October 29, 2014

Riot Control




















Murhanhimoiset avaruushait reissasivat viime viikonloppuna jokavuotisen perinteen mukaisesti Turkuun Syys-Fanaticiin! ETC:n jälkeisessä kasuaalipelipuuskassani Necronit ovat saaneet jäädä vähäksi aikaa vitriiniin ja Space Marinet liittolaisineen ovat käyneet kokeilemassa onneaan vähän eri profiilien turnauksissa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut niinkään kilpailla toden teolla kärkisijoituksista, vaan enemmänkin nauttia figupelien harrastusaspektista ja saada turnauksista hyviä deadlineja rytmittämään maalausta. Tätäkin Fanaticia varten valmistui viisi uutta yksikköä sekä kourallinen uusia erikoisasespesialisteja jaettavaksi vanhoihin ryhmiin.

Koska Fanatic-sijoitus ei ollut kummoinen, eikä jengiä kiinnostane art of having-your-ass-handed-to-you, jätän tarkemmat raportit tällä kertaa kirjoittamatta. Avaruushaiden turnausluonteen mukaisesti täytyy kuitenkin aiempaan tapaan fiilistellä hienoja hetkiä ja sankaritekoja, joita Marinet suorittivat Turun miehityksensä aikana! Alla siis pelien SHARK ATTACK! -hetkiä, jossa Astartes touhusi kuin kirjojen sivuilla.

Ensimmäisessä pelissä Carcharodonien iskujoukot murskasivat Dark Eldarien vastarinnan karulla kaivosplaneetalla. Techmarine linnoitti asemat tukijoukkojen miehitettäviksi ja Chapter Master Tyberos lähetti erikoisyksikkönsä matkaan. Dark Eldarit olivat varustautuneet kymmenellä liitoaluksella, joista kuusi oli raskaamman luokan tykkiveneitä. Kirurgisten iskujen jälkeen maassa kuitenkin lojui ainoastaan savuavia hylkyjä ja muodottomiksi runnottuja muukalaisruumiita. Carcharodonit olivat kärsineet neljän miehen tappiot ja hävittäneet koko Dark Eldar -piraattiarmeijan.

Toisessa taistelussa Carcharodonit kohtasivat Necronien kummallisen Barge-armeijan, jonka taistelulinja muodostui tulivoimaisista sotakoneista. Haiden moottoripyöräjoukot boostasivat pelottomasti kohti vihollista, mutta eivät yksin, sillä niiden tueksi teleportasi kiertoradan Strike Cruiserista välittömästi ensimmäisen komppanian Terminator Breachereita! Yhteistuumin vihollisen keskelle ilmestyneet erikoisjoukot alkoivat sahata ja lyödä hajalle Necronien sotakoneita ja vaikka tappiot olivat raskaat, jäi lopulta taivaalle liitelemään vain vihollisen ilma-aseita. Lopulta muinainen konerotu heitti pyyhkeen kehään ja päivä oli Imperiumin!

Kolmannessa taistelussa yllätetyt Carcharodonit joutuivat vetäytymään vimmattua demonirynnäkköä vastaan. Tyhjästä ilmestyneet warpin taistelujoukot pyyhkivät keisarillisten linjojen yli kuin kirous ja Space Marineiden oli raskaiden tappioiden myötä pakko kerääntyä tiiviiksi puolustuspesäkkeiksi. Erikoisjoukot hävittivät kuitenkin kaksi täyttä ryhmää petollisia Screamereita ja koko joukon Khornen verikoiria ennen murtautumistaan näiden saartorenkaan läpi kohti vihollisen tukikohtaa. Taistellen läpi Horror-massan Carcharodon-iskujoukot olivat jo saavuttamaisillaan kohteensa, mutta eivät aivan ehtineet ajoissa viimeisen tukikohtaa suojanneen demooonin virnuillessa chainswordin tavoittamattomissa. Pimeys laskeutui sektorille ja Chapter Master Tyberoksen oli hyväksyttävä tappionsa.

Neljäs sota käytiin kapinallismielistä Farsight Enclaven Tau-armeijaa vastaan. Haiden erikoisjoukot olivat tutkineet Tactica Imperiumin oppeja tarkasti ja tiesivät aloittaa vihollisen harventamisen tämän raskaimmista ja tehokkaimmista aseista. Etumaastoon tiedustellen työntyneen moottoripyöräosaston yhteistyö oli saumatonta ja ensi-iskua johti Chapter Master itse; Battle-Brother laukaisi säteilevän Rad-kranaatin kohti vihollisen Riptide Battlesuitia ja Tyberos tilasi samoihin koordinaatteihin mahtavan kiertorataiskun. Savun hälvettyä vihollisen raskas taistelupuku oli kadonnut jäljittömiin ja räjähdys oli melkein vienyt mukanaan Tau-muukalaisten komentajan. Tässäkin taistelussa Carcharodonien iskujoukot lyötiin lähikantaman verisessä sodassa, mutta tukiryhmät jäivät eloon välittämään tiedusteludatan päämajaan ja evakuoimaan haavoittuneen päällystön kentältä.

