eivät havaitsisi yksinäistä, sivustaan soluttautuvaa Humveetamme. Parrakkaalle kaksikolle tuli kuitenkin äkkiä muuta mietittävää...

...sillä toinen Stryker-vaunu Thrasher-1 ilmoitti kiivaaseen radiokeskusteluun saapuvansa alueelle. Ylikersantti Harris tunnisti ikkunasta moottoripyöräyksikön viholliseksi ja Thrasherin miehistö kuittasi monotonisesti.

Strykerin tykkitorni pyöri nopeammin kuin mopedin renkaat.

Jumalauta! Koko tanner tärähti, kun kapinalliskaksikko katosi näkyvistä mittavassa räjähdyksessä. Iso osa hotellirakennuksen katutason seinää rysähti siruiksi pitkin vastaanottoaulaa ja osa jalkakäytävän puolelle liimatuista julisteista jäi roikkumaan irvokkaasti repeytyneinä. Thrasher ei todella pelleillyt, hooah!

Äkkiä ajoneuvoamme alettiin tulittaa etumaastosta. Kuulimme äänekkään pamauksen katolta, jota seurasi metallinen kilinä, vihollislaukaus oli osunut konekiväärin ammuslaatikkoon ja sen luodit valuivat nyt pitkin Humveen takakuomua. Tiesimme, että RPG-raketin ujeltava vihellys olisi vain ajan kysymys ja loikkasimme ajoneuvosta yksissä tuumin vuohien keskelle. Ylivääpeli Highway järjesti ryhmän nopeasti ja otteemme kiristyivät kivääriemme etukahvoissa.

 

"Tarvitaan toinen tähystyspiste" huusin. Avoriviin ja viuhkana nurkalle. Hound kuitenkin havaitsi yhden kapinallistaistelijan, joka yritti ilmeisesti kähveltää renkaat jumiin jääneestä maavoimien Strykeristä. M4-kiväärimme räksyttivät ärsyyntyneesti pahantekijän suuntaan ja nurkan takaa pelmahtanut reportteri oli jäädä tulilinjalle. Huusin tälle pari valittua sanaa paikallisella kielellä, ehkä äijä ymmärtäisi kuvata sivumpaa.

Yllättäen radiokeskusteluun liittyi maavoimien erikoismiehiä, jotka olivat ilmeisesti vastanneet avunpyyntöön meidän tavoin. 75. Ranger-rykmentin Viper-ryhmä ilmoitti lähestyvänsä hotellirakennusta pohjoisesta. "Good to have you here."

Rangerit potkivat takaoven sisään ja liittyivät yläkerrasta vimmatusti kaduille ja lähirakennuksiin tulittavaan maavoimien ryhmään.

Äkkiä kadulta oikealta puoleltamme kuului vihlaiseva pamaus, kun vihollisen RPG-ryhmä onnistui yllättämään lähestyneen Thrasher-Strykerin. Tämän pääase oli poissa pelistä, eikä vaununjohtaja uskaltautunut ulos käyttämään konekivääriä.

Oma hylätty Humveemme koki pahemman kohtalon ja sai täysosuman vihollisen singosta. Saamari! Onneksi amerikkalaiset olivat toistaiseksi välttyneet miestappioilta, vaikka Fire teamit hotellin yläkerrassa olivat saaneet jo paikata pari kevyttä haaveria.

 

Ylikersantti tuli ottamaan Rangerit vastaan ja ohjasi Thrasherin pois vaaralliselta risteyskujalta. Meidän täytyi päästä tähystysasemaan, jotta voisimme vahtia korkeammalta ajoneuvojemme sivustoja.

Saimme tervetullutta tukea, kun massiivinen M1 Abrams-panssarivaunu "Hellmonger" raivasi tiensä pääväylälle. Sen vaununjohtaja ilmoitti joukkueensisäisessä radiossa johtavansa Humvee-kolonnaa, joka oli en-route evakuoimaan mottiin jääneitä ja haavoittuneita maanmiehiään.

