June 28, 2014

Return of the Lightning



Pientä tekstiseinä-listafiilistelyä muuttopakkailujen lomassa!

Oon saanut nyt hahmoteltua Necroneille potentiaalisen listarungon, josta lähteä kehittelemään ETC-listaa elokuun sotaretkelle. Tämä on aikamoinen helpotus, sillä puun takaa maantielle poikittain rysähtänyt seiskaedikka muutti meininkiä aika tavalla ja aikaa kisojen listanpalautukseen ei ole liiaksi. Alkuvuoden tulokset superaggressiivisella Cronslaught-kokoonpanolla olivat varsin hyviä, mutta se saattoi olla liian yksioikoinen ja liian suunniteltu Tauta tai muita staattisesti räiskiviä jengejä vastaan. Ainakin mulla oli usein ongelmia monipuolisten ja tasapainoisten kokonaisuuksien kanssa, joista pahimmista löytyi vielä vakuuttava vastapalloelementti.

Seiskaedikan myötä skenaarioiden pelaaminen on tavallaan tullut aiempaa merkittävämmäksi, koska tehtäviä pitää pelata ja objeihin reagoida jo ykkösvuorosta lähtien. Aleksi Lehtiö onkin käsitellyt seiskaedikan skenaariopelaamista ansiokkaasti parissa viimeisimmässä Captain's Logissa, mistä on ollut hyötyä myös mulle. Kaikkein silmiäavaavin kokemus on tietysti pelata itse ja eka single-harkkamatsi 40K:n uutta laitoista antoi heti punaisen langanpätkän käteen. Esimerkiksi oivallus siitä, että armeijalistan tulisi maastosta ja vastustasta riippuen kyetä etenemään useille objektiiveille pelin varhaisessa vaiheessa tai ainakin kyetä vaikuttamaan niihin vuoron varoitusajalla oli tärkeä, vaikka ehkä jokseenkin itsestäänselvä havainto. Ehkä tärkeämpää on vielä se, että myös pelaamista tulee aktiivisesti muuttaa niin, että pääsee kaivamaan korttipakastaan kultaa omien vuorojensa alkaessa. Deployment, liike ja erityisesti pelisilmä objektiivien asettelussa ovat aiempaakin tärkeämpiä.

Testipelin pelasin ETC-tiimin listagurujen ynnäilemällä perinteisemmällä Scarabfarmilla, jossa oli Zahndrekh-vetoisissa maavoimissa yhdeksän Spyderiä ja pari unitia lihoavia Scarabeja. Lisäksi lista pelasi monilukuisia lentokonereservejä, joilla oli tarkoitus tuoda listaan tulivoima ja aktiivinen ulottuvuus. Olin kuitenkin aika skeptinen listan suhteen heti aluksi, sillä tiesin kokemuksesta ettei pelkillä Scarabeilla oikein voi ajaa moniakaan buildeja päin ja pelkät lentsikat ilman Comms Relayta olis vähän köykäinen ratsuväki. Empun Tau+Farsight-lista teki matsissa touhun entistä hankalammaksi ottamalla aloituksen ja heittämällä Warlord Traitiksi Infiltrateavan armeijan. Mun lentsikat tulivat kentälle tipoittain pitkin peliä, enkä oikein saanut hyödynnettyä niitä objektiivien ottamisessa. Scarabit kuitenkin hakivat lopulta matsista tasapelin, mutta se johtui ehkä ennemminkin Taun kompastelusta, kuin oman listan rokkaamisesta.