Vikassa pelissä taas kulminoitui yksi tämänkertaisen armeijalistan taistelustrategian kulmakivistä; Terminator Breacherit pääsivät käynnistämään sahansa Wraithknight-paloitteluoperaatioon! Pahaksi onneksi aavejättejä tuli niskaan kolme, eikä murtosahoissa riitä pattereita kuin yhdelle taistelukierrokselle. Lopuksi kentälle jäi kaksi vihollisen Wave Serpentia, Wraithknight ja Dire Avenger -eliittijoukkoja viimeisten haijoukkojen suojauduttua linnoitettuihin raunioihin. Terminatorit kuitenkin myivät nahkansa kalliisti ja niiden turnauksen tuholistalle kertyi lopulta Raider, Ravager, kaksi Annihilation Bargea, Screamer-ryhmä, Broadside-yksikkö sekä Wraithknight. Keisari olisi ylpeä!

Uusien joukkojen ulkoiluttaminen on aina hauskaa ja hyvällä asenteella kaikista peleistä on mahdollista nauttia. Terminatorit olivat ihan näppäriä joka matsissa. Yksikkö oli viimeinen Fanaticia varten maalaamani ryhmä ja niiden sutiminen vei pari iltaa.

Yksikön ajatuksena on olla tiukkojen tilanteiden erikoisryhmä, joka kutsutaan murtamaan vihollisen linnoitteita ja suojaamaan etenemistä Carcharodonien tunkeutuessa Space Hulkeihin tai maanalaisiin tunneliverkostoihin pettureita ja hirvityksiä metsästäessään. Storm Shieldit on korvattu suurilla rynnäkkökilvillä uusista Ogryn-kiteistä. Peliteknisesti käytin joukkoja Dark Angelien Deathwing Knightien säännöillä.

Raskaiden rynnäkkökilpien ja kustomoitujen moottorisahojen lisäksi Terminatorit kantavat raskaan haarniskansa selkäpuolella ja repuissa kranatteja, lippaita ja muita taisteluvarusteita, joita näiden takana etenevät, kevyemmin panssaroidut joukot voivat tarvittaessa hyödyntää. Terminatorien työntäessä vihollista loitommas ja sahatessa mutanttimassaa palasiksi Taktiset Marinet voivat esimerkiksi heitellä frageja näiden yli aiheuttamaan sekasortoa.

Kersantti kantaa lisäksi kaiken varalta SWAT-tyylistä door knockeria, jolla voi murtaa tai murjoa raskaammankin oven. Toimii myös lyötynä voimalla Wraithknightin polvitaipeeseen.

Myös moottoripyöräjoukot olivat uusia; nämä kuvaavat Command Squadia ja kahta characteria. Halusin ehdottomasti ryhmään kaikki klassisen komentotiimin erikoisroolit, sillä kolmosedikan boksi oli ensimmäinen Marinesetti, jonka omistin. Modellasin mukaan siis esimerkiksi Techmarinen, vaikka sitä ei saakaan enää nykyään mukaan. Keskellä on Chapter Master (josta pitää napsia vielä kuva sahavasaran puolelta) sekä oikealla keihäällä varustautunut Murder-Captain.

Lipunkantaja, Veteraanikersantti sekä Company Champion, Apteekkarista ei tullut vielä napattua kuvaa. Figut on rakennettu muun armeijan tapaan, eli niillä on Terminatorien jalat ja olkasuojukset. Erikoisaseet on irroitettavat, jotta niiden tilalle voi vaihtaa tarvittaessa esimerkiksi jo aiemmin maalatut Grav Gunit. Fanaticissa prätkät toimivat Ravenwing Black Knightien säännöillä, joten niillä oli Plasma Talonit ja Grenade launcher.
Lisää kuvia uusista joukoista seuraa pian, kun hait kokoontuvat kampanjamme torjumaan örkki-invaasiota! Elämme hyviä harrastusaikoja.

October 27, 2014

Spiel 2014 Pic Flow

Taistelua Tyynenmeren tropiikissa.


Tämänkin vuoden matka Saksan Esseniin oli hieno kokemus! Etelässä kelit olivat vielä eri kesäiset mukaan mahtui parikin t-paitapäivää, mikä oli mukava pitkitys lämpimälle figusuvelle. Reissaaminen on ylipäätään tosi hauskaa ja nyt kun kohteen aihekin liittyi harrastustoimintaan, sai matkasta erityisen paljon iloa ja inspiraatiota. Kiitos matkaseurana toimineille War Head -operaattoreille, mukaan lähteneelle Mika Selviselle sekä reissun mahdollistaneille Poromagian kundeille!

Eri firmojen esillepanot messuilla ovat hienoa katseltavaa ja osa niistä on vielä todella yritteliäästi somistettu, mistä pitää antaa propseja vaikka ei kyseisiä pelejä pelaisikaan. Etenkin suurimmilla lautapelifirmoilla oli huikeita standeja ja demopelitoimintaan varattuja pelialueita. Erilaisia esittelyitä on kaiken aikaa meneillään satoja ja pelata saa kyllä viikonlopun aikana ihan niin paljon kuin vain sielu sietää. Spiel-messuilla on myös nähtävillä pelien ja figujen prototyyppeja, jotka ovat vielä kehityksessä, sekä täysin uusia julkaisuja, jotka ovat myynnissä ensi kertaa messujen aikana. Tuhansien vieraiden iloksi messuhalleista löytyy myös oheisohjelmaa kuten myymälöitä, sarjakuvaosastoja, cosplayta, näyttelyitä sekä ravintolapisteitä anniskeluoikeuksin.

