October 31, 2013

Dim Inspiration

Halloween-fiilistelyt saksantuliaisten kera... Hirviömäistä pyhäinpäivää itse kullekin!

October 30, 2013

40k ETC Team Finland Captain's Log IV: Sekvenssi

ETC 2014 Captain's log jatkuu! Kapteeni Lehtiön mielen päällä on tällä kertaa viikonloppuna järjestetty Turku Syysfanatic sekä mietteet pelinaikaisesta sekvenssistä ja sen suunnittelun vaikutuksesta armeijalistoihin. Mukana on myös onnittelut Aleksi Meuroselle, jonka on onnistunut voittaa varmalla Tau+Eldar-pelillä nyt sekä Ropeconin, että Fanaticin 40k-turnaukset.

Intensiivinen turnausmarraskuu alkaa pian ja loppukuussa häämöttää pelaajavalintoihin vaikuttava 40k-maajoukkueen EFITT-kutsuturnaus...

October 29, 2013

Skirmish sights

Syystalven Fight Clubit ovat lähteneet käyntiin hyvällä intensiteetillä. Vakkariporukka on kasvanut 40K ETC-jengin himotreenaajia isommaksi ja mukaan on alkanut pikku hiljaa soluttautua 40k:n lisäksi myös muita pelisysteemeitä. Viime viikolla oli hauska tsiigailla meininkiä, kun käynnissä oli neljän eri järjestelmän (40K, WHFB, Blood Bowl, Malifaux) matseja samaan aikaan. Aika siisti fiilis!

Meidän tapana on ollut aina silloin tällöin napsia pari kuvaa tiistaisista figukarkeloista, osallistujista ja figuista. Alla pari otosta viikon takaa.

Hammeristeja työssään. Pöytiä saa tätä nykyä kattaa tiistaiksi aina muutaman ekstraa, kun pelinurkan neljän pöydän kapasiteetti täyttyy lähes poikkeuksetta. Tästä tulee tosi hyvä fiilis, kun jengi palaa paikalle pelaamaan viikko toisensa jälkeen.

Pelaajat sopivat usein matseja edellisviikon Fight Clubissa tai viikon aikana ja saapuvat pelaamaan frendiensä kanssa. Jotkut taas tulevat vain paikalle armeijan kanssa haastamaan toisia kenraaleita tai maanittelemaan kaksintaistelijoita moninpeleihin. Etenkin nelkkariin voi tätä nykyä jo hyvinkin löytää sattumalta vastustajan vain saapumalla paikalle.

Viime viikolla saatiin kauan kaivattuja FaBa-figujakin kentälle. Fantasy Battlen European Team Championships -joukkueen aktiivit kävivät tutustumassa tiloihin ja tunnelmaan. Matsissa Kaaos otti mittaa Dark Elffeistä.

Pasilaan on aika helppo tulla ja Fight Clubit kestävät sen verran myöhään, että myös työssäkäyvien on mahdollista osallistua peli-iltoihin. Kaveripelien ja turnaustreeniotteluiden lisäksi jengi pelaa myös oman kaveriporukkansa kampanjamatseja.

Oon itsekin ehtinyt nyt parina viime viikkona pelata sivustakatselun sijasta. Viime tiistaina otin last minute -listaantotuttelusodan Fanaticia varten Antti Halosta vastaan. Hatsi on tosi hyvä jäbä ja pelikaveri, joka on viime aikoina jäänyt vähän figujäähylle törmättyään koilanpentuun. Viime viikolla päästiin kuitenkin taas ottamaan matsia arkkivihollisten, eli Necronien ja Attican Guardin välillä. 

War Head Fight Clubin pyörittäminen on team effort ja Johannes on usein mun aisaparina kääntelemässä pöytiä taistelukentiksi Edun hoitaessa myymälää. Korttipelitila muuttuu aina tiistaisin miniatyyripelien tantereiksi ja Fight Clubin päätteeksi järjestämme pöydät takaisin normiojennukseen keskiviikon Magic-ohjelmaa varten.

Winterception Blood Bowl -liiga on nyt täydessä käynnissä ja pieni ydintiimi on saanut liigan hyvin pyörimään. Jarkko (oikealla viininpunaisessa pelipaidassa) on liigan virallinen järkkäri ja ohjastaa viheriöllä rankkaa örkkitiimiä. Mikko (softcoverissa ja raidallisesa uniformussa) taas on liskokoutsi ja järkkää Vantaan "divisioonamme" ottelut Oh My Gamen pelitilassa torstaisin.

Winterceptionin tokan pelipäivän matsit rynnäköineen ja riskinottoineen käynnissä. 

Suomen figuskenessä aika legendaarinen Marko Haatio hyppäsi mukaan Winterception-liigaan kahdella joukkueella. Ainakin kääpiötiimin päässee halutessaan haastamaan Fight Clubeissa tiistaisin!

Jos et ole vielä piipahtanut tappelukeitaalla, otapa visiitti asiaksi. Makeat armeijat, hyvät tyypit ja yhteinen hauskanpito venaavat. Ja täyttäkää sitä vieraskirjaa!

October 28, 2013

Cronslaught



Ennen kuin laukkuja ehti vielä edes perjantaina Saksasta palattuani purkaa, tuli mulle ja ruosteisille Necroneille lähtö Turkuun Ordo Aboensiksen perinteiseen syysturnaukseen. Turku Fanaticit ovat Suomen turnausvuoden yksiä päätapahtumia, sillä ne keräävät kokoon hyvän määrän pelaajia useampaankin peliin, järjestelyt ovat laadukkaat ja kaksipäiväinen turnaus on riittävän pitkä seulomaan jyviä akanoista. Tästä syystä siitä on hyötyä myös ETC-maajoukkueen valintaprosessin kannalta, sillä tiimiin hakevien pelaajien on paras antaa näyttöjä juuri kovatasoisissa turnauksissa menestymällä.