Laskin vielä samana iltana uutta listarunkoa, jossa olisi enemmän pisteitä ja resursseja pöydällä alusta alkaen (mun jo kutosedikassa kehittynyt listafilosofia, jolle keksii helposti moniakin perusteluita) ja joka pystyy sekä puskemaan, ottamaan keskikentän haltuun ja suorittamaan korttitehtäviä aktiivisesti. Fiilistelin sikana Imotekhin paluuta, sillä se on yksi mun suosikkihahmoja kautta aikain ja salamasamurai oli eeppinen hahmo viime vuoden ETC:ssä ja siihen valmistautuessa. Wraithien spammaaminen näyttää tietty vähän ankealta, mutta niin monipuolinen jengi kuin Necronit onkin, alkaa pehmeäkantisessa kirjassa jo ikä näkyä kompetitiivisella tasolla kamppailtaessa.

Mun alkuperäisessä aihiossa oli enemmän troopeja (3 Ghost Arkia ja yksi Night Scythe) ja vain kaksi Annihilation Bargea, mutta ETC-joukkueen eldarvelho Eetu veisteli rungosta löysät pois ja sai mahdutettua mukaan aika paljon aktiivista suoritusvoimaa. Eetu kuvaili listaa musta aika hyvin, se kestää hyvin, ampuu hyvin, tappelee hyvin, antaa heikosti Kill Pointeja ja liikkuu hyvin, se siis toimii ainakin paperilla. Harkitsin tekeväni listaan pari modausta Cryptekien varustuksissa, mutta ajattelin laittaa listan ensiksi testiin sellaisenaan sunnuntain treeneissä.

HQ 1: Imotekh the Stormlord [225] Warlord
HQ 2: Overlord (90) Warscythe (10) Mindshackle scarabs (15) Phase shifter (45) [160] (in transport 1)
HQ 3: Royal court: 2 Cryptek (2*25) 1 Chronometron (15) 1 Harbinger of Storm (0) [65]
HQ 4: Royal court: 2 Cryptek (2*25) 2 Harbinger of Storm (2*0) 1 Lightning field (10) [60]
Troop 1: 5 Warrior (5*13) [65] (in transport 2)
Troop 2: 5 Warrior (5*13) [65] (in transport 3)
FA 1: 6 Wraiths (6*35) [210]
FA 2: 6 Wraiths (6*35) [210]
FA 3: 6 Wraiths (6*35) [210]
HS 1: Annihilation barge (90) tesla cannon (0) [90]
HS 2: Annihilation barge (90) tesla cannon (0) [90]
HS 3: Annihilation barge (90) tesla cannon (0) [90]
Transport 1: Catacomb command barge (80) tesla cannon (0) [80]
Transport 2: Ghost ark [115]
Transport 3: Ghost ark [115]
Total: [1850]

Rock'n'roll! Samurai on palannut ja sähkötys on nykyaikaa!

Cronslaught-lista ajamassa yli Allun Taudarista N&T Talvisodassa alkuvuodesta.

June 26, 2014

The warden of the book paradise



Tulipahan jännät nostalgiavibat, kuten aika usein vanhoja kamppeita läpikäydessä tulee. Järkkäilen parhaillaan muuttoa ja tavaraa pakatessa (ja hävittäessä) tulee tehtyä löytöjä. Muun muassa törmäsin meidän Hong Kongin reissun matkapäiväkirjaan ja sen ohessa rakentuneisiin muistiinpanoihin, joita jäin tutkimaan hyväksi toviksi. Honkkareissa käydessämme tapasimme äärimmäisen sympaattisen, pikkuruista kirjakauppaa figuostarissa pyörittävän herrasmiehen, jonka tarina oli niin mielenkiintoinen, että halusimme tehdä pienen haastattelun. Tarkoitus oli julkaista kirjoitus War Headissa jo reissun jälkeen, mutta jostain syystä se vähän unohtui. Nyt korjataan vääryys!

