July 31, 2012

Force on Force!


Ropecon 2012 on ohitse, ja voi pojat mikä Coni! Vaikka tapahtumapaikka Dipolin alkaa tuntea jo kuin omat taskunsa, löytyy coniviikonlopusta aina jotain uutta ja maagista, mikä sitoo ikonisen tapahtuman yhdeksi olennaisimmista elementeistä kuumassa harrastuskesässä. Tänä vuonna Ropecon oli todella intensiivinen eikä peukaloitaan tarvinnut juuri pyöritellä. Perjantaina roudasimme omaa ohjelmanumeroamme paikalle, pystytimme demopistettä ja osallistuin Warhammer 40,000-turnauksen kahdelle ensimmäiselle kierrokselle. Lauantaina pelattiin turnaus päätökseen ja edustettiin samalla War Headia, Nopat & Taktiikka-pelikerhoa ja Force on Force-pelin luonutta Ambush Alley Gamesia.

Toteutimme yhdessä Noppakerhon Juhan ja Mikan kanssa mun mielestä aika makean ohjelmanumeron, joka erottui hyvin joukosta osin mittavan rekvisiitan ja osin loistavan sijainnin vuoksi. Pisteemme oli juuri figu- ja lautapelisalien välissä hyvässä kohdassa, josta kulki paljon ihmisiä ohitse eri osastojen välillä. Järjestimme kahtena päivänä jännittäviä osallistumispelejä, joiden tiukat skenaariot saivat osan toiminnannälkäisistä kenraaleista palamaan uudemman kerran yrittämään tehtävää hiotulla taktiikalla! Kaiken kaikkiaan Force on Forcea pääsi testaamaan yli neljäkymmentä ensikertalaista viikonlopun aikana ja oli huippu-upeaa huomata, että peleihin lähes jonotettiin, eikä kierrosten välissä tahtonut ehtiä edes pitää taukoa! Tässä pieni kertomus ja kuvaraportti meidän Ropecon 2012 ohjelmanumerosta: Modern Combat in Scale.


Valmistauduimme ohjelmaan hyvissä ajoin pitäen palavereita peli-iltojen ohessa, jotta saatettiin hiukan miettiä roolitusta ja suunnitella puitteita. Onnistunut etukäteistyönjako oli erityisen hyvä juttu, sillä kukin pystyi keskittymään oman vastuualueensa hoitamiseen ja muiden päivittäminen ajan tasalle projektin edetessä toimi hyvin sähköpostitse. Noppakerhon Mika ja Juha ovat niin hyviä tyyppejä ja mun ja Ericin kanssa hyvin samanhenkisiä, joten järjestelyistä ja kuvioista oli helppo sopia rennosti keskustellen pelien lomassa. Yhteistyö jatkuu varmasti tulevaisuuden tapahtumissa ja myös pelikenttien äärellä!

Tilasimme hyvissä ajoin vähän markkinointimateriaaleja tukemaan meidän esillepanoa ja otimme myös yhteyttä pelintekijöihin aikeitamme koskien. Force on Force-pelin suunnitellut Ambush Alley Games vastasikin lämpimästi tiedusteluihin ja lupasi lähettää jaettavaa promomateriaalia tilaisuutta varten. Saimme näiden (ja pelin kustantajan Osprey Publishingin) handout-flyereita, käyntikortteja ja rintamerkkejä jaettavaksi, mutta paras juttu oli pussillinen Ambush Alley-brändättyjä dog tag-tuntolevyjä, jotka saatoimme antaa palkinnoksi esittelypelistä suoriutuneille! Näitä jaettiin hymyileville osanottajille niin kauan kuin levyjä riitti.