Mun listavalintaa ohjasi tietty muutoshakuisuus, sillä halusin tasapainoisen Imotekh-listan jälkeen kokeilla jotain suoraviivaisempaa. Lisäksi lisääntynyt Eldar- ja Tau-painotteisuus kannustaa vähän mukautumaan nykyiseen tulimyrskyyn sopivalla armeijalla. Kesän ETC-listasta putosivat siis Stormlord ja Destroyer Lord, Cryptek ja Annihilation Barget siinä missä tilalle tuli lisää Tomb Spydereitä ja Overlordeja Command Bargeissa. Tykkäsin "komentoparkeista" jo 2012 Ropeconissa ja ETC-joukkueeseen valittu Eetu Peltola oli nyttemmin suoritetuissa testeissään todennut ne aika näppäriksi laitteiksi nykymetaan.

Tuloksena oli aggressiivinen lista, joka haluaa monesti pelata Necroneille epätyypillisesti ekaa vuoroa ja jonka ideana on laittaa mahdollisimman raskas paine vihollisen etulinjaan heti ykkösvuorolla. Suurin osa armeijasta on rynnäkkökantamalla kakkosvuorolla ja viholliselle tulisi jäädä mahdollisimman vähän reagointiaikaa. Lisäksi paljon reserveitä pelaava armeija voi kevyellä table presencella olla target prioritynsa kanssa aika köysissä nopeasti liikkuvaa assault-armeijaa vastaan.

PLAYER: Teemu Valve
ARMY PRIMARY DETACHMENT CODEX: Necrons

HQ1 - Warlord : Necron Overlord, Warscythe, Sempiternal Weave, Mindshackle Scarabs, Transport 1 [130]
HQ2: Necron Overlord, Warscythe, Sempiternal Weave, Mindshackle Scarabs, Transport 2 [130]

Troop1: 5 Necron Warriors, Transport 3 [65]
Troop2: 5 Necron Warriors, Transport 4 [65]
Troop3: 5 Necron Warriors [65]
Troop4: 5 Necron Warriors [65]

FA1: 6 Canoptek Scarab Swarms [90]
FA2: 6 Canoptek Wraiths, Particle Caster [215]
FA3: 6 Canoptek Wraiths, Particle Caster [215]

HS1: 3 Canoptek Tomb Spyders [150]
HS2: 3 Canoptek Tomb Spyders [150]
HS3: 3 Canoptek Tomb Spyders [150]

Transport1: Catacomb Command Barge [80]
Transport2: Catacomb Command Barge [80]
Transport3: Night Scythe [100]
Transport4: Night Scythe [100]

ARMY TOTAL: 1850



Ekan taistelun vastustajana toimi Tuomas Toimelan Mariiniallianssi, johon kuuluivat Rune Priest, kolme Grey Hunter-ryhmää, kolme Long Fang-ryhmää, kolme Lone Wolfia susineen, Mephiston, kymmenen Assault Marinea hyppyrepuilla, Stormraven Gunship ja Bastion Quad-gunilla. Matchup oli sikäli mielenkiintoinen, että Tuomaksen tulivoimaa vastaan ei voinut oikein jäädä lojumaan omalle depolle, mutta Mephiston ja Lone Wolffit toimittivat Kill point -tehtävässä aika kovaa vastapallon virkaa. Refused flankilla lähdettiin kuitenkin aika täysii päälle ja syötettiin toiseen sivustaan Wraitheja syötiksi. Tuomas eteni Mephistonilla ja Lonareilla toisella sivustalla ja ampui muutaman Wraithin tiehensä ja teki pari woundia Tomb Spydereihin.

Kakkosvuorolla Scarabit chargasivat Wraithien kanssa ensimmäiset yksiköt, tuhosin Swarmeilla Bastionin ja niiden ja Wraithien yhteispelillä First Bloodin yhdestä Grey Hunter -ryhmästä. Myös Command Barget chargasivat huventamaan Long Fangeja nurkan rauniosta. Mephiston käänsi kelkkansa keskustaan ja rynnäköi Scarab-hordeen tappaen ison läjän baseja.  Myös Stormraven saapui kehiin, muttei tehnyt dramaattista tulosta. Mun kolmosella tulin Night Scytheilla sisään ja tuhosin Stormravenin, Overlord taas kävi näyttämässä Mindshackle Scarabeja Mephistonille, joka miekka-asevalinnasta huolimatta seivästi itsensä hengiltä. Tämä oli matsin käännekohta, sillä Tuomaksella alkoi loppua liikkuvuus kesken ja nyt Spyderit pääsivät etenemään ilman pelkoa Force Weaponista. Jonnekin nurkkaan Deep strikesi Assault Marineita, mutta siivoilin pöydän puhtaaksi Objektiiveista ja ukoista muutamaa Grey Hunteria lukuunottamatta.

Päivän toinen ottelu oli viime vuoden ETC-tiimin Tau-pelaaja Joonas Nevaa vastaan. Joonaksella oli tällä kertaa Tau Commander, kolme Riptidea, viisi Kroottiryhmää, pari Sky Rayta, Farseer, pari Jetbike-ryhmää, viisi Warp Spideria ja Wraithknight. Matsiin lähdettiin samalla otteella kuin edelliseenkin, Necronit lähtöviivalle ja pillinvihellyksestä täysiä päälle. Ekan vuoron hyvät juoksuheitot tekivät asetelmasta vielä vähän tukalamman Joonakselle.