Muistan hyvin, kun kävimme Richmond Arcade -ostarilla ekaa kertaa ihmettelemässä figuuri- ja patsastarjonnan ylitsepursuavuutta. Viidessä kerroksessa kulkevia, kapeita käytäviä reunustivat aivan täynnä myyntiartikkeleita olevat pikku liikkeet, jotka olivat usein jopa niin täynnä, ettei itse myyjä mahtunut liikkeeseen. Marvel-, Military-, anime- ja manga-aiheisten patsaiden ja figuurien joukosta ylimmän kerroksen takaosasta löytyi vain muutaman neliön kokoinen, mutta sitäkin paremmin varustettu historia- ja sota-aiheinen kirjakauppa.

Pistäydyimme sisään ja myöhemmin omistajaksi osoittautunut myyjä toivotti meidät tervetulleeksi. Ihmettelimme kaikkia makeita teoksia, jotka oli kirjojen suojaamiseksi pakattu suljettuihin muovitaskuihin. Kauppias kuitenkin kyseli ymmärrettävällä englannilla mistä olimme kiinnostuneita ja availi pyyteettömästi vanhalla paperiveitsellä pakkauksia, jotta voisimme tutkia kirjoja tarkemmin. Huolestuimme vähän, että meidän tulisi sitten ostaa kaikki kirjat, mutta asian laita selvisi pian; kauppias oli aidosti innostunut kirjallisuudesta ja yhteisen mielenkiinnon kohteen kanssaan jakavista länkkäriasiakkaista. Fiilistely ajoi myyntitapahtuman edelle.

Myöhemmin kävimme kaupalla uudelleen hongkongilaistuttavamme Beben kanssa ja pyysimme tehdä sympaattisen paikalliskauppiaan kanssa pienen haastattelun. Mies suostui mielihyvin, mutta toivoi, että voisi antaa vastaukset kantoninkiinaksi. Kaikeksi onneksi meillä oli tulkki mukana!

Tätä nykyä on enää mahdotonta muistaa kaikkia tarkkoja tulkkauksia, mutta mun ruutupaperille raapustamat muistiinpanot olivat säilyneet ehjänä. Tulkitsen alle mielenkiintoisen ja jopa vähän liikuttavan henkilökuvan, joka saa ajattelemaan, mitä mr. Ho Fu Wa:lle ja tämän kirjakaupalle kuuluu nykyään. Haluisin ihan hirveästi matkustaa honkkareihin vielä tänä vuonna.

War Headin parin vuoden takainen Hong Kong -matkakertomus löytyy näiden linkkien takaa: osa 1osa 2 sekä hobbyosuus (figuja, patsaita ja GW-kamaa).


It's very nice to meet you! Let me start by asking are you originally from Hong Kong?

Hello! Yes, I am a HK native.

You have travelled a lot researching military history in an international scale. Can you name a few countries you've visited?

Oh! I've taken tours in Japan, South Korea, Taiwan, Philippines, Malaysia and Singapore. (tässä vaiheessa mies piti tauon ja olin jo siirtyä seuraavaan kysymykseen) And Turkey, Jordan, Egypt, Tunisia, Marocco, Spain, Montenegro, England, Bosnia, Serbia, Portugal, France, Germany, Belgium, Italy, Austria, Russia, Croatia.

Are you familiar with Finland or its history?

I'd like to go there as well, but I don't have the money. I know of the 1940 war with the Soviets and that it's pretty cold.

What has been the best travel experience for you?

It was the first time I visited the Western Countries. I went to Turkey and it has stayed in my mind. It was the first time I saw snow.

What year did you start your bookstore business?

My store was established in 2001.

Where did you get the idea of opening such a specialized store?

I loved books as a child and I always wanted to have a shop of my own. Right now money is tight, but it's the only work I've ever done. The local culture and my parents also insist I keep working.

How many books do you have here?

Thousands of books, more in the back.

Do you read in your free time? What kind of literature?

Yes of course! I like to study military history, but also to read mystery books. Maybe some comics too!

Are this kind of military reference books popular in Hong Kong?

I'm not sure. Mine is a one of a kind store in Hong Kong. People don't necessarily know about it.

Do you have a spesific favourite historical era or subject?