Parin viikon takaiset Spiel 2014 -lautapelimessutunnelmat kiteytyvät tällä kertaa figuaiheiseksi, tekstitetyksi kuvagalleriaksi! Miniatyyriaiheinen kuvaraportti löytyy War Head Facebookista, kun taas yleistä messumeininkiä ja lautapelejä koskien kannattaa tsekata Poromagian galtsu.

Just nyt palaudumme viime viikonlopun figusavotasta, johon kuului sekä Turku Fanatic, että Helsingin GW:n Armies on Parade -kilpailu. Taputukset kovasta suorituksesta kuuluvat tällä kertaa Ollille, jonka sikit luurankorykmentit veivät Armies on Paraden pronssisen palkintoplakaatin! Huipputunnelmallisesta Fantasy Battle -kokonaisuudesta saadaan pian kuvia, toivottavasti ne nähdään myös jossain sodassa ennen kuin vuosi vaihtuu. Death comes ripping!

Spiel 2014 Miniatyyrien kuvaraportti (War Head Facebook)
Spiel 2014 Lautapelimessujen yleiskuvia (Poromagia Facebook)


Pyyri kartanonsa kotiovella viikonlopun ryöstösaaliin kanssa.

October 24, 2014

Lion's Den

Vuoden viimeinen suuri turnaustapahtuma on ihan ovella ja monet jännittävät jo tulevaa koitosta Suomen Turussa! Myös yhteisöllinen hiitti kasvaa aina kauden päätapahtumia kohden; ETC 40K:N WhatsApp-ketju on käynyt koko viikon kuumana metailuista ja jengi on jakanut kuvia juuri valmiiksi saamistaan yksikkölisäyksistä.

Istuessamme Fight Club -maalauspöydän ääressä armeijamaalauksen parissa kuulimme ohimennen, että Aleksi Lehtiön viime kauden Captain's Log -lista-arvioinnit taannoiseen Fanaticiin olivat olleet mielenkiintoista kuultavaa ja vastaavaa olisi hauska kokea jatkossakin. Nyt ennen Syys-Fanaticia pöydän ääreen kerääntyikin yleisön pyynnöstä kolme eri vuosien ETC-kapteenia, jotka jakavat mietteitään turnauksen ennakkoon julkaistuista armeijalistoista. Katso, mitä sanottavaa Akulla, Miikalla ja Jounilla on viikonlopun kokoonpanoista!



October 22, 2014

Treasure Valley



Palasimme juuri ekskursiolta Saksasta ja laskeuduimme hektisen työ- ja harrastusrupeaman keskelle! Kalenterit ovat täynnänsä kaikenlaisia deadlineja, tapahtumia ja suunnitelmia, jotka jatkuvat pitkälle marraskuuhun. Esimerkiksi mun, Juhan ja Hesen tulevaa kampanjaa odotan kuin kuuta nousevaa, sillä sitä on valmisteltu ja fiilistelty jo pitkään. Mun pitää järkätä hiukan aikaa postailla kuvia ja kirjoittaa kampanjan ajatuksesta. Kaikkien aikojen taistelut odottaa!

Vajaan viikon saksanreissun pääasiana oli vierailu Spiel 2014 -lautapelimessuilla, jossa on tarjonnan paljouden keskellä myös huikea määrä figuaiheista nähtävää. Tutustuimme taas lukuisiin uusiin peleihin ja valmistajiin, jututimme Forge Worldin jannuja ja teimme ostoksia tulevia hankkeita varten. Tällä kertaa mukaan pääsivät War Head -riveistä Teemu, Eric, Hese ja Frontside-Olli, sekä tämän aisaparina reissuun lähtenyt Mika Selvinen. Hyvällä jengillä oli kiva kiertää standeja, tutkia vitriineitä ja inspiroitua uutuuksista.

Koska Turku Fanatic -maalailut ovat täydessä käynnissä, mulla ei ole vielä ollut aikaa käydä läpi Spiel-messujen figukuvia, mutta tässä ensi hätään pari seikkailukuvaa saksanmaalta. Vaikka Spiel 2014 järjestettiin Essenissä, majoituimme läheisessä Duisburgin kaupungissa, jossa törmäsimme sattumalta Games Workshopin liikkeeseen. Lisäksi matkalla toiseen, fantasiahenkiseen messutapahtuma RingConiin teimme täysin äkkiarvaamatta hurjan löydön; satumaisen aarrelaakson, johon pääsee vain kerran kuukaudessa...

Ensin kuitenkin niitä GW-kuvia. Löysimme ketjun formaatinmukaisen myymälän sattumalta matkallamme aamiaismestaan.
























