November 16, 2015

Civil War II: Combat Coverage Alpha



Hyvät naiset ja herrat, on aika raportoida Suomen figuskenen linnanjuhlista, eli War Headin Civil War II -turnaustapahtumasta. Suljettujen ovien takana järjestetty ehdottoman harrastajakerman huipputapahtuma vaati osallistujiltaan tänäkin vuonna väsymätöntä panostusta ja uskomattomia urotekoja jopa itse turnauspäivää edeltävänä yönä. Fight Club -taistelukentillä nähtiin sunnuntaina kenties maamme fluffikkaimpia armeijakokonaisuuksia, valtakunnan tarkimmin asetellut maastonkappaleet sekä unohtumattomia peliliikkeitä. Tätä kaikkea on vuosittainen pikkujouluturnaus Civil War. Jotain, mitä ei rahalla saa.

Leikki leikkinä, mutta fiilistelyhenkinen turnauspelaaminen ystävien kanssa on huikean hauskaa ja on iso onni kuulua näin aktiiviseen ja taitavaan remmiin. Pelikokemuksista tekee hauskempia ja reilumpia, kun pelaajat ovat keskenään samalla aaltopituudella, eikä meidän jengillä ole koskaan ollut vaikeuksia virittäytyä fluffimetaan puhtaan kompetitiivisuuden kustannuksella. Civil War -pikkujouluturnauksissa fokus on ollut nimenomaan visuaalisuudessa, Warhammer 40K:n taustatarinassa ja tietenkin makeissa miniatyyreissä. Yhdessä rakennettujen tapahtumien antama inspiraatio ja harrastusinto olivat sunnuntaina kirjaimellisesti käsinkosketeltavissa, kun viime päivien aikana varta vasten turnausta varten rakennetut lisäjoukot toimivat kenraalien komennossa pelipöydillä.

Sisällissodan taustoja on kerrattu ja fiilistelty jo parissa viime postauksessa, mutta nyt on aika siirtyä itse asiaan! Sunnuntain sotatoimet starttasivat varhain aamulla, kun kuusi veteraania rullasi kohteeseen ja nosti figut pöydälle.


War Head Civil War II: Pelaajat ja armeijakokonaisuudet


Player: Johannes Volmanen
Callsign: Akuma
Army: Tyranids Hive Fleet Nostromo

Skytyrant Swarm

HQ1: Hive Tyrant, Maw-Claws of Thyrax, Wings, EGrubs [220]

Fast1: 10 Gargoyles [60]
Fast2: 10 Gargoyles [60]

Tyranids Combined Arms