I'm interested in Napoleonic period, American Civil Wars and the second World War.

What's your favourite military uniform?

Napoleonics again, especially the french and the cuirassiers heavy cavalry. I also like the German WWII uniform.

Are you familiar with the wargaming hobby?

I have not tried tabletop wargames, but I like playing war games on PC. There are many good ones, but the recent ones released during the last few years have not been as good.

If you could go back in time, which era you'd like to visit?

I'd like to go back to the times of my travel pictures. I was more happy and there was no stress.


Tarkastelimme vanhoja, perinteisesti kehitettyjä matkakuvia hyvän tovin Ho Fu Wan puhuessa hitaasti kiinaksi. Kokemuksessa oli jotain spesiaalia ja jotenkin tunne oli sitä hetkeä isompi. Vielä parin vuodenkin ajan keskustelu pysäyttää kelailemaan ja ikään kuin laittamaan prioriteetteja kuntoon.

Kaupassa oli todella paljon hienoja ja varmaan harvinaisiakin tieto- ja kuvakirjoja, joista iso osa erityisen mielenkiintoisistakin oli pakko jättää myymälään matkabudjetin ollessa mikä oli. Jälkikäteen harmittaa ettei satsannut, sillä kirjat olis olleet hieno muisto ja jos kirjakauppa taisteli taloudellisten ongelmien kanssa, olisi sitä ollut hyvä tukea. Uuden tuttavamme rahahuolet tekivät tapaamisesta entistä mielenpainuvamman, sillä mies kutsui meidät auliisti istuskelemaan kauppaan ja vain lueskelemaan suojapusseista avaamiaan kirjoja, eikä tuntunut pitävän ostoksia alkuunkaan tärkeinä. Rakkaus aihepiiriin kumpusi niin syvältä, että tuotteiden varsinainen kaupittelu jäi toiseksi.

Mukaamme lähti kuitenkin brittiläisen Ospreyn tuottamia hyviä referenssikirjoja saksalaisten Landsknechtien ja 1500/1600- luvun samuraiden univormujen oikeaoppista maalaamista varten.

Oon miettinyt usein, onkohan tavatessamme jo 11 vuotta toiminut kirjakauppa edelleen pystyssä vilkkaan figuostoskeskuksen käytävällä... Toivottavasti pian päästään käymään. Myymälän nimi on Great China Wargame & Book Shop ja se sijaitsee Hong Kongin Mong Kokin kaupunginosan Argyle Streetilla Richmond Centressa.

Parhaat terveiset ja lämpimästi muistellen!

June 25, 2014

40K ETC Team Finland Captain's Log XIX: Maelstrom of War -tehtävät

Eilen Avenger Hostin Cronslaught kohtasi ekat vastustajansa seiskaedikan korttipohjaisissa Maelstrom of War -tehtävissä Fight Club combatant Emppu Niemen pelaamaa Tau-armeijaa vastaan. Tiukan, tasapeliksi päättyneen ottelun jälkeen fiilistelin itsekseni, että kortit on kyllä siisti juttu ja tuo paljon meininkiä ja taktiikkaa peliin. Hyvä uudistus ja juuri sellainen  konkreettinen ja tuntuva muutos, mitä uudelta edikalta toivoisikin.

Herra kapteeni kelailee tällä kertaa Maelstrom-missioneiden pelaamista, tehtävien merkittäviä elementtejä ja sitä, miten objeja olisi viisasta tavoitella ja evätä.

June 21, 2014

The Snake Circle




Vanha Rautasydän kolisi verkkaisesti alas mutkikasta viidakkopolkua. Matkanteko oli hidasta, sillä maasto oli armotonta ja höyrytankin miehistö joutui vähän väliä jalkautumaan ajopelistään ja katkaisemaan reittiä tukkivia puunjuuria kirveillään. Rautakolossin molemmin puolin eteni hitaasti mutta päättäväisesti Keisarikunnan rykmenttejä värikkäissä univormuissaan hikoillen ja epäluuloisesti sankan aluskasvillisuuden läpi pälyillen. Jalkaväki suojasi höyryvaunun sivustoja, mutta ilmassa oli hiukan pelokasta epävarmuutta jonka ainoastaan lupaus etumaastossa häämöttävän pyramidin rikkauksista riitti tukahduttamaan. 