Liikettä pyöritti saksalainen pariskunta ja sen Store Manager oli iso Space Wolf -fangirl. Varmaankin siitä syystä liikkeen molemmat asiakaspöydät olivat tunnelmaltaan varsin jäisiä! Liikkeellä oli alkamassa pian jokin jättitaistelu ja iso osa maastosta oli siivottu sivuun, varmaankin Super Heavyjen ja sen sellaisten tieltä. 

Scifipuolen temmellyskenttänä toimi uudehko kaupunkiteemainen Realm of Battle -setti, jossa on kyllä aika kiva fiilis, kun sitä ei ole maalattu 'eavy Metal -studion tapaan kirkkaisiin väreihin. Yhteensopivuus GW:n omien raunioiden kanssa on tietty kiva plussa ja cityfight-pöydässä kallokasat olisi helppo peittää rubblella.

Intropöytien alla oli monenlaista Citadel-maastoa lainattavaksi asiakkaiden peleihin. Henkilökunta suhtautui tosi suopeasti valokuvailuihin, antoi meidän pyöriä liikkeessä rauhassa ilman mitään stereotyyppistä tuotetuputusta ja jutteli vähän niitä näitä turistien kanssa. Myymäläpäällikkö pahoitteli, ettei vitriinien laseja oltu ehditty pyyhkiä tällä viikolla kiireiden vuoksi. Emme panneet pahaksemme!

Island of Blood -demolautaa oli vähän ehostettu perinteisestä Realm of Battlesta. Teksturoidut kalliot toimivat kyllä muovisia paremmin ja vesiraja oli hyvä idea esittelypelipöydälle.

Hobitti-pelipöytä oli tuttu kohtaus ekasta leffasta. Kaivanto oli väsätty hienosti pelisetin omista maastoista ja uretaanipursotteesta tehdyistä kallionseinämistä.

Kun tsiikailin lasihyllyjä tarkemmin, tuli henkilökunta hätiin, avasi pyytämättä vitriinit ja nosti innokkaasti omia dioramojaan kuvattavaksi! Se tuntui hauskalta ja saimme myös vähän paremmat otokset kuin lasien läpi kuvaten. Yhdessä Dioramassa Imperial Fistien viimeiset miehet puolustivat asemiaan pirullisia demooneita vastaan.

Blood for the Blood God!

Maasto oli tehty taitavasti, joskus pitäisi duunaa koko kenttä vastaavalla tarkkuudella ja tekstuurilla.


Myymäläpäällikön oma diorama perustui romanttiseen fenrisiläiseen kansantaruun, jossa Ragnar Blackmane suojelee neitoa vaanivia susia vastaan. Tekijä kertoi kirjoittelevansa aika aktiivisesti 40K fan fictionia ja saaneensa novellista idean dioramaan.

Idea oli musta aika hieno ja dioramassa on aistittavissa tunnelmaa vaikka tarinaa ei tuntisikaan. Ragnarille ei sattunut tälle keikalle Power armoria mukaan. Myös lumihanki, jääpuikot ja muu ympäristö oli tehty makeesti. Lisäksi opin työstä jutellessamme uuden hobbyniksin, mitä ei ole kyllä tapahtunut aikoihin harrasteliikkeissä vieraillessa; dioramassa olevan lammen jää oli tehty oivaltavasti pinoamalla blistereistä leikattuja muoveja päällekkäin ja kaatamalla sitten Water Effectia näiden päälle. Vaikutelma on tosi hieno ja näyttää, kuin jää olisi halkeillut realistisesti sieltä täältä pinnan alta. Samaan tapaan voisi varmaan väsätä myös luistimien jälkiä, mutta silloin muovilevyt olisi hyvä leikata pyöreämmiksi.

Krootin seikkailu pääkallolandiassa!

Tässä työssä värit oli tosi isossa osassa ja se jäi inspiroivana mieleen. Valitettavasti meidän ulos venailemaan jäänyt seurue alkoi jo nääntyä, joten emme ehtineet kuvata liikkeellä enempää; vitriineissä olisi kyllä ollut myös paljon asiakkaiden figuja, jotka nämä olivat saaneet jättää liikkeelle säilytykseen. Aika poikkeuksellista asiakaspalvelua!

Näyteikkunassa oli muuten varsin jännä linjaus... Peikot ja haisulit ajettaisiin tiehensä.

Iltapäivällä kävelimme messuhallista office districtin läpi satunnaiseen suuntaan etsien jotain lounaspaikkaa. Sitten löysimme aika kipeän mestan. Ohivirtaavan ja kukkuloiden reunustaman Reinin varressa oli huikean kaunis laakso, jonka oli täyttänyt valtaisa ulkoilmakirppis.

Kumpuileva vehreä maasto ja polkujen varrelle muodostunut kirpputori jatkui silmänkantamattomiin ja paikalla täytyi olla tuhansia ihmisiä. Kaikenikäiset kuljeksivat sankoissa väkijoukoissa tsiikailemassa myyntipöytien tarjontaa ja nauttimassa t-paitakelistä.