War Headin puolesta painatimme myös isomman bannerin sekä käyntikortteja tulevaisuuden tapahtumia varten. Valitsimme bannerin elementit siten, että se toimisi monenlaisissa tapahtumissa, emmekä siksi painattaneet siihen suoraan ohjelmanumeron nimeä "Modern Combat in Scale". Combat Operations kun voi viitata myös vähän futuristisempiin taisteluihin! Suunnittelimme Ericin kanssa myös kaksipuoleisen flyerin mainostamaan sekä Nopat & Taktiikka-kerhoa, että War Head-sivustoa. Omaan osuuteemme kehittelin blogimaailmasta tutun tagipilvi-konseptin, johon heiteltiin sivustoon liittyviä asiasanoja ja loppuun ytimekäs gowarhead.com! Mika tulosti ja leikkaili flyerit kuntoon ja jaettavaksi ja materiaalit olivat kunnossa.

Paikan päällä hyvissä ajoin perjantaina pystyttämässä esillepanoa. Saimme loistavan ja aurinkoisen sijainnin keskeiseltä paikalta. Koska teema oli Modern Combat, verhoilimme pöydät nykyaikaisilla jenkkiarmeijan ja Merijalkaväen digitaalimaastokuvioilla aiheen mukaan. Bannerit nostettiin pystyyn ja jaettava materiaali aseteltiin valmiiksi.

Katseenkääntäjäksi ja tukemaan pelien teemaa rakensin mun varusvarastolta Army Airborne-sotilasta kuvaavan rintakuvan! Tästä tulikin ilahduttavan paljon kyselyitä ja ihmiset pysähtyivät meidän pisteelle tarkastelemaan Brucea lähempää. Setti toimi makeasti pelien tukena, sillä esittelykentällä pyörineet amerikkalaisfigut olivat lähes samassa varustuksessa. Kun en ollut pelaamassa turnauspelejä, pidimme myös välillä mun Necron-armeijaa esillä sen sijaan, että olisin pakannut sen laukkuihin. Monet tulivat juttelemaan ja kyselemään esimerkiksi mistä Hunter-Killer Ghost arkit ovat peräisin.
Pienemmän skaalan Bruce demonstroi koko taisteluvarustusta modernissa teemassa. Raahasimme paikalle myös vitriinin, johon asetimme näytteille Juhan upeita moderneja figuja lähinnä Empress Miniaturesilta sekä Imprintilta. Muilla hyllyillä oli viikonlopun ajan nähtävillä War Headista tutut Rust Hulkit ja vastikään valmistuneet Chryseorian Zombie-kansalliskaartilaiset!
 
Pisteellä pyörähtäneet saivat tutustua kaikessa rauhassa Force on Force-sääntö- ja kampanjakirjoihin, sillä esittelypelit luistivat Mikan ja Juhan tottuneessa ohjauksessa loistavasti ilman väliaikaista sääntöjen pläräystäkin. FoF toimii monissa eri ympäristöissä ja aikakausissa, mutta viralliset kirjat tuovat erityisen värikkäästi esiin Vietnamin konfliktin, Irakin miehityksen, Afganistanin sodan, Somalian 90-luvun dramaattisten tapahtumien sekä Afrikan Bush warien miljööt joukkoineen ja olosuhteineen. Kovakantinen perussääntökirja kannattelee kokonaisuutta.

Näyttävästä taistelukentästä vastasivat jälleen Juha ja Mika, joiden enimmäkseen kapalevystä rakennettu aavikkokaupunki on huikea kokonaisuus. Erilaiset pienet yksityiskohdat, kuten autonromut, kastelukanavat, pellot ja generaattorit tuovat autenttista fiilistä skirmish-peleihin. Ropeconia varten weatheroin vielä kevyesti spraymaalein hiekanvärisen kankaan, jonka pingotimme teipein alustaksi intensiivisille taisteluille.

Lauantain ja sunnuntain aikana pelattiin yhdeksän reilun tunnin esittelypeliä, joihin riitti innokkaita osallistujia lähes ruuhkaksi asti. Ei voi kuin ihailla Juhan ja Mikan taistelukuntoa, kun into ohjata ja opastaa riitti koko viikonlopun ja palo pelin esittelyyn ei tahtonut sallia edes taukoja! Tänä vuonna meillä oli Ropeconissa niin kova tiimi, ettei paremmasta väliä. Semper Fi!