Rautasydämen komendantti kurkisti ampuma-aukosta hämyiseen viidakkoon nokipoikien vetäessä pitkää tikkua siitä, kumman vuoro olisi lakaista käärmeet ja myrkkysammakot vaunun kannelta. Massiiviset puunrungot ja niiden sankka lehvästö tuntuivat kurottautuvan viidakkopolun ylle ja Keisarikunnan tiedustelupataljoona ohitti huomaamattaan liaanien peittämän pronssitaulun. Osasto oli saapunut alkuperäisasukkaiden pyhälle Käärmekehälle...


Paluu Lontoosta taistelutarinoinnin pariin; ennen juhannuslomaa WRHD-miehistö kokoontui kahden pitkän vuoden tauon jälkeen FaBa-kentän ympärille eeppisissä viidakkotunnelmissa! Kokkailimme kasaan löyhän skenaarion sekä pari kevyttä 1500 pisteen armeijalistaa vitriinifiguistamme ja pinnistimme muistiamme, jos joku vaikka muistaisi jotain Fantasy Battlen säännöistä! Keisarikunnan viiksekkäitä herrasmiehiä edustivat Raunion veljekset Hese ja Eric, joiden armeijaan kuului about Kenraali ratsulla, Battle Standard -kapteeni jalan, insinööri, 20 Greatswordia, 25 Spearmania, 10 Halberdieria, 6 Marienburgilaista Mercenary-Handgunneria, 7 Ritaria ratsain, Great Cannon ja Steam Tank. Tankki olikin testikäytössä ekaa kertaa ja se sopi hyvin myös viidakkotaistelun keskushahmoksi!

Viidakon legendaaristen diskoliskojen divisioonaa komensivat Teemu ja Scott; jengiin oli valikoitunut Oldblood ratsulla, Scar Veteran BSB ratsulla, Skink Shaman, 20 Saurusta keihäin, 20 Temple Guardia, 2x10 Skink Skirmisheria, 8 Kameleonttia, Salamanteri ja Razordon.

Käytimme viidakkotaisteluun hyvin tunnelmaa tuovaa Hidden Deployment -tapaa, jossa molemmat deployaavat armeijansa kaikessa rauhassa vastapuolen näkemättä omalle kenttäpuoliskolleen ja asetelman paljastamisen jälkeen heitetään aloituksesta. Nostimme yhden pelipöydän kentälle näkösuojaksi vakoilutoimilta.

Sermin kadotessa kävi ilmi, että molemmat olivat oikeastaan Refused Flankanneet vastakkaisiin nurkkiin! Meitä vastassa oli ainoastaan Empiren ratsuväkiosasto kenraaleineen kun taas vihollisen tykistö oli tavoittamattomissa kaukana takalaidalla.

Raskaasti varustautuneiden ritarien oli tainnut olla tarkoitus laukata liskoarmeijan kylkeen auttamaan ratkaisutaisteluiden H-hetkillä. Nyt ne joutuivat vastakkain liskomiesten vahvojen jalkaväkirykmenttien kanssa, joita oli vielä tukemassa monenlaisia kummallisia metsän eläimiä.

Väijytys alkoi oitis aloitusheiton mennessä liskomiehille! Ritarirykmentin ja Empiren armeijan väliin Scoutanneet Kameleontit avasivat heti murhaavan puhallusputkikonsertin ja tikkasivat tonttiin kokonaista neljä kuumeista ihmissoturia! Loput ratsukot kauhistuivat ja vauhkoontuneet kaakit olivat karauttaa kentältä heti ekalla vuorolla.