Joonaksen ampuminen ei ollut ihan älytön, pari Riptidea keitti overchargensa ja taisin menettää muutamat Wraithit molemmista ryhmistä. Wraithknight päätti chargata eteenpäin sitomaan Scarabit pois mun käytöstä. Assault phasessa Riptidet myös hyppäsivät Farseerin kanssa keskikentän impassable-pilareiden päälle, jotta en voisi assaultoida niitä maajoukoilla. Omalla vuorollani pääsin kuitenkin hajottamaan Warp Spiderit, pari Kroottijengiä ja sisään reunasta uineella Night Scythella Joonaksen nurkkaan pysäköineen Sky Rayn. Tajusimme tässä vaiheessa pelanneemme väärin Wraithknight-combatin loppumisen, joten backtrackasimme mun vuorolla takaisin muistinvaraiseen alkuperäisasetelmaan ja jatkoimme tästä yhteisymmärryksessä. Hogasin myös, että jättämällä käyttämättä Jump packeja Wraitheilla movementissa niillä saisi tavoitettua impassablen päälle loikanneet Riptidet. Wraith-ryhmän ja Command bargejen yhteischarge tappoikin Farseerin ja toisen Riptiden.

Toiseen nurkkaan pakitellut Joonas toi outflank-Krooteja uhkaamaan mun basea, mutta tässä vaiheessa ei oikein enää pelannut voitosta. Vaikka siivosin Krootit pois ja tuhosin vielä toisenkin Sky Rayn Night Scytheilla, oli Joonaksella tasoittava ryöstövuoro. Eldar Jetbiket on sen verran liukkaita, että ne ehtivät vuorausyrityksistä huolimatta objeille, kun Riptidet ampuivat pois pari kriittistä Warrioria "suojamuurista". Joonas sai siis mun beissin kontestoitua, molemmilla oli yksi objektiivi, molemmilla Linebreaker, kummallakaan ei Warlordia ja mulla First Blood, voitin siis pienellä marginaalilla 11-9. Tarkemmalla pelillä tai ottelun jatkuessa tilanne olisi ehkä kallistunut enemmän mun suuntaan.

Kolmannessa pelissä kannoin figut otteluun Matti Perlisen Necroneita ja Grey Knighteja vastaan. Big guns-matsissa vastapuolelle järjestyivät Destroyer Lord, kuusi Wraithia, neljä Night Scythea Warrioreilla, kolme Annihilation Bargea, Coteaz, pari Plasma-Acolytea Razorbackissa, Venerable Rifleman ja tavallinen Rifleman. Saatoin kämmätä, kun annoin yöhön luottaen aloituksen pois, Matti ajeli kaikilla Bargeilla 12" eteenpäin ja ampui First Bloodin yksistä Wraitheista. I should've known better, omaa lääkettä alkoi kaatua kurkusta alas.

Tiesin että kohta mestoille alkaa saapua lentokoneita, joten Scarabit oli Area terrainittomalla pöydällä investoitava johonkin ja lähdin hakemaan niillä Big Guns -pisteen Annibargesta. Selvinneet Wraithit jemmasin etenevien Tomb Spyderien taakse suojaan Matin Wraithien chargelta. Command Barget lensivät toiseen sivustaan kohti Coteazin Razorbackia ja yhtä Annihilation Bargea. Scarabit söivät Bargen ja jäivät avoimelle Matin Wraithien chargattavaksi. Lentsikoita tuli sisään ja ne antoivat Wraitheille suojatulta ja kakkosen aloittavalla poistin kaikki Scarabit, jes. Matti ampui myös Venerablella kilvet pois boostanneesta Command Bargesta ja yksi Annibarge viimeisteli sen tasarahalla. Aloitin oman vuoroni löytämällä kotiobjeltani pommin, Night Scytheja ei kuulunut. Vaihdoimme viereisellä pöydällä pelaavan Teemu Juseliuksen kanssa katseita, kummankin peli taisi edetä peruutusvaihteella ja kumit puhjenneena.

Heitin kaikki Tomb Spyderit ja Wraithit keskikenttään painimaan Matin Wraithien ja Destroyer Lordin kanssa, yksi Spyder-ryhmä feilasi Chargen. Selvinnyt Command Barge ajoi Razorbackista poistuneeseen Coteazin ryhmään, tapoin Impact Hiteilla ja Overlordilla kaksi Acolytea, minkä jälkeen Coteaz löi vasaralla Overlordin paskaksi. Warlord-Overlord taas viipaloi vieressä Razorbackin pois kuvioista, räjäytti sen ja jäi avoimelle Dreadnoughtien ja Plasma gunien ammuttavaksi. Matti lähti kuitenkin perääntymään, mistä sain hyvän breikin kun Tomb Spyderit ja mun Wraithit nousivat niskan päälle keskustan painimatsissa ja sain koko armeijan irti. Toin Warrioreita kotipään objektiiveille, tuhosin pari Night Scythea ja matsin alkoi näyttää paremmalta. Aika oli lopussa, joten sovimme vitosvuoron viimeiseksi, tasoittavalla sain pidettyä oman pommi-objektiivini, contestoitua keskustan objet, tuhottua kaikki Heavy Supportit ja otettua Linebreakerin yhdellä Spyderillä. Matsi päättyi muistaakseni 16-4, mut olipa kuumotusta kerrakseen.