Mika dokumentoi ahkerasti tapahtumia ja toimi OPFORin eli kapinallisten pelinjohtajana. Tämän mukaan kaupunkilaiset olivat kuulemma hyviksiä, muttenpä tiedä... Mä asetuin skenaarioissa varalta järjestelmällisesti jenkkien puolelle!

Eric keskusteli ihmisten kanssa, jakoi flyereita ja kutsui ohikulkijoita sekä pelaamaan että tutustumaan War Headin ja Nopat & Taktiikka-klubin sivustoihin. Itse en ehtinyt olla pisteellä 40k-turnauksen takia ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta Edu hoiti homman hyvin kotiin! Toivottavasti joku löytää Force on Forcesta uuden, mielenkiintoisen elementin harrastukseensa ja löytää niin War Headin kuin Noppakerhonkin pariin.

Tehtävänä oli haastava ja piinaavan jännittävä pelastusoperaatio, jossa amerikkalaisten maahanlaskujoukkojen sotilaiden oli määrä pelastaa kaksi kaupunkiin ajoneuvonsa hajottua loukkuun jäänyttä siviiliurakoitsijaa. Aika oli kortilla, sillä vihamieliset kaupunkilaiset olivat tulossa estämään uskottomien aikeet ja nitistämään jenkit niille sijoilleen. Tehtävät ratkesivat usein vasta viimeisillä vuoroilla kuin jännimmässä toimintaleffassa ja tulokset olivat todella vaihtelevat; jenkit hävisivät kuusi ensimmäistä peliä mutta voittivat kolme viimeistä! Tässä näkyy tehtävän tasapainoisuus ja taktiikan hioutumisen merkitys.

Kaikenikäiset ja -taustaiset kenraalit oppivat pelimekaniikan nopeasti ja kävivät hymyillen toiminnan kimppuun. Jotkut fiilistelivät pelin realismia ja jalkaväen taktiikoita, joillekin taas oli innoittavaa kokea Modern Warfare-pelit figuurimittakaavassa. FoF-ympäristöön on tavallaan helpompi samaistua kuin moniin fantasia- ja scifipeleihin, sillä luemme modernien konfliktien tapahtumista harva se päivä ja aihepiirit ovat lähempänä omaa elämää. Lisäksi militariaa tai historiaa harrastava voi löytää strategiapeleistä kiintoisan jatkumon omalle intohimolle.

Verinen tulitaistelu kaupungin kaduilla. Force on Force-mekaniikka on sopivan yksinkertainen, jotta sen oppii nopeasti, mutta pelitekniset elementit kannattelevat myös mahdollisuutta kokeilla ja kehittyä. Suurin ero isoihin ja 'perinteisiin' figupeleihin on vuorottomuus ja pelaajien pitääkin osata luopua "minä menen-sinä menet"-ajattelusta, sillä Force on Force-pelit ovat intensiivisiä ja niissä tapahtuu kaiken aikaa. Omaa vuoroa ei siis tarvitse odotella, vaan myös vastustajan toimintojen lomassa on mahdollista reagoida tämän tekemisiin. Lisäväriä tuovat käytetyt nopat, jotka ilmentävät joukkojen koulutustasoa. Kapinallistaistelija heittää D6-nopilla, jenkkiarmeijan mosuri D8:lla, kun taas Delta-erikoisjoukkojen operaattori toimii jäätävällä tehokkuudella D12:sta voimin.

Sisäpihan hyökkäys ei onnistunut, joten vihaiset kaupunkilaiset lähtevät kiertämään amerikkalaisten sivustaan. Katolle on kuitenkin linnoittautunut hyvään asemaan 101st Airbornen puoliryhmä, jonka SAW-ampuja on käynyt valmiusasemaan vahtimaan tietä ja kujia. Kumpi on nopeampi?

Tehtävän alkuasetelma. Ryhmänjohtajalla ja lääkintämiehellä vahvistettu Fire team jalkautuu Humveesta pölyiselle kadulle.