Ritarit kenraaleineen jäivät kuitenkin juuri pöydälle ja viekkaat kameleontit lähtivät jäljittämään näitä viivyttääkseen ratsuväen siirtymistä muun armeijan tueksi.

Muut Keisarikunnan joukoista lähtivät marssimaan hitaasti keskustaa kohti. Steam Tank otti hyökkäyksen vetovastuun ja kolisteli osaston kärkeen. Great Cannon pamautti pari Saurusta päiviltä.

Skinkkiluutnantit johdattivat diverttaavia etujoukkoja parasta mahdollista vauhtia pöydän keskiviivaa kohti meidän laidallamme. Koska meillä ei ollut kunnon vastauksia Steam Tankiin eikä vauhtia juosta tykkejä päin päätimme viedä armeijamme Pyramidin taakse suojaan tulitukselta ja keskittyä vihollisen ratsuväen tuhoamiseen.

Parissa vuorossa saisimme marssitettua joukkomme pyramidin taakse katveeseen tykistötulelta. Insinööri miehistöineen harmitteli, että Mortar oltiin sittenkin jätetty rantaviivan tilapäisleiriin. Palmun varjossa oli kuitenkin hyvä nauttia virkistäviä jalkaväen keskittyessä kahakointiin.

Liskokenraalit taas jatkoivat kaislikossa suhisemista ja myrkyttämistä.

Pian armeija oli jemmassa Pyramidin takana, nyt olisi pari vuoroa aikaa järjestyä uudelleen ja nitistää viholliskenraali henkivartiostoineen. Ammuimme villisti nuolia ratsukoiden suuntaan ja koetimme käristää näitä Salamanterilla, Command Group ja haavoittunut kenraali jäivät kuitenkin henkiin.


Steam Tank päätti äkkiä ladata täyttä höyryä keskustaan ja heitti hurjan kiihdytyksen! Liskojen pitäisi jotenkin reagoida sen läsnäoloon, vaikka toistaiseksi olimme koettaneet vältellä kontaktia tankin kanssa. Swift Reformasimme Temple Guardia komentajineen Pyramidin taakse ja laitoimme Salamanterin sähisemään tankille ja estämään sitä rysähtämästä suoraan temppelivartiostoon.

Toisaalla Empiren epätoivoinen tilanne ajoi nämä rynnäköimään skinkkimuuriin, joka otti pari kuolonuhria ja vetäytyi sitten hallitusti taistelusta. Ritarien overrun ei riittänyt pyydystämään karkureita eikä myöskään kantanut Saurus-rykmenttiin, jolloin pääsimme suunnitellusti counter-chargaamaan ratsuväen omalla vuorollamme.

Haaste! Hesen uljas kenraali veti miekkansa ja käytti synnyinoikeuttaan kunniakkaaseen kaksintaisteluun. Otimme tietysti haasteen vastaan Saurusten ryhmänjohtajalla, sillä samurai ei koskaan kieltäydy kaksintaistelusta. Keisarikunnan komentaja päihitti vastustajansa, mutta Saurukset keihästivät muut ritarit taistelun tiimellyksessä.

Ihmissankarin oli paettava! Saurukset eivät saaneet tätä kiinni overrun-liikkeellä, mutta chargasivat epäonnisen ratsukon vuoroa myöhemmin. 

Toisaalla Steam Tank kuitenkin ajoi Salamanterin yli ja suihkutti kuumaa hyöryä Temppelivartiostoon nitistäen pari kylmäveristä.

Steam Tankin viimeinen havainto ratsuväenkenraalista, joka jäi hetkeä myöhemmin liskokansan sotavangiksi.

Skinkit parveilivat kaikkialla höyryvaunun ympärillä ampuen nuolia ja huudellen kirouksia sen suuntaan. Rautajätille näistä ei kuitenkaan ollut vaivaa ja meidän oli lopulta pantava kova kovaa vastaan.