Sunnuntain ekassa matsissa mun piti pelata Antero Latikan droppimarineita vastaan, mutta kaveri ei päässyt paikalle ja kannoin figut varapelaajana toiminutta turnausjärjestäjä Malkuthia vastaan. Match up oli listavertailussa (2x Overlord + Command Barge, 3x Annihilation Barge, 2x Ghost Ark, 4x Night Scythe, 4x Harbinger of Destruction, 6x Warriors) mulle edullinen, skenaario ehkä vähän tasaisempi. Vauhdikkaan alun jälkeen peli alkoi kyllä mennä rajusti mun suuntaan, kun lähes kaikki, mihin vain sain figun kiinni hajosi ensiyrittämällä ja ekan vuoron tulituksen jälkeen Malkuthin vastatoimet olivat lähinnä Overwatchia. Parasta oli, kun Wraith ampui pistoolilla Night Scythen taivaalta! Laurilla oli pari hyvää peliliikettä, kuten Command Bargen uhraaminen Wraithien divertaamiseen ja sitten ulostautuneen Overlordin pelastaminen Night Scythella, mutta mun board controllista johtuen Lauri ei oikein päässyt missään vaiheessa pelaamaan skenaariota. Hyvä peli ja yhteinen oppitunti päättyi nelosvuoron lopuksi Laurin heittäessä pyyhkeen kehään.

Vikan matsin vastustaja oli Antti Natusen Tau+Space Marines. Antti deployasi Aegiksen taakse Tiguriuksen, pienen Tactical Squadin, Scoutit Telionin kanssa, muutaman Grav-gun moottoripyörän, Thunderfire Cannonin, Tau Commanderin, pari Riptidea, pari Sky Rayta, Broadsidet Missile Droneilla ja outflank-reserviin kaksi Kroottiryhmää. Tigurius heitti myös Biomancysta Enfeeblen, mikä oli aika myrkyllinen juttu. Antti onneksi deposi Tiguriuksen tosi kauas, joten sain Antin siezen feilattua edetä tosi pitkälle "turvallisesti". Toinen Wraith-ryhmä oli myös kokonaan poissa Tiguriuksen näkyvistä raunionurkan vuoksi. Toisen Command Bargen turbosin ihan Antin naamalle.

Tau vastasi kevyesti ampumalla pois läjän Scarabeja, kaikki kaksitoista Wraithia ja levittämällä vähän muodostelmaansa. Tigurius myös liittyi Broadsideihin jakamaan täyden bs:n overwatchia. Mun kakkosella sain holokaustista johtuen spawnattua vain pari Scarabia ja heitin ne tappelemaan viiden Tactical Marinen kanssa. Jätin swarmeista pitkän hännän minimoiden tappelevien figujen määrän niin, etten irtoaisi tappelusta vielä omalla vuorollani. Sain yhden Night Scythen sisään ja lensin sen aika rohkeasti keskelle kenttää ampumaan Antin prätkät. Ennen Movement phasen loppua tapoin Command Bargen sweep attack precision strikella Telionin Quad-gunin puikoista, joten Skyfire Overwatchia ei tullut. Sama Command barge myös chargasi Tiguriuksen Broadsideihin, missä olisi ollut aika kova potentiaali kääntää peli; voitin combatin kolmella ja Antin piti mun Warlord traitin vuoksi käyttää moraalitestiin Dronen leadershipia. Kaveri kuitenkin passasi nelosen checkin ja pysyi Broadsideilla ja Tiguriuksella pöydällä. Scarabit kuitenkin jäivät combatiin kuten olin suunnitellut ja jäljelle jäi kaksi panttivankimariinia.

Antti ampui Tomb Spydereita ja toisen Command Bargen sekä toi outflankista mun kotipään objektiiville Krooteja haastamaan mun camppaavat Warriorit. Näiden tuliylläköstä jäi kuitenkin henkiin yksi maihin mennyt Warru, joka onnistui moraalin ja kolme Reanimation-heittoa. Broadsidet ampuivat ja hakkasivat Command bargen hengiltä ja Tigurius seivästi kepakollaan Overlordin kyydistä. Onnistuin kuitenkin Reanimationit sielläkin ja pääsin irtautumaan combatista väljemmille vesille. Scarabit tappoivat loput Mariinit ja pääsivät irti sopivasti mun vuoron aluksi. Toin kaikki loput reservit mun "tukikohtanurkkaan" ampumaan Krooteja ja sainkin yhdet ihan pariin äijään ja isommat pakenemaan. Takalinjan henkiinherännyt Overlord kävi hakkaamassa Thunderfire Cannonin pois, ettei se ampuisi mun kotipesää ihan seulaksi. Toin samalla Night Scythen Antin depolle toimittamaan yhden Warrior-ryhmän ärsykkeeksi ja scoraamaan tämän kotiobjelle. Scarabit multichargasivat pari jäljelle jäänyttä Scoutia, Riptiden ja Broadside-ryhmän Enfeeblesta huolimatta. Riptidelta lähtivät housut. Antti pisti kampoihin, mutta yksi Scarabi jäi vielä combatiin ja sain mun seuraavalla vuorolla melkein kaikki Spyderit perille lyömään Broadsidet ja Tiguriuksen kuoliaaksi. Sankari-Warlord kävi vielä Mindshacklaamassa Riptiden pois. Toisaalla Krootit jatkoivat juoksemista ja viimeisellä vuorolla Antin ei oikein auttanut kuin koettaa ampua mun Warlord ja loikata Riptidesta eronneella Commanderilla linebreakaamaan. Jälkimmäinen onnistui, ensimmäinen ei ja peli päättyi 15-5. Hyvä sota, jännitys ja sääntövääntö kuuluu asiaan pelattaessa kärkipään sijoituksista.

"Cronslaught"-listalla (tää on nyt lanseerattu termi!) irtosi Fanaticin toinen sija, mutta pidän ehkä itse merkittävämpänä juttuna sitä, että voitin kaikki pelit ja myös pahat Tau-matsit. Tää on aika arvokasta dataa ETC-suunnitelmien osalta ja konsepti on musta kehityskelpoinen. Listan pelaaminen alkoi avautua turnauksen aikana ja tajusin esimerkiksi vasta viimeisessä pelissä, että armeijahan haluaa heittää Warlord traitit Command-taulukosta. Myös Command Bargejen ja ajoneuvocombatien sääntöjä pitää opiskella vielä uutterasti, että ne osaa pelata oikein ja tehokkaasti. Turussa oli joka tapauksessa taas kivaa ja toimivien järjestelyiden keskellä on leppoisaa heittää noppaa!