Jotkut olivat tulleet vain hengaamaan ja piknikille, mutta myyntipöytiä oli satoja, ihmiset kai tulivat tavan mukaan myymään kaikenlaista tavaraa laaksoon. Törmäsimme sattumalta muuan ystävälliseen suomalaiseen naiseen, joka kertoi kirppistapahtuman olevan kuukausittainen juttu, mutta että tämänkertainen olisi kesän viimeinen. Mikä tuuri, että satuttiin paikalle!

Kirppis kiemurteli kukkuloilla useasti haarautuvien polkujen varrella ja olisi voinut jatkua kuin kauas tahansa. Meininki oli niin hyvä, että se jätti vähän sanattomaksi. Tällainen on kai mahdollista, kun populaa on vähän enemmän kuin Suomen reilu viisi miljoonaa.

Ihmiset myivät tietysti vaatteita, mutta myös huonekaluja, astioita, kaikenlaisia esineitä ja urheiluvälineitä sekä leikkikaluja. Tiedänpä erään Mikan, joka olisi saattanut innostua muovimaastoista ja -elukoista... Osalla myyjistä oli myös valtavat läjät DVD-leffoja, konsolipelejä kaikilta maailman aikakausilta, sarjiksia, äänitteitä ja kirjoja. Näin myös kokonaisen keskiaikaisen haarniskan. Tuli sellainen fiilis, että koko laakson kiertämällä olisi voinut löytää mitä vain!

Eräällä pisteellä oli kaupan hurja määrä sotilastavaraa ja memorabiliaa, kuten arvomerkkejä, joukko-osastotunnuksia, kaasunaamareita, maastopukuja, varsikenkiä ja kantolaitteiden irtotaskuja. Kiersimme pisteitä haltioituneena aikamme, kunnes Edu oli kuolla nälkään ja meidän piti jatkaa ruuanmetsästystä. Kirpparin kylkeen oli onneksi pystytetty myös mittava katukeittiö, josta sai perinteisiä saksalaisia annoksia ja etnisempää meininkiä, kuten kebua ja aasialaista.

Safkaa löytyi lopulta ja pääsimme jatkamaan matkaa, kirppareilla olisi kyllä voinut pyöriä vaikka koko päivän. Hieno löytö ja jäi mieleen vuoden viimeisenä upeana kesäpäivänä! Spiel-messukuvia ja muuta reissumeininkiä seuraa vähän myöhemmin.

October 14, 2014

Road Killers



Viime viikko sai vauhdikkaan lopun, kun ETC-tiimin luottomiehenä tuttu Jouni huhuili taistelijaparia Oriveden 2000 pisteen 40K-turnaukseen. Ajattelin, että samahan se olisi vähän road trippailla ja käydä samalla ulkoiluttamassa jotain äärimmäisen väkivaltaista hai-iskujoukkoa. Lopulta ajoneuvomme transport capacitysta täytettiin kolme paikkaa, kun Suomen 40K-rankingin ykkönen Aleksi Meuronenkin lähti mukaan reissuun. Kaiken kaikkiaan oli hauska pyörähtää Orivedellä pelaamassa pari hassua matsia ja moikkaamassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella vaikuttavia figututtuja.

Turnaus oli sikäli erikoinen, että se pelattiin isolla pistemäärällä ja armeijanrakennusvaihtoehdot olivat tosi vapaamuotoiset, myös Unbound-listat olivat siis sallitut. Lisäksi myös sääntöpaketti oli ainakin meidän silmään tosi Unboundiin kallellaan, eli se kannusti pelaamaan tehokkaita armeijalistoja, joissa ei oikeastaan tarvittu Objective Securedia tai trooppeja ylipäätään. Mun oli tarkoitus ensiksi tehdä Battle Forged -lista, mutta ekassa draftissa tuli vahingossa sekoiteltua White Scar -keitokseen Telion, jonka Chapter-trait ei tietenkään osunut kohdalleen. Päätin sitten kiepsauttaa listan Unboundiksi jotta sain hauskan erikoishahmon mukaan, vaikka listan muu koostumus noudattikin Force Organisation Chartia. Myös iskuryhmämme kaksi muuta jäsentä lähti mukaan Unbound-listoilla; Jounilla oli hauska Tyranids + Assassin -yhdistelmä ja Allulla vähän hävyttömämpi Tau+Eldar-pommi.

Pelit olivat ihan hauskoja kokemuksia ja sain niillä kivasti tatsia moottoripyörien pelaamiseen, sillä testasin Mariiniprätkiä Orivedellä ensi kertaa. Ekassa matsissa taistelin pahamaineisen Gargantuan C'tanin johtamaa Necron-jengiä vastaan ja olento saikin pelin alkumetreillä Avaruushaiden lahkeet lepattamaan. Sain kuitenkin näytettyä sille niin montaa Grav-asetta, että C'tan sai tarpeekseen ja kun siitä oli päästy, ei armeijassa ollut ihan hirveästi muuta. Kiitti reippaalle ja reilulle vastapelaajalle mulle ekasta Gargantuan-kokemuksesta!