Katonharjan kotkanpesä oli suosittu overwatch-asema, josta jenkkien oli mahdollista tähyillä kauemmas ja estää vihollistaistelijoita käyttämästä näiden out of contact-erikoisliikettä. Korkea asema asetti kuitenkin myös tähystäjät alttiiksi vihollisen tulitukselle kauempaa kaupungista.

Peloton RPG-mies viilettää talojen välistä ampuma-asemaan. Kaupunkilaiset tarvitsivat tuekseen johtajia toimiakseen täydellä tehokkuudella, sillä muutoin näiden rohkeus saattoi pettää.

Seiskapelin yllätys oli sattumakortista peliin mukaan tullut tarkka-ampuja, joka löysi erinomaisen sijainnin moskeijan tornista. Tarkka Dragunov-kiväärin laukaus aiheutti muuten tehtävästä loistavalla menestyksellä suoriutuneille Amerikkalaisjoukoille traagisen kuolonuhrin ihan skenaarion loppumetreillä.

Myös jenkeille nousi korttipakasta makeaa. Tähystysryhmä oli tehtävästä ihan liekeissä ja operoi boostatulla moraalilla.

Eräällä katolla räjähti kotitekoinen pommi, kun taas kerran kortin ansiosta Taleban sai miinuspisteitä, kun näiden raa'at toimet tallentuivat reportterien videolle ja päätyivät internetiin kaiken kansan nähtäväksi. Sattumakortit värittävät peliä realistisella ja innovatiivisella tavalla, tuoden mukaan niin lisävahvistuksia, erityisiä tapahtumia kuin sääolosuhteitakin.

Urhea Fire team saavuttaa pelastettavat siviilit. Useimmiten tämän etapin jälkeen alkoi joka nurkasta pursuta kapinallisreservejä ja skeida osui tuulettimeen... Jenkit pääsivät niin monta kertaa yhden vuoron kävelymatkan päähän maaliviivasta, mutta eteneminen tyrehtyi tyystin raskaan vastarinnan tai epäonnen vuoksi! Lopulta sinnikäs yrittäminen kuitenkin palkittiin voitolla, joka olikin kuin suoraan jalkaväen käsikirjasta.

Sunnuntain viimeinen peli jo vähän hiljentyneessä Dipolissa. Juha jaksoi vetää pitkän viikonlopun päätteeksi viimeisenkin demon kärsivällisesti ohjaten ja tunnelmallisesti kuvaillen. Vaivannäkö oli sen kaiken arvoista, sillä tuntuu, että saimme todella ihmiset kiinnostumaan pelistä ja jaoimme näille mukaan eväät päästä jälleen Force on Forcen pariin niin Noppakerhon peli-illoissa kuin War Headin raporttienkin kanssa.

Kenttätiimi 1 kiittää kaikkia Conivieraita hauskoista keskusteluista, pelaajia ennakkoluulottomasta osallistumisesta, Coniteaa ja järjestäjiä organisoinnista ja hienosta puitteista, Heseä ansiokkaasta dokumentoinnista sekä Noppakerhon operaattoreita sujuvasta yhteistyöstä. War Head out!

July 26, 2012

Ropeconquerors


Ropecon 2012 lähestyy! War Head yhteistyössä pääkaupunkiseudun pelikerho Nopat & Taktiikka Ry:n kanssa järjestää coniin ohjelmanumeron, jossa halukkaat pääsevät testaamaan tai seuraamaan modernia sodankäyntiä mallintavaa Force on Force-figupeliä. Pyöritämme Dipolin figusalissa esittelypelejä lauantain ja sunnuntain aikana. Tapahtumaan ja ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.ropecon.fi.


Ropeconissa vierailijat pääsevät suoraan toiminnan keskelle Force on Force-tehtävässä, jossa Amerikkalainen Army Airborne-ryhmä on lähetetty pelastamaan kaupunkiin loukkuun jääneitä siviiliurakoitsijoita. Kaikki näyttää rauhalliselta, mutta joka nurkassa saattaa väijyä kapinallistaistelija kalashnikoveineen. Intensiivinen, urbaani tulitaistelu näyttää väistämättömältä, vai ehtiikö lähestyvä hiekkamyrsky peittää kaupungin alleen?