Väistämätön kohtaaminen! Olimme kunnioittaneet Steam Tankia aika tavalla sillä emme oikein tunteneet sen sääntöjä, mutta meidän oli diilattava sen kanssa nyt kun vaunua tukeva jalkaväki oli vielä kauempana. Höyrytykki ja kanuuna niittivät taas pari temppelinvartijaa, mutta chargemme kantoi perille. Hilparien ja Great Weaponien taikalipun vahvistamat iskut purivatkin tankkiin yllättävän hyvin ja matka kymmenestä woundista nollaa kohti alkoi...

Hese liikutti jalkaväkiosastoja Detachmenteineen täyttä vauhtia vaunun tueksi. Nyt olisi täydellinen sauma iskeä, sillä Temple Guardin sivusta olisi suojaton näiden taistellessa höyryvaunun kanssa. Greatswordit lähestyivät temppelinvartijoita, kun taas Spearmanit lähetettiin marssimaan näiden selustaan pyramidin toiselta puolelta.

Kenraalin lynkanneet Saurukset kiiruhtivat apuun, mutta niihin liittynyt Apina Miscastasi Beast-loitsunsa ja unohti taikavoimansa loppupeliksi. Pari pikku buffia ja debuffia siellä täällä oli ollut hyödyllistä, mutta nyt niitä vasta olisi tarvittu! Karskit Old Blood ja Scar Veteran nuijivat taas rykmenttinsä avustuksella tankkiin pari haavaa.

Greatswordit marssivat läheisistä Skinkeistä välittämättä varmalle chargekantamalle ensi vuorolla! Jännitys tiivistyy!

Toisaalla tappuraa puhkuva Razordon yritti pitää keihäsmiehet loitolla, mutta popsi lopulta kaikki miehistönsä ja jäi niille sijoilleen vahtimaan asemiaan. Viimeisellä vuorolla se otti eläimellisesti vastaan keihäsmiesten rynnäkön ja Unbreakablena piti miehet poissa pyramidilta!

Saurukset saapuvat apuun ja ratkaisuhetki on käsillä!

Ja pellit ruttuun! Steam Tank hajosi juuri ajoissa, että ehdimme reformata rykmentit hyviin asemiin vastaanottamaan Keisarikunnan jalkaväen rynnäköt! Tässä vaiheessa viimeisten yöjunien lähtöön oli kuitenkin niin vähän aikaa, että päätimme kätellä hyvän matsin päätteeksi, olihan taistelun keskuselementtinä toiminut Steam Tankikin jättänyt pöydän. Kenraalinsa ja sotakoneensa viidakolle menettäneet tutkimusmatkailijat joutuivat vetäytymään temppeliaukion Snake Circlelta tyhjin käsin. Hampaitaan kiristelevät sotilaat kuitenkin suunnittelivat jo palaavansa pian palkkasoturien kanssa. Kenraalia ei jätettäisi barbaarien vangiksi!





June 11, 2014

40K ETC Team Finland Captain's Log XVIII: Objective Secured

Kesäkuun eka Captain's Log on täällä ja seiskaedikan opettelu jatkuu! Tämänkertaisessa episodissa Aku käy läpi trooppiscoraajien erikoissääntö Objective Securedin merkitystä ja siihen liittyviä käytännön kuvioita. Kyseinen sääntöpäivitys on mun mielestä hyvä uudistus, sillä se tekee viime aikoina muuten hiukan varjoihin jääneistä Troopeista ja kevyemmästä jalkaväestä aiempaa merkittävämpiä skenaarioiden kannalta. Uudistuneet säännöt myös korostavat (tahallisesti tai tahattomasti) myös selvästi Troop-yksiköiden Dedicated Transportin roolia, mikä taas on jakanut mielipiteitä ympäri pallon...