Toka sota taas oli tiukka vääntö viime kauden ETC-koutsi Antti Ramstadiuksen Tau+Necroneita vastaan. Alpha strikesin ekalla vuorolla pois kaksi Riptidea, mutta en koko pelin kuluessa oikein tahtonut päästä eroon itsepäisestä Resurrection Orb Destroyer Lordista ja Broadsidejen asuttamasta Bastionista. Antti sai vielä lopuksi kirittyä hyvät Maelstrom-pisteet, mutta lopputulos kirjattiin kuitenkin Space Sharkien eduksi. Kahden voiton jälkeen kävin vielä finaalipöydällä ottamassa tukkapöllyä Allun jengiltä ja turnaus oli paketissa. Sijoitus oli luokkaa ynnämuut, mutta sain kuitenkin Paras Armeija -palkinnon, mikä on tietty aina mieltäylentävä saavutus. Paikalla olivat myös Joonathan Suvannon sikamakeat, varmasti yhtä paljon kunniamaininnan ansainneet Space Wolffit upealla Imperial Knightilla vahvistettuna, mutta palkinto ei tällä kertaa ollut sellainen, minkä olisi voinut jakaa tamperelaisen pensselitaiturin kanssa.

Orivedellä on varsin eloisa skene ja turnauksen järjestelyt paikan päällä toimivat hyvin. Eritoten palkinnot ja varsinkin maastot on olleet molemmilla vierailulla hyvät ja muistin tällä kertaa kehua niitä järkkärillekin. Tämänkertainen sääntöpaketti ei valitettavasti oikein vastannut muiden järkkäilyiden tasoa, sillä skenaariot eivät olleet erityisen kekseliäitä ja kampesivat vain Unbound-listojen pelaamiseen. Lisäksi pelkkien Kill Pointien pelaaminen finaalikierroksella on tosi puisevaa ja korostaa entisestään onnekkaan (tai epäonnisen) matchupin merkitystä. Oriveden turnausten sääntöpakettien on kuitenkin ollut tapana muuttua jatkuvasti, joten uudet opit on varmasti käytössä jo ensi kerralla! Kiitokset ahkeralle puuhamiehelle hyvästä tapahtumasta!

Turnauspäivän ilta päättyi ajelulla kotiin, mutta ensiksi piti perinteen mukaan koukata Tampereelle Hook-ravintolaan vetämään legendaariset wingssit! Syksyinen Tampere oli yhtä tunnelmallinen ja kaunis kuin aina ja sinne olisi ollut kiva jäädä pidemmäksikin aikaa. Matka kuitenkin päättyi turvallisesti Helsinkiin, kiitokset kuuluvat autoa vuorotellen kuljettaneille taistelutovereille! Hauska reissu ja hauskaa seuraa.

Hauskana tapauksena turnauksessa näkyi kolme Forge Worldin suurdemonia upeasti maalattuina (toki kukin omassa armeijassaan).

Bloodthirster on huima ilmestys vaikka piiska olikin kai jäänyt tällä kertaa pääkallovuorelle.

Jounin voittotaival pysähtyi lauantaina Nurglen järkähtämättömään ruumiillistumaan.

Sharkeilla oli taas hauska pelata ja listassa oli hyvä, aggressiivinen ote. Telion ei ehkä kuitenkaan ollut niin arvokas, että sen takia tulisi jatkossa tehtyä Unbound-listoja!

Samoin Jouni koki, ettei Culexus Assassin ehkä ollut kovinta shittiä Tyranid-armeijan jatkeena... Assassinids oli kuitenkin hauska konsepti ja ehkä se vielä nähdään tositoimissa!

Allun kuitenkin onnistui keräillä tehokkaimmat figut hyllystä turnaulistaan ja ohjastaa ne lauantaina korkeimmalle korokkeelle. Voitto ansaitusti kotiin!

October 13, 2014

Who Dares Wins

Tulevan Hammerhead: Spec OPS -turnauksemme pelaaja-arvonta on suoritettu! Vetoamme nyt paikan saaneisiin pelaajiin, että nämä suunnittelevat menonsa etukäteen ja peruuttavat osallistumisensa ajoissa, mikäli sille tulee este. Näin myös varasijoilta on mahdollista hypätä sisään suunnitelmallisesti. Katsomme, jos saataisiin turnaukseen vielä ylimääräinen pöytä, mikä vapauttaisi kaksi pelaajapaikkaa käyttöön. Mutta nyt pelaajalistaan!

Kaikki 23 ennakkoon ilmoittautunutta nimeä valmistautui koitokseen omina arvontasiivuinaan.

























Kandidaatit laitettiin perinteiseen Arvonta-Bastioniin odottamaan kohtalon hetkeä.

Arvonnan virallisena valvojana toimi muutto-apina. Kandidaateilta saadut mittavat lahjukset valuivat hukkaan, sillä valuutta ei ollut arpojan mieleen.

20 mukaan arvottua pelaajaa, tervetuloa turnaukseen 16. marraskuuta!

Arvotut varasijat järjestyksessä 1-3. Ilmoittelemme lisäpöydän kohtalosta mahdollisimman pian ja myös peruutuksia kannattaa pitää silmällä!

October 2, 2014

Hammerhead: Spec OPS



16.11. aavikko palaa, jengii kuolee ja rokki soi...