Kiitti kuljettajille, vastapelaajille, hengausseuralle ja seremoniamestareille, jotka varailivat hotellihuoneet ja tilailivat takseja! Turnaustoiminnan pariin palataan taas marraskuussa. Loppuun vielä pari kuvaa jengeistä, jotka valikoituivat 40k-puolella makein armeija -äänestykseen. Skaban voittivat Aleksi Meurosen Taut Eldar-liittolaisineen.

Turku Fanatic 2013 40K-turnauksen armeijalistat löytyvät linkin takaa.

Valhallanit ja Ultramarinet.

Mun kolmospelin vastustajat.

Tyylipuhdas Space Wolf -barbaarijoukko.

Asuryan-henkinen, mekanisoitu Eldar-armeija.

Sekä turnauksen ja armeijaskaban voittanut kokoonpano. Onnittelut Allulle!

October 27, 2013

Back on the grid

Voi älytön mikä viikko, syysloma ja fiilistelykimara!

Takana on suorastaan hämmentävän intensiivinen reissaus- ja harrastusputki, joka alkoi viikko sitten torstaina matkalla Rovaniemen maisemiin ja huipentui tänään Turku Fanaticin toiseen pelipäivään. Välissä ehdittiin myös piipahtaa Saksassa jättimäisillä Spiel 2013 -pelimessuilla (ja myös välilaskeutua Tukholmassa, jos paikkakuntia haluaa laskea) josta jäi käteen sekä kerrottavaa, että makeita tuliaisia. Tiistain ja keskiviikon välinen reilu vuorokausi oli aika hurja setti, sillä samalla "hereilläoloajalla" ehti istua kolmessa eri koneessa. Onneksi mukana oli kaiken aikaa hyviä frendejä ja positiivista syysenergiaa!

Kameran sisältöä täytyy alkaa purkaa alkavalla viikolla, jolloin ilmestyy myös suositun Captain's Log -sarjan seuraava artikkeli. Kaikenlaista kerrottavaa messufiilistelyistä turnausraportteihin on paljon ja pitää koettaa jäsennellä kertomukset johonkin järkevään järjestykseen. Vaikka reissailu oli nastaa, on silti kiva laskeutua taas tuttuun ja turvalliseen arkirutiiniin ja alkaa suunnittelemaan seuraavia ekskursioita. Keep your eyes peeled!

No, mitäs kaikkea sillä välin on ehtinyt tapahtua? Ainakin Suomen figuskenen näkyvyyden ja rekrytoinnin kannalta merkittäviin vaikuttajiin kuuluva Games Workshopin myymälä täytti viikko sitten lauantaina pyöreitä vuosia ja agenttimme kävi paikan päällä nuuhkimassa tunnelmaa ja osallistumassa ohjelmaan! 10-vuotissynttäripäivän aikana järjestettiin esimerkiksi pieniä "participation battleja", joihin osallistujat maalasivat ensiksi Sniper Scout -figun ja vastavalmistuneet hahmot osallistuivat heti miniskenaarioon, jossa tarkka-ampujien tehtävänä oli pysäyttää etenevä kultistirintama. Päivän aktiviteetteihin kuuluivat myös tuotepalkinnoin höystetyt arpajaiset sekä pikamaalauskilpailu, jonka Olli voitti klassisella Ultramarine Veteran Sergeantillaan. Boom!

Alla pari GW:n henkilökunnan ja Ollin nappaamaa kuvaa juhlapäivän tunnelmista.

Synkkien voimien kätyrit ylittävät routaista aukeaa tarkka-ampujien ristitulessa. Siisti teemaskenaario ja varmasti myös kepeän hauska sekä pelata, että järjestää!

Koristeluja sekä juhlatunnelmaa ja -ohjelmaa.

Myymälän täydeltä juhlavieraita. Onnittelut kivijalkakaupalle pyöreistä!




























Ultramarineista puheenollen, Olli alkoi sinisten Mariinien lumoissa valmistella kilpailuentryä myös toista maalauskilpailua varten. Malliksi valikoitui samasta klassisesta komentoryhmälaatikosta sikamakea kapteeni, jonka varustus, habitus ja jopa hiustyyli muistuttavat 2000-luvun alun nelkkarin loistavasta fiiliksestä, jossa oli sitä jotain ilman kaikenmaailman krumeluureja tai yliyrittämistä figusuunnittelussa.

Chapter-valinnaksi osuivat Ultramarinet, sillä Olli halusi säilyttää figussa klassikkolookin ja sinisen maalaaminen on mukavan simppeliä. Kultaa maalatessa hyväksi menetelmäksi on vakiintunut rusehtava tai hopeinen pohja, jota on sitten mahdollista sävyttää kullanhohtoa kohti Sepia-washeilla ja kullanvärisillä highlighteilla hilemaaleja käyttäen. Ollin mukaan tavallisen "demomariinin" maalaa suht helposti noin puolessa tunnissa pelipöytätasoon kun maalit on valmiina nenän edessä. Maalauskilpailufiguissa on kuitenkin reippaasti enemmän yksityiskohtia ja toki johtajanappeihin kuuluu niiden arvolle sopiva panostus!