Force on Force on Ambush Alley Gamesin kehittämä jännittävä sääntöjärjestelmä, joka mallintaa modernia pienten osastojen tulitaistelua mainiolla tavalla. Pelin perusmekaniikka on yksinkertaisen toimiva ja samasta syystä nopea oppia. Pelissä tapahtuu kaiken aikaa ja siinä ei tarvitse odotella oman vuoron päättymistä, vaan myös kesken toisen pelaajan vuoron on mahdollista toimia.  Tunnelmaan voi virittäytyä lueskellen War Headin FoF-taisteluraportteja täällä.

Coni on mahtava tapahtuma ja itse matkustan Otaniemessä järjestettävään kesän kohokohtaan tänä vuonna yhdettätoista kertaa. Paikalla on paljon nähtävää ja koettavaa ja ohjelmaa onkin joka lähtöön. Viime vuosina on tullut järjestettyä pelkän osallistumisen lisäksi useimmiten figuihin liittyvää ohjelmaa, mikä on hyvä keino nähdä Ropecon hiukan eri tavalla.

Nähdään Ropeconissa!

July 22, 2012

EEEK! RATSPAWN!

Saimme eilen Ollin kanssa lopulta radikaalit rottamiehet siihen kuosiin, että niistä saattoi ottaa kuvat esiteltäviksi! Armeijan yleisilme sekä tunnelma onnistuivat musta hyvin ja figut toimivat luontevasti counts as-rooleissaan. Veer-myn figut onkin eri hyvä tapa kuvata Dark Eldareita (tai niiden kaltaisia xeno-liittolaisia)!

Pääasiassa plastresin-figut ovat ihan mukavia työstää vaikka materiaali onkin todella tiukkaa tavaraa. Esimerkiksi Venom-scratcheihin käyttämiäni renkaita sain sahata hobby-sahalla katki about yhtä kauan kuin rakensin koko muuta mallia. Ainoat miinukset ovat oikeastaan bitsien ja irtosälän puute, kun figut eivät tule sprueissa, sekä aika häijyt mould linet figujen pinnassa. Näitä saa kuitenkin raaputeltua pois ihan nätisti jos kokee valujälkien häiritsevän silmää. Lisäksi koska Mantic-figujen jalat on kiinni pikkualustoissa, jotka liimataan varsinaisen basen sisään, scenic basejen teko vaatisi vähän vaivannäköä. Ylipäätään nappulat on kuitenkin tosi mielikuvituksellisia ja ilmeikkäitä ja näitä olisi voinut tehdä ajan kanssa vaikka turnauskokoon saakka. Ja hinta ei tunnetusti päätä huimaa!

Lisäsin koko stoorin Mantic Army projectien puolelle heti epäkuolleiden alle, mutta kopsasin sen myös varalta suoraan tähän. Hännät heilumaan ja hanat auki!

  Part II: Claw of the Under Empire

"Enjoying the breeze on it's fur Radgnaw leant over the transport safety railing as the incoming mortar fire mangled the desert around their Reviler Host. Major's ramshackle skimmer was airborne towards it's destination, boosting through the night in an uneven pattern. Part of this was evasive action to counter the Corporation anti-aircraft fire, but mostly it was because of the rather unreliable side thrusters. Engines screamed as the Vitriol carrier swooped over the defence lines, brutally shattering the first Ranger ranks with it's noxious ammunition. "Inject the  stimulants!" Radgnaw bellowed. "Looks like we've got lives and stuff to steal!"