Hammerhead: Spec OPS

- Turnaukseen mahtuu 20 kenraalia.
- Osallistumismaksu on 10€.
- Tämänkertainen Hammerhead on rennon fiilistelyhenkinen pelitapahtuma.
- Käytettävien figujen tulee olla valmiiksi maalattuja, beissattuja ja erikoisaseistuksiltaan wysiwyg-säännön mukaisia. Tämä tarkoittaa, että kaikkien kranaattien ja pistoolien ei välttämättä tarvitse näkyä figuista, mutta niiden optioneina ostettujen varusteiden, kuten spesiaaliaseiden, lähitaisteluaseiden ja esimerkiksi lippujen kylläkin.

Ilmoittautuminen (avataan sunnuntaina 5.10. )

Ilmoittautuminen hoituu postaamalla nimensä Sotavasaran turnausviestiketjuun (ei vielä auki). Turnauksemme täyttyvät kuitenkin tavallisesti niin vilkkaasti, että reiluuden nimissä arvomme viikon aikana ilmoittautuneista lopullisen osallistujalistan, mikäli ilmoittautumisia tulee yli maksimikapasiteetin. Arvonta suoritetaan 12.10. Tämä on asiakaspalautteesta opittu niksi ja nähdäksemme on reiluinta kaikille, etteivät kaikki paikat mene suoraan vain aktiivisimmille netinkäyttäjille.

Turnauksen armeijalistat palautetaan ennakkoon 14.11. mennessä Sotavasaran käyttäjälle Frenzy.




Armeijanrakennuspeksit

- Pistemäärä on 1500 tai alle.
- Hammerhead: Spec OPS -turnaus pelataan Battle Forged -armeijoilla ja korkeintaan kahdella Detachmentilla.
- Listat rakennetaan Highlander-periaatteen mukaan, katso yksityiskohdat alta.
- Kaikki viralliset Codexit, Codex Supplementit, White Dwarf -lisärit sekä Formationit ovat käytössä.
- Forge World -yksiköt, joilla on Experimental Rules -leiman korvaava Warhammer 40K -leima saa käyttää.
- Kaikki Fortificationit ovat sallittuja ja pelataan Stronghold Assault -kirjan mukaan.
- Hahmodataslatet, kuten Be'Lakor ja Cypher ovat sallittuja.
- Lord of War -yksiköt ja Super Heavyt eivät ole sallittuja klassisia erikoishahmoja (Kaldor Draigo, Ghazghkull Thraka, Logan Grimnar...) ja Imperial Knighteja lukuunottamatta.
- Warlord Traitit ovat käytössä, Mysteeriobjektiivit ja -maastot eivät.
- Turnauksessa käytetään tarvittaessa GW ja ETC FAQ:ta. Järjestäjä ratkaisee kiistatilanteet paikan päällä.
- Ensimmäisen kierroksen peliparit arvotaan, lopputurnaus pelataan Swiss-muotoisesti. Tasapelitilanteet lopputuloksissa ratkaisevat viimeisen kierroksen pelistä lasketut Victory pointit.
- Armeijalistat palautetaan ennakkoon perjantaihin 14.11. mennessä. Tulostamme jokaiselle pelaajalle tämän listasta kopion, joka odottaa aamulla turnauspaikalla.

Through Diversion, Victory

Turnaus pelataan Highlander-periaatteella, mikä tarkoittaa, että kukin samanniminen yksikkö saa esiintyä listassa korkeintaan kerran, poislukien Troopit, joita saa ottaa toisen yksikön, mikäli kaikkia armeijan Troop-vaihtoehtoja on jo valittuna yksi. Dedicated Transporteja ei voi monistaa, vaikka ne olisi ostettu Troop-yksiköille.

Special OPS

Armeijalistaan tulee nimetä erikoisjoukoiksi yksi vähintään kolmen ja enintään kymmenen figun non-vehicle, non-character ja non-monster -tyypin yksikkö. Ryhmä saa maksaa enintään 250 pistettä, mihin ei lasketa sen mahdollista Dedicated Transportia. Erikoisjoukkoja kohdellaan kentällä seuraavien speksien mukaan.

- Erikoisjoukot aloittavat pelin kolmella Spec OPS -pisteellä.

- Omassa deployment-vaiheessaan pelaaja voi tehdä erikoisjoukoistaan Objective Secured -yksikön. Tämä kuluttaa yhden Spec OPS -pisteen.

- Erikoisjoukkojen suorittaessa Maelstrom of War -tehtävän, voi sen pistesaldoon halutessaan lisätä yhden Victory Pointin kortin pelaamishetkellä. Tämä kuluttaa joka kerta yhden Spec OPS -pisteen.

- Tuhotessaan vihollisyksikön kokonaan voi pelaaja käyttää yhden Spec OPS -pisteen. Tällöin erikoisjoukot saavat Preferred Enemy -erikoissäännön tuhoamaansa yksikkötyyppiä (Infantry, Flying Monstrous Creature, Skimmer...) vastaan.

- Mikäli pelaajalla on pelin lopussa tai erikoisjoukkojensa tuhoutuessa jäljellä Spec OPS -pisteitä, tämä voi kuluttaa ne loppuun. Tällöin erikoisjoukot saavat pitää ansaitsemansa Preferred Enemy -säännön turnauksen seuraavaan peliin.