Frontside-Ollin perusresepti Ultramarine-haarniskan sutimiseen

Siniset osat 

1. Necron Abyss -pohjaväri
2. Ultramarines Blue -kuivaharjaus
3. Asurmen Blue -pesu
4. Ultramarines Blue -korostukset
5. Ultramarines Blue + Fenrisian Grey korostukset (70/30 suhteessa)
6. Ultramarines Blue + Fenrisian Grey korostukset (50/50 suhteessa)
7. Ultramarines Blue + Fenrisian Grey korostukset (30/70 suhteessa)
8. Fenrisian Grey korostukset
9. Ohut Hormagaunt Purple -washi koloihin varjostuksiksi



Kultaiset osat

1. Leadbelcher-pohjaväri
2. Gehennas Gold -korostus
3. Ohut Rhinox Hide -pesu
4. Gehennas Gold -korostus
5. Auric Armour Gold -korostus
6. Auric Armour Gold + Mithril Silver -korostus (70/30 suhteessa)
7. Mithril Silver -korostus



Tästä lähtee jälleen uusi figuviikko päivityksineen. Nähdään tiistaina Fight Clubissa!

October 16, 2013

40k ETC Team Finland Captain's Log III: Aktiivinen vs passiivinen

Tämän viikon Captain's Log -episodissa kippari Lehtiö pureutuu aktiivisuuden ja passiivisuuden merkitykseen konkreettisten esimerkkien avulla. Aiheina ovat esimerkiksi aktiivisena pelaajana pysyminen ja vastustajan pakottaminen reagointiin, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös itselle hankalissa matchupeissa. Hyvää ajateltavaa valmistauduttaessa syksyn isoihin turnaustapahtumiin; Turku Fanaticiin, Noppakerhon kaksipäiväiseen turnaukseen sekä ETC Finland Invitationals -kutsuturnaukseen.


October 14, 2013

Breakdown

War Headin Fight Clubissa on pelattu nyt vuoden mittaan matsi poikineen ja päätin laittaa pienen taulukon kasaan ennen huomista Blood Bowl -liigastarttia. Kuvassa on "virallisissa" Fight Club 40K-otteluissa esiintyneet armeijat, eli ne mitkä pelaajat ovat kirjanneet nimellään vieraskirjaan ennen tai jälkeen matsin. Sekä Primary detachmentit, että liittolaiset on kukin laskettu kyseiseksi armeijaksi.

Vuoden lopussa ajattelimme vielä palkita jotenkin aktiivisimman combatantin, lasketaan niitä nimiä sitten joulun alla. Muistakaa kirjata itsenne sisään allekirjoittamalla vieraskirja pelaamaan saapuessanne!


October 13, 2013

Scenic Armor

Figuvuosi etenee kohti syystalvea! Päivitystahti on nyt vähän rauhoittunut syyskuun jäljiltä ja olemme lähes kaikki aloittaneet jonkin uuden yksikkö- tai armeijahankkeen jota työstää pikkuhiljaa kohti peli- ja kuvauskondista. Mun opintojen viimeistely ja duunikuviot vievät myös oman lohkonsa, samoin vähän puun takaa kaiken keskelle pelmahtanut Magic the Gathering -hiitti. Keräilykorttipelin art design sai mut alunperin kiinnostumaan lappujen lätkimisestä ja kaveriporukan keskeisistä drafteista on viime aikoina muodostunut tosi hauska ja vaivaton myöhäisillan ohjelmanumero. Vaikka Limited-formaatin pelaaminen onkin aika halpaa, pitää kyllä nyt vähän jarrutella ja säästää sekä maallisia että ajallisia resursseja figutouhuihin. Aika hauska ex tempore -harrastusilmiö silti, vaikka koko yön draftaaminen ja duunipäivän aloittaminen lähes samoilla silmillä ottaakin vähän kunnon päälle!

Syksy toi myös tullessaan NHL-kauden ja aamuöiden matseja on taas venailtu silmät sikkurassa. Sharks-kausi on lähtenyt käyntiin aika rytinällä! Mitä taas tulee figu-urheiluun, yhteistyössä Royal Familyn Jarkko Kallion sekä parin pääkaupunkiseutulaisen pelikaupan kanssa kaavailemamme Blood Bowl -liiga alkaa niin ikään ensi tiistaina! War Headin riveissä ei ole ainakaan vielä vannoutuneita BB-koutseja, mutta haluan ainakin itse tehdä liskomiesjoukkueen vaikka ihan hobby-mielessä. Ja niiden areenoiden rakentamistahan nyt fiilistelee kaikki...

Mun ja Ollin pikamaalatun Tau-armeijan tarina jatkuu ajoneuvoilla! Meillähän oli pohjamaalattuina pari Devilfish-runkoa, jotka varmaan konvertoituvat jossain vaiheessa Sky Rayksi. Johannes fiilisteli joskus baseja myös ajoneuvoilla ja siitä sain idean, että skimmereihin sais lisää näyttävyyttä perinteistä lentobasea isommalla jalustalla. Kävimme hakemassa Hobby pointista pari soikionmuotoista vaneerilaattaa alustoja varten.

Liimasimme alustoihin korkkilevypinnan tuomaan tekstuuria. Korkkia oli sitten mahdollista raaputtaa pois pienten kuoppien ja lätäköiden muodostamiseksi. Ohennettu Eri-keeper veti paksunkin levyn vähän kuperaksi, kuumaliima olisi varmaan toiminut paremmin, mut toisaalta sillä olisi ollut vaikeampaa saada korkki- ja vaneerilevyn reunat näteiksi ja tasaisiksi. Ei kuitenkaan häiritse näinkään pahasti.

Alustan keskivaiheille porattiin korkkilevyyn puutikku, joka kuumaliimattiin kerroksittain ja korkinpalasilla tukien jämäkästi paikalleen.