Tarkka-ampujat nitistivät nurkilta ampuma-asemiin yrittäviä kapinallissotureita. RPG-rakettien jättämät valkoiset vanat piirsivät absurdeja siveltimenvetoja taistelukentän paksuun ilmaan. Vihollisia parveili korttelia kohti aina vain lisää ja meidän piti päästä pian vetäytymään alueelta.

Etenimme järjestäytyneesti talon sivustaa pitkin siten, että saatoimme valvoa hotellirakennuksen kahta läntistä sisäänkäyntiä.

Ensimmäinen Fire team laskeutui hotellista katutasoon odottamaan evakuointia. Hound viittoi näille vimmatusti käsimerkkejä ja Armeijan nurmiporat ymmärsivät tarkkailla sisäänkäyntejä, mikä vapautti meidät toimimaan. Ylivääpeli Highway ja Skittle nostivat minut ja Rabbitin hiekkarakennuksen katolle, minä kävin makuuasentoon piikkaamaan hiekkapölyn sumentamaa katukuvaa ja kaverini auttoi loput ylös.

Korkeampi tähystysasema avasi silmämme taistelukentän suhteen uudella tavalla. Äkkiä huomasin vaaratilanteen läheisen basaarirakennuksen sisäpihalla, sitä reunustavan muurin viereen kerääntyi ilmeisesti yllätysiskua punovia rättipäitä. Ylivääpeli ilmoitti uhasta Hellmongerille.

Strykerin yllättänyt RPG-mies ei saanut tilaisuutta kokeilla onneaan Abramsin kanssa. Tankki ampui muurin korviahuumaavan pamauksen saattelemana tuhannen päreiksi ja selviytyneet kapinallistaistelijat pakenivat kauhuissaan ja kuuroutuneina. "Thanks for the assist, over."

Missä pirussa se Humvee-kolonna viipyy... Tähystimme kaikkiin ilmansuuntiin pyrkien suojaamaan pääaseensa menettänyttä Strykeriä ja toimimaan ylimääräisenä silmäparina muille amerikkalaisyksiköille.

Pohjoisesta ilmestyi suuri joukko pahiksia, jotka suojautuivat taktisesti siviilien taakse. Emme voineet tehdä mitään auttaaksemme Thrasheria, sillä reaktiotulenavaus olisi hyvin todennäköisesti aiheuttanut sivullisia uhreja. Stryker kesti kuitenkin näiden tulituksen ja kun siviilit pakenivat syntynyttä meteliä, vanununjohtaja niitti konekiväärillään maahan useita vihollistaistelijoita. Loput vetäytyivät hajallaan.

Hound kirosi partaansa, kun Fire team Northstar ilmoitti yhden amerikkalaissotilaan haavoittuneen vakavasti Kalashnikov-tulituksessa. Tilanne oli kriittinen, sillä korpraali olisi evakuoitava välittömästi lääkintäpaikalle. Koska Humvee-kolonnaa ei kuulunut, päätti ryhmänjohtaja evakuoida haavoittuneen Abramsin kyydissä.

Kapinallistaistelijoita oli raporttien mukaan kuollut jo kymmeniä, mutta nämä hälyttivät yhä lisää uskonveljiään paikalle. Läheinen moskeija toimi ilmeisesti asevarastona ja mies toisensa jälkeen liittyi katutaistelun kaaokseen. Aika alkoi käydä vähiin...

Tarkka-ampujat siirtyivät katutasoon, ryömien varoen ikkunoiden alta. Koetimme suojata näiden etenemistä, mutta vaikka kuulimme pohjoisesta vihaisia, vieraskielisiä huutoja, emme paikantaneet kohteita. Pelkäsimme kapinallisten tietävän evakuointikolonnan tulosta ja että nämä keräsivät voimia yhteishyökkäykseen.