Pisteytys ja tehtävät

Kaikissa tehtävissä pelataan Eternal War ja Maelstrom of War -objektiiveista. Pelin jälkeen kaikki pelaajien ansaitsemat Victory Pointit lasketaan yhteen ja näiden erotuksesta syntyy ottelun lopputulos tutun 0-20 kaavan mukaan.

Jokaisessa skenaariossa käytetään kuutta Objective markeria ja Maelstrom of War -korttipakkaa. Pakasta kuitenkin poistetaan tehtävät Hold the Line, Recon ja Harness the Warp.

Kortteja saa pelata enintään kaksi vuorossa. Mikäli pelaaja nettoaisi kortista D3 Victory Pointia, tämä lasketaan aina kahdeksi pisteeksi.

Kortin, jonka suorittaminen on mahdotonta koko pelin aikana, saa vaihtaa nostohetkellä uuteen.

Saman numeroisia Secure Objective X -kortteja voi suorittaa vain yhden vuorossa.

Mikäli pelaajalla on oman armeijansa fyysinen erikoiskorttipakka, tätä saa käyttää.


Hammerhead: Spec OPS -skenaariot

1. Kierros: Easy Day
Deployment: Dawn of War
Tehtävä 1: Crusade (neljä kolmen pisteen objektiivia)
Tehtävä 2: Cleanse and Control

Behind enemy lines: Mikäli pelaaja jättää pelin aluksi erikoisjoukkonsa reserviin, näiden katsotaan sabotoivan vihollisen liikkeitä ja tukikohtatoimintaa. Pelaaja saa valita joko a) -1 penaltyn vihollisen reserviheittoihin tai b) käyttävänsä Princeps of Deceit Warlord Traitin efektin.

2. Kierros: A Word In Your Ear
Deployment: Hammer and Anvil
Tehtävä 1: Relic (yksi viiden pisteen lisäobjektiivi)
Tehtävä 2: Spoils of War

Manipulate: Mikäli pelaajan erikoisjoukot kuluttavat puoltenvalinnan jälkeen Spec OPS -pisteen, kaksi vapaavalintaista vihollisyksikköä lasketaan deploymentissa toistensa Come the Apocalypse -liittolaisiksi.

3. Kierros: Beheading
Deployment: Vanguard Strike
Tehtävä 1: Emperor's Will (kaksi neljän pisteen objektiivia)
Tehtävä 2: Tactical Escalation

Who Dares Wins: Pelaaja voi vuoronsa alkaessa kuluttaa yhden Spec OPS -pisteen ja etsiä Maelstrom of War -pakastaan Kingslayer-kortin. Kyseinen kortti on suoritettavissa ainoastaan pelaajan erikoisjoukkojen toimesta. Mikäli Kingslayeria ei pelata vuoron lopussa, se sekoitetaan takaisin pelaajan korttipakkaan.

Once more unto the breach: Turnauksen lopputulosten tiebreakerina toimivat viimeisen kierroksen Victory Pointit. Muistakaa siis laskea ja ilmoittaa pisteet!

Pelin aloittaminen

1. Pelaajat sopivat siitä, miten pöydällä olevia maastoja pelataan.
2. Heitetään noppaa objektiivien asettelusta, isomman saanut aloittaa parittomilla.
3. Heitetään noppaa deployment zoneista, voittaja valitsee puolen.
4. Valitaan Warlord-taulukko ja heitetään Trait.
5. Valitaan ja heitetään mahdolliset Psyykkiset voimat.
6. Heitetään tarvittaessa Night Fightista.
7. Heitetään pelin aloituksesta, voittaja valitsee kumpi deployaa armeijansa ensin. Ensiksi deployannut saa deploymentin jälkeen päättää kumpi aloittaa pelin.
8. Deployment.
8. Tehdään 1) Infiltrate ja 2) Scout-liikkeet.
9. Ensin deployannut tekee päätöksen ensimmäisestä vuorosta.
10. Vastapelaajan halutessa heitetään Seize the initiative.





Sunnuntain aikataulu

08:30-09:00 Ilmoittautuminen
09:00-12:00 Peli 1
12:00-13:00 Lounastauko
13:00-16:00 Peli 2
16:00-19:30 Peli 3 ja palkintojenjako

Palkinnot

Turnauksessa menestyneet palkitaan Hammerhead-turnausten tyyliin. Lisäksi fiilistelemme erityisesti erikoisjoukkoja ja näiden suorituksia, panosta siis figuihisi ja armeijasi teemaan!

Ota messiin

Maalattu ja wysiwyg armeija lisätarvikkeineen
Maelstrom of War -kortit ja kuusi numeroitua Objective Markeria
Nopat, templatet, sääntökirja, oman armeijasi FAQ
Tarjotin tai levy, jolla onnistuu armeijan siirtely pöytien välillä
Eväät tai rahaa kenttäruokailuun

Turnauksen sääntöpaketti voi vielä tarkentua ja muuttua, tässä vaiheessa haluamme vain saada ilmoittautumisen auki mahdollisimman pian. . 

Pelipaikka ja saapumisohjeet: War Head Fight Club.