Alustoihin lisäiltiin sitten kaikenlaista, finnfoam-lohkareita, lisää korkkikasoja, puutikkuja, kaarnaa, hiekkaa ja pikkukiviä, vähän kaikkea mitä oikeassakin metsässä olisi. Ajattelin, että maanpintaan kaivettuihin kuoppiin tulisi Water effect -lammikoita joiden ympärille laitettaisiin Woodland Scenicsin jäkälää ja Army Painterin basing tufteja, jotta syntyisi vaikutelma kuin kiituri leijuisi tosi sankan aluskasvillisuuden ylitse.

Alustat ja vaunut vielä vähän vaiheessa perhepotretissa. Vihreä on kivaa vaihtelua aavikkoboogieen, vaikka ei päihitäkään sitä tunnelmassa!

Tankkeihin maalattiin pohjat ruiskulla ja metalliosat, eri paneelit ja weathering tehtiin siveltimellä ja sienellä. Pelkästään ruiskulla maalaamalla on vaikeaa saada malleihin realistista grittia ja sellaista sotaisaa tunnelmaa, joka ainakin mun mallausfilosofiassa on tosi tärkeää. Tämän armeijan tarkoitus on kuitenkin valmistua tosi nopsaan ja ruisku on kiva apuväline pohjustamiseen ja efekteihin, kuten tässä on tehty valojen kohdalla. Kiiltävät Dronet ja ajoneuvon ovet muuten jatkavat Fire Warriorien kupolikypäräteemaa, ovi-ikkunoissa on tietty samantapaiset aurinkofiltterit kuin miehistön kypärissä ja Dronejen sisällä on jokin "aurinkoenergiakiihdytin", johon musta lasipinta suodattaa säteilyä. Tai jotain, värivalinnat on tehty puhtaasti armeijan yhtenäisen visualisuuden vuoksi.

Business end. Tank shock on validi taktiikka kutosedikassakin.

Vielä vähän keskeneräinen komentaja loikki tarkatuskierroksella armeijan keskuudessa. Olli ehdotti, että kivenlohkare vaihdettaisiin isoon, kaatuneeseen puunrunkoon. Pitää tutkia...

Aloin muuten Taun ohella hurjassa Imperial Guard -hiitissä pystyttää Carcharodonien eliitti-PDF-joukkoja liittolaisina käytettäväksi. Mulla on kolmisenkymmentä Kasrkinia, jotka on niin makeita jalkaväkifiguja ettei paremmasta väliä ja päätin viimeinkin maalata ne käyttöön. Näiden kaveriksi tulee myös klassisempia Stormtrooper-figuja sekä iso metallikaartin divisioona ja napit jatkavat Space Sharks -väriteemaa ja -tunnelmaa. Punaiset veteraaniraidat, kalpea iho ja puiset rungot aseissa jatkuvat elementteinä myös kaartin kanssa.

Myös sataviitisenkymmentä Steel Legion -figua pulahti maalinpoistoon... Oli viimein aika ripustaa teininä dippimaalatun Teräslegioonan aavikkotakit varusvaraston naulakoihin ja jakaa veteraaneille uudet varusteet figukevään muotivärissä harmaassa. Eka etappi on tietenkin "blobi", eli viitisenkymmentä liittolaiskaartilaista komentoryhmineen ja erikoisaseineen. Vielä kun saisi kasaan jonkin armeijalistan maalailujen suunnannäyttäjäksi!

October 11, 2013

Winterception!

Winter is coming, but blood runs hot... Pääkaupunkiseudun Blood Bowl -liiga starttaa 15.10!







War Headin ja yhteistyöaktiivien Blood Bowl -rähinäliiga Winterception starttaa tiistaina 15. lokakuuta! Virallinen liigastartti järjestetään Pasilassa sijaitsevassa Poromagian myymälässä osana War Head Fight Club -peli-iltaa ja pelaajilla on mahdollisuus saapua pelaamaan liigapelejä aina tiistaisin. Lisäksi toisena virallisena pelipaikkana toimii peliliike Oh My Gamen figupeli-illat torstaisin Vantaan kauppakeskus Myyrmannissa. Pelata saa tietty myös muina päivinä ja missä vain lokaatiossa.

Liigaan voi liittyä Marraskuun 15. päivään saakka ja pelitahti on vähintään kolme peliä kuukaudessa. Liigassa ei ole pakko pelata jokaista muuta osallistujaa vastaan, vaan valmentajat saavat vapaasti haastaa toisiaan. Samaa vastustajaa vastaan ei kuitenkaan saa pelata kahta peliä peräkkäin, eikä yhteisiä otteluita saa olla neljää enempää. Ylimääräisiä liigapisteitä voi kuitenkin ansaita ottelemalla kaikkia tai ainakin useimpia valmentajia vastaan, joten aktiivisuus kannattaa!

Joulun alla pidetään osallistujamäärästä riippuen Vantaan ja Helsingin “divisioonien” välinen turnaus ja liiga päättyy keväällä pelattaviin pudotuspeleihin ja finaaliin, jossa valitaan pääkaupunkiseudun kovin Blood Bowl -sankari!

Otteluohjelmiin ja käytännön kuvioihin saatetaan tehdä vielä muutoksia. Mikäli pelaajat haluavat, voivat myös järjestäjät hoitaa peliparitukset.