Reviler Host of Major Radgnaw (Codex: Dark Eldar)

Major Radgnaw (Haemonculus) 70
- Virulencer (Liquifier gun)
- Radgnaw's Reaper gauntlet (Casket of Flensing)

4 Chosen of the Splinter Cell (Kabalite Trueborn) 95
- 3 Blasters
- Plasma grenades
- Slaver with Venom blade

10 Slasher Kin (Wracks) 130
- Virulencer (Liquifier gun)
- Primary subject with Agonizer

10 Veer-myn Nightcrawlers (Dark Eldar Warriors) 145
- Nightray Cannon (Dark lance)
- Slaver with Agonizer

5 Veer-myn Nightmares (Wyches) 60
- Drill Penetrators (Haywire grenades)

2 Vitriol Skimmer Carrier (Venom) 75+75
- Two dual Splinter spitters
- Rusty cloaking devices (Night shields)

650 points

Another project with higher stakes and increased points cost! With this army we dove even more into the scratchbuilding environment and tried to think of ways to match the contents of the miniature kits into the units and rules they were trying to represent. The Mantic Warpath Veer-myn range is small but inspiring and in my opinion it was a good move to try to produce something original with a spice of some classic theme. After all, we're all used to ratmen in the fantasy battles!

The more I browsed through the Dark Eldar rules the more they began to resemble the vile Veer-myn. Eldar and rats are both agile and fast, utilizing their cunning animalistic and alien instincts. They both can be portrayed as quite fragile creatures, hence the light armour and soft toughness values. Poisoned weapons work brilliantly with a filthy rat-themed force. And the Dark Eldar even have the night-vision rule. Match!

Citizens beware! Under the protection of the dusk, Veer-myn Nightcrawlers emerge from the Death World's endless sewer network!

The basic Night Crawler kit works very well to represent Warriors. The guns are convincing Splinter rifles with their glowing power sources, heating the sinister toxins to appropriate temperatures to be blasted upon the enemy. We only did subtle conversions to these models, basically extending the necks of a few ratmen to allow different head postures. Ollie also sculpted a couple of red-lensed goggles to the models to carry on the skimmerborne theme.

Quick'n'Easy armament conversions were required to separate the special weapons from the ordinary ones. Whip is a very Dark Eldar-like tool and it works pretty well with cruel Rat-slaver as well. The electro-lasher counts as an Agonizer and it's simply a piece of wire wrapped around itself. One of the Night Crawler weapons was also extended using plasticard pipe with Orx Marauder Special weapon muzzle as the end of the barrel. Some wire was added to fill the purpose of some power cables and the crude stock to help the rat take aim with his Dark lance-substitute.

The Vitriol transport conversions were an enjoyable scratchbuilding experiment. At first we thought of just making the Venom skimmers using the ordinary Orx Raptor model with a bit taller, scenic base added. At some point I decided that I'd try making a flying version. Even though Venoms don't actually have such details, the shark-fin sail elements were included already in the original ground buggy-concept to bring more resemblance to the Dark Eldar vehicles in general.

For the prototype I combined the Orx Marauder Raptor and Forgefather Hailstorm cannon kits, both available in the Warpath Starter kit Fate of the Forgestar as well as in individual boxed sets. The basic structure is from the Raptor with the extended transport capacity and the different thruster details added from the Hailstorm cannon. Only non-Mantic components were the cardboard sail and the safety railings made out of wire. We didn't cheat with the bases either, they're both from the Corporation heavy weapon teams!

The "Blasterborn" squad uses parts from the Veer-myn plastresin kits. The special weapons are straight from the box, as the tip of the gun is very similary to the actual Dark Eldar Blaster. To give the models some elite appearance, we used the sleeveless, muscular arms and the gas masks only on the Trueborn.

Wyches are out of a Veer-myn Nightmares team box. The strange drill knives look like a special weapon of some sort and I thought they would make pretty interesting alternatives for Haywire grenades, when slammed against vehicle hulls.

The Vitriol carrier provides fire support from the altitude. The paintjobs on the ratmen as well as vehicles are tabletop standard, as we didn't want to get stuck with a certain project for too long. The overall appearance is what counts!

Watch out! Strange, biomechanical cyborg creatures swarm the streets!

The Wrack conversions utilize the Nightmare models as a base, with the tank/canister kind of thing from the models' back used as a headgear. This is to give them a dark and menacing, steampunk-themed appearance. You can just imagine the gloomy laugh and screams audible through the iron masks! These creatures are not the sanest ones around!