Viimein hiekanväriset kuljetusajoneuvot kaasuttivat paikalle. Ensimmäinen Fire team nousi kyytiin. Taaimmaiset Humveet kävivät tähystämään ja antamaan tarvittaessa suojatulta. AK:n luodit ropisivat näiden panssarilevyihin, katu oli oikea kuolonloukku. Joukot pyrkivät alas hotellin yläkerrasta, mutta viholliset rynnäköivät samassa sisään takaovesta. Suuliekit välähtelivät ikkunoissa kun seurasimme katoltamme kiivasta lähitaistelua hotellin aulassa kykenemättä auttamaan tovereitamme. Helpotus oli suuri, kun taisteluun liittyneen Ranger-ryhmän kersantti ilmoitti amerikkalaisten saaneen vihollisen vetäytymään lukuisien kuolleiden kanssa ja miehensä onnistuneen paikkaamaan pari lievästi haavoittunutta 1st Cavalryn sotilasta.

Raskaammat ajoneuvot suojasivat HMMWV:iden sivustoja, kun miehet juoksivat alakerrasta näiden kyytiin taluttaen loukkaantuneita tovereitaan. Vaikka olimme menettäneet oman ajoneuvomme, olimme täydessä kunnossa ja päätimme vetäytyä alueelta jalan. Skittle johti meidät takakautta alas katolta ja ensimmäisenä poistuvan Humveen perässä pois taistelupaikalta.

Myös siviilit näyttivät tajunneen mitä oli tapahtumassa. Naiset hätistelivät lapset sivummalle ja torikauppiaat kiiruhtivat aasiensa kanssa poispäin rytäkästä ja taistelun äänistä.

Fire team Northstarin rynnätessä ulos hotellista kävi kuitenkin ilmi, ettei ylikersantin ryhmä mahtunut kokonaan Humveen kyytiin. Tämä päätti sankarillisesti vaarantaa itsensä ja vetäytyä alueelta Hellmonger-Abramsin katolla loukkaantuneen korpraalin kanssa ja komensi miehensä Humveen suojiin. Ajoneuvot lähtivät etenemään kohti evakuointipistettä, Hellmonger edellä...

Raivostuneet kapinalliset etenivät molemmista sivustoista, piirittäen vaarallisesti kohti amerikkalaistukikohtaa johtavan tien jota kolonnamme käytti evakuointireittinä. Tulitus kiihtyi...

...eikä kevyesti panssaroidusta, tyhjästä ja suojatulta antamaan jääneestä Hummerista lopulta ollut pysäyttämään tuliylivoimaa.

Kaikeksi onneksi kuljettaja ja KK-ampuja ehtivät kuitenkin loikata ulos ajoneuvostaan ennen kuin se syttyi tuleen. Miehet perääntyivät pois taistelualueelta hyläten tuhoutuneen ajoneuvonsa. Ihmishenki oli tärkein.

Lisää kaksipyöräisiä ja raskaita aseita virtasi kujilta ja sisäpihoilta. Al Jazeera-reportteri sai kai elämänsä kuvaa.

Taistelu päättyi järkyttävästi viime metreillä... Edeltä menneen Abramsin katolla suojatta matkustanut kersantti Harris ei voinut kuin katsoa, kuinka hänen ryhmäänsä kuljettanut Humvee syttyi tuleen hurjassa tulituksessa ja valtava vihollismassa piiritti sen rynnäkkökiväärit laulaen.

Pelastusoperaatio oli päättynyt ja mikäli viimeinen Humvee ei olisi jäänyt loukkuun ylivoimaiseen tulitukseen, olisivat amerikkalaiset säästyneet täysin ilman kuolonuhreja. Päivä oli vasta puolillaan, mutta auringonpaisteesta huolimatta synkkyys valtasi mielet tukikohdassamme.