Liigan viralliset peli-illat seuraavasti:

Poromagian War Head Fight Club tiistaisin Helsingin Pasilassa kello 16:00 alkaen
Oh My Gamen peli-ilta torstaisin Vantaan Myyrmannissa kello 16:00 alkaen

Ilmoittautuminen ja kysymykset:

* Virallinen Winterception-liigatopic ja liigan säännöt Sotavasarassa.
* Yhteyshenkilönä Winterception-liigaa koskevissa kuvioissa toimii pääjärjestäjä Jarkko ”Sortaja” Kallio.
* Yhteyden saa Sotavasaran yksityisviestillä tai sähköpostitse osoitteeseen sortaja (at) hotmail.com
* Oh My Gamen puolesta yhteyshenkilönä toimii myymäläpäällikkö Zuher Turbi: info@ohmygame.fi ja 045 164 2099




October 5, 2013

Hawkeyes and doorkickers

Juhan Mentors-Chapterin fluffiin perustuvan Astartes SpecOps-armeijan tarina jatkuu!

























Aikanaan kun pelaisin enemmän Mariineilla, oli listani usein ns. "ensimmäinen ja kymmenes" -yhdistelmä, eli Scouttien muodostamia trooppeja tukenaan ensimmäisen komppanian Terminaattorit. Idean varastin taannoin joltain GW:n gurulta (olisiko ollut Chambers tai sitten Jervis?). Kyseessä on hauska, joskin välillä hiukan haastava lista.

Space Marine Scoutit ovat aina olleet figuina mieleeni, vaikka Power Armouriin sonnustautunut sodanjumalan inkarnaatio onkin ikoninen hahmo 40K-maailmassa. Silti kevyesti varustetussa tiedustelijassa on usein enemmän hakemaani SpecOps-fiilistä. Ei siis ole ihme, että scouttifiilistelijänä minulle on kertynyt kohtuullinen kokoelma noita tiedustelijoita vuosien varrelta. Vanhimmat ovat niitä Space Crusade -boxin muovisia kavereita, joilla on hyvin erikoiset Bolt pistoolit puhumattakaan niiden Heavy bolttereista. Sen jälkeen tulleita inkarnaatioita on armeijassani edelleen, vaikka usein nuo wanhat eivät enää oikein kelpaa kentälle. 
Uudemman figusukupolven myötä (ennen nykyisiä muovisia) Scouteille tuli todella hienoja metallisia Sniper-miniatyyrejä. Aikanaan olin myös kovin iloinen, kun Telion ilmestyi kuvioihin, siitä sain hyvän karakterin johtamaan tiedustelijoitani. Vaikka Telion-figu oli ja on hieno, olin hiukan pettynyt, sillä odotin sen olevan ampuvassa asennossa oleva, kuten se kuvataan Codexin piirroksessa. Toiveeni täytti viimein Anvil Industries, joka julkaisi kesän korvalla kahden figun Master Sniper -tiimin, jossa oli scouttimaisiin viittoihin verhoutuneet ampuja ja spotteri. Näin siinä heti uuden Telionin Mentoreille! Se oli aikalailla juuri sellainen, kuin mitä olisin halunnut Telionin olevan. Kaiken kruunasi vielä hieno Barret-tyylinen Bolter-kivääri! Uusi Gunnery Sergeant ja Master Sniper oli löytynyt.

Anvilin figujen yksityiskohdat ja varusteet on gear-fiilistelijälle suorastaan maukkaita. Myös figujen yleinen, minimalistisen sotilaallinen tyyli ilman turhia killuttimia on mun mieleen.

Teemanmukaisesti myös kivääriin on maalattu camokuviointi.
Vaihtoehtovalmistajan reput ovat vähän GW:n vastineita matalampaa profiilia.

Toinen figusetti, joka tuli myös alkukesästä hankittua oli ryhmä isoilla kivääreillä aseistettuja Mariinityyppisiä figuja, joita Anvill kutsuu Exo-lordeiksi. Nämä kiväärimiehet aseineen pystyi mukana tulevilla bitseillä kustomoimaan tosi ”taktisiksi”, mukana tuli kolme piippuvaihtoehtoa, pari erilaista lipasta jne. Aikani mallattuani valitsin lopulta lyhyen piipun, optisen tähtäimen ja rumpulippaan. Näin ase menee erikoisbolterista Sternguardin säännöillä pelattaessa tai ”friendly gameissa” vaikka automaattihaulikosta.
Jatkoin figuissa jo aiemmin tarinoimaani realistis-modernia maalausteemaani, joka on tunnusmerkki näille Mentor-joukoille. Perusvärinä on edelleen aavikkoteeman mukainen hiekka ja sen eri sävyt. Samoin olen jatkanut haarniskoissa ja varusteissa säänpieksemää teemaa, sillä nämä kaverit ovat tyypillisesti pitkiä aikoja kentällä ja kaukana huollosta.
Nyt tämä joukko alkaa olla aika hyvin jo kasassa. Tulossa on vielä pari Thunderfire Cannonia sekä ryhmä GW:n Scout Snipereita Telionin ryhmäksi. Kulkuvälineenä kahdellekymmenellekahdelle Mariinille tulee olemaan vaihtoehtoina joko Storm Eagle tai Drop Podit. Operaatio jatkuu!
Juhan sikamakeat SpecOps-Marinet vyöryttävät hiekkakaupungin kujia ja kulmia.

Vähän normiboltereita realistisemmin virittyneet aseet tuo figuihin makeeta särmää. Anvil myy tähtäimiä, etukahvoja, irtolippaita ja vaikka kranaatinheittimiä aseisiin lisättäväksi myös irrallisina.

Johtajat kiikareineen, Power armoriin kiinnitettyine lipas- ja varustetaskuineen sekä radiolaitteistoineen. Juhalle tyypillinen, realistisen weatheroitunut lookki sopii operaattoreihin jetsulleen.

Ryhmänjohtaja osoittaa Telionille kenet haluaa päiviltä.

Mentor Sternguard Combat Squad tähystysasemissa.

Taistelijapari varmistaa viimeisen kujan. Kotkanpesä on turvattu.

Tykistökeskityksen ja tulenjohdon suunnittelu alkaa... Mission is a go.