The slasher whips are the same conversion as used in the Warrior squad leader, these things just run with a bit cheaper batteries and hence don't ignore armour saves. The squad leader has two weapons to maul the enemies with. We also did a small liquifier gun conversion that I forgot to spesifically photograph, but it's a small flamer-looking tip on the palm of one of the steel gauntlets.

Major Radgnaw leading his mindless disciples. To make the boss bigger and more imposing than the regular rat grunts, we used an Orx Marauder body to bring more length and mass to his stature. Rat head and tail tie him in with the rest of the army. The armoured, bionic hands are from a Veer-myn Night Spawn model, which we had as leftovers from the Diver Zombie conversions.

Some fuel tanks from the Nightmare team kit were added to power the liquifier gun of his left arm. On the right arm we removed the drill weapon and added a couple of scavenged and customized Corporation rifles to count as his other special weapon (Casket of Flensing).

Merciless ratmen rank up to blast and burn through the concrete jungle of an unfortunate city.

Enough nuclear waste to power the Virulizer guns for the rest of the decade. Must be held at all costs!

Night Crawlers prepare to embark into their transport vehicle.

"Fire-fire!" The fallout-ridden wasteland also attracts the living dead.
Major Radgnaw's gonna show how it's done (and check the pockets of that nice jacket too!)















































































































































































































































































































The Reviler Host assembled!

  Part III: Coming soon!

Resupply

























Materialistista hehkutusta, mut hey. Täydennykset saapuivat ja 2ED-sarja on lähes kasassa... Feels good!

Tauotonta fiilistelyä ja fluffittelua luvassa!

July 20, 2012

War Headquarters

Boom! Harmittaa vähän, kun ei ole vähään aikaan ollut laittaa mitään esiteltävää blogiin. Tämä ei ole kuitenkaan johtunut harrasterintaman hiljaisuudesta, oikeastaan olen lähipäivinä laittanut monet projektit riviin ja ruotuun lähiaikojen toteutusta varten. Polttelis jo päästä kunnolla rakenteluun sekä sutimiseen kiinni ja että saisi kevennettyä inspiraation painetta pääkopassa ja maalaamattomien figujen hyllyllä! Lupasin itselleni varata loppukesästä vähän aikaa ainoastaan omien armeijoiden edistämiseen ja pian puitteet alkaa olla kunnossa.

Muutto yksiöön enteili myös hiukan muutoksia harrastukseen. Haaveilin, että olisi hauska saada jonkinlainen harrastusnurkka asuntoon, vaikka opiskelijaboksin neliöt oletettavasti antaisivat aika vähän periksi kovin laajalle työpisteelle. Ensimmäiset päivät uudessa tukikohdassa menivätkin ensiksi mielikuvitustetristä ja kalusteiden saavuttua ihan real life-versiota pelatessa koettaessa sovittaa huonekaluja ja tavaroita asuntoon. Kämpässä on pari aika erikoista arkkitehtuurista ratkaisua, kuten keskellä kämppää oleva kaapin sisällä oleva kaappi, jonka tarkoitus on kai toimia tilanjakajana mutta mikä aiheuttaa lähinnä sen, että isoa sohvakalustoa aseteltaessa saa todella käyttää mielikuvitusta jotta lopputulos olisi millään muotoa käytännöllinen. Loppujen lopuksi kaikki asettui kuitenkin ihan hyvin paikoilleen!

Mun ajatus alkoi laukata heti nähtyäni eteisessä olevan apupöydän, jonka alla oli myös pistokepaikkoja. Aloin kelailla tarkemmin ajatusta hobby-centerin pystyttämistä kotiolojen figuharrastuksen keskipisteeksi. Pöydälle tarvitsisi vain vähän tasoja ja hyllytilaa. Lopulta otin pöydästä mitat ja suuntasin Peten työpajalle, jossa ammattimies otti mun suunnitelmat työpöydälle. Kiitti Petelle urakasta ja hienosta tuparilahjasta!

Kun suunnitelmat oli käyty läpi, Pete pisti koneet hyrräämään. Sillä aikaa mä koetin pysyä poissa jaloista ja pelleilin muilla työkaluilla ja varusteilla.

Mestari näyttää. Petellä oli hyvä ja ammattimainen visio ja figuhyllykön toteuttamisessa ei kauaa nokka tuhissut.

Levyt alkavat ottaa muotoaan.

Pete sirkkelöi hyllyihin lovet, joihin työnsimme lastulevykeksejä pitämään hyllyn osat kiinni toisissaan. Vahvikkeiksi tuli vielä kulmarauta sinne ja toinen tänne.

Tadaa! Pete lisäsi vielä mun iloksi raksaraitaa hyllynreunoihin, jotta työpiste tuntuisi kotoisalta!

Kun aloin pystyttää pöytää, päätin ottaa viimein työn alle purkaa vähän bitsejä sprueista jotta kaapit ei ois ihan täynnä sikana tilaa vievää muovirankaa. Pussitin osat varta vasten uudelleensuljettaviin minigrip-pusseihin aihealueittain, esim Marine-lähitaisteluaseet, Raskaat aseet, Heraldiikka ja killuttimet, Mekaaniset osat ja niin edelleen, jotta eri osat olisi iisi paikantaa tarvittaessa. Ajattelin vielä numeroida pussit ja listata niiden sisällöt koneelle talteen. Lajitellessa meni pari päivää, mutta sain suurimman osan bitseistä purettua kehikoista talteen. Pari laatikkoa maalattuja osia ja täysin koskemattomia sprueja odottaa vielä tsekkausta ja kategorisointia. Kokonaiset rangat saatan kyllä jättää purkamatta.

Pussit ja bitsit. Näitä on vähän huono listata tuonne basaarialueelle, mutta kauppaan mieluusti kanssaharrastajille tarpeellisia osia konversioihin jos on jotain tiettyä mielessä. Kannattaa laittaa viestiä ja tiedustella! Disclaimerina tosin, että esimerkiksi kovin montaa meltagunia ei kannata tahtoa, sillä nämä ei kuitenkaan tule mistään muoteista ja hyvät osat kelpaa omiinkin projekteihin!

Ai laskinko osat? No en laskenut.

Tykkään pitää asiat aika hyvässä järjestyksessä sikäli kun se on mahdollista. Mun hyvällä frendillä Juhanilla taisi taannoin työskennellessämme Helsingin PKP:ssa mennä vähän hermot tähän, kun tämän maalausprojektissaan käyttämät maalipurkit oli tupakkatauon aikana tai kahvia hakiessa aina järjestelty takaisin maalilaatikkoon siisteihin riveihin...

Maaleja pitää hankkia aika paljon lisää, sillä oon nyt pari vuotta työstänyt figuja ainoastaan työpaikalla, jolloin omat maalit on päässeet kuivahtamaan. Vallejon Model Airit ovat ruiskukäyttöä varten hankitut ja työstin näillä Boba Fett-projektia.

Bitsit hyllyillä odottamassa scratchbuildausta tai jotain konversiota. Näihin on olemassa tietty myös nimikoidut kannet.

Kehystin muutaman sarjiksen sisustuselementiksi ja ajattelin, että ne vois olla hetken aikaa harrastushyllyn päällä kunnes saan sinne jotain figuaiheista. GW-teemaisia postereita olisi montakin, näille pitäisi kuitenkin hankkia vähän isommat kehykset!

Harrastepisteen ensimmäinen versio pystyssä! Hyllyt täyttyy varmasti jatkossa työkaluista ja raaka-aineista. Raksasin myös mun vanhan pöytäkoneen kuntoon ja sain työpisteelle kivasti pääsyn nettiin. Asensin settiin myös Pelikaupalta ylijääneen äänentoistojärjestelmän bassoineen ja kajareineen ja vaikken kauheesti noista hifistelyistä ymmärräkään, musan äänenlaatu on aika eri sfääreissä läppärikajareihin verrattuna! Pitää huomenna päivällä testata, minkälaiset volat noista saa ulos parhaimmillaan! Hooyah!