Aivan mieletön peli! Kuten Force on Force-matsit tähänkin mennessä, olivat jenkit pelin aikana aivan ylivoimaisia, listien Talebaneja kuin viimeistä päivää ja seivaten luotiliiviensä sekä hyvien lääkintätaitojensa turvin kaikki vammat, joita viholliset onnistuivat näille aiheuttamaan. Vaikka nostimme huippuja satunnaistekijäkortteja ja vastapuoli oikeastaan vain huonoja ja taistelu meni koko pelin ajan meille, oli skenaarioasettelu amerikkalaisille niin haastava, että Taleban voitti lopulta pelin murskaavasti. Emme onnistuneet estämään halvaantuneen Strykerin lootaamista, vihollisyksikön tunkeutumista hotellirakennukseen emmekä evakuoimaan kaikkia sotilaitamme taistelualueelta, kun viimeinen Humvee jäi satimeen. Peli oli kuitenkin paras FoF-kokemus tähän mennessä ja erityisesti erikoisjoukkojen suoritus oli mahtava!

Force on Force-säännöissä on useita mielenkiintoisia ideoita ja hienoa, tarinankerronnallisen abstraktia vivahdetta värittämään realistisesti taistelua. Diggailen erityisesti systeemistä, että jonkin ryhmän päättäessä toimia, saavat lähistöllä olevat viholliset reagoida tähän esimerkiksi tulittamalla vastaan, tekemällä flanking-liikkeitä ja niin edelleen. Sitten vain heitetään noppaa, kumpi ehtii toimia ensin.

Toinen makea tekijä on käytettävät nopat. Kun D6 kuvaa tavanomaisen kapinallis- tai Taleban-taistelijan kykyjä, heittää koulutettu jenkkisotilas osumista ja toimintaansa D8:lla. Erikoisjoukot kuten SEAL taas käyttävät D10 noppaa, joka on jo todella tehokasta tavalliseen kuusisivuiseen verrattuna. Hommahan toimii niin, että ryhmä heittää Firepowerinsa verran noppia, joista yli neloset merkitsevät osumia. Vihollisen taas tulee seivata osumat heittämällä omilla nopillaan yhtä suuria tai suurempia lukuja. Kun NSW operaattori taas pamauttaa D10-tulokseksi esimerkiksi seiskan tai ysin, ei Talebanin taistelukokemusta ja suojausta kuvaava D6 edes riitä pelastamaan piruparkoja. Erikoisjoukot vain ovat niin kovia!

Mun tekisi mieli pistää heti tilausta Empress Miniaturesille ja tilata hiukan aineksia omaan Force on Force-porukkaan. Nyt on kuitenkin vähän liikaa tekemistä 40k-projekteissa ja loppumetreillä olevassa Fett-hankkeessa. Luultavasti historical-meininki ja realistisen miljöön figuprokkikset pyörähtävät käyntiin viimeistään kevään mittaan. Stay tuned!

Kiitokset jälleen Noppakerhon Juhalle ja Mikalle mahtavan pelipäivän isännöimisestä!

Helkkarin kapinalliskoirat onnistuivat taas ottamaan köniinsä koko matsin mutta silti voittamaan ottelun... Ensi kertaan!

Jenkkien tämänkertainen taisteluosasto, mukaanlukien sattumalta korttipakasta nostettu Ranger-lisävahvistus. Ajoneuvot ja erikoisjoukot olivat tällä kertaa mukana ensimmäisen kerran.

Osa taisteluun osaa ottaneista kapinallisista. Vihollisilla oli siis loppumattomat reservit, jotka liikkuivat random-kokoonpanoilla sisään satunnaisesta ilmansuunnasta joka vuoro. Kentän laidalta saattoi siis hiipiä jalkaväkiryhmiä RPG:in ja pikakiväärein, konekivääritaistelijapareja, moottoripyöräyksiköitä... Me pidettiin ampumavuoroillamme huolta, ettei figut päässeet loppumaan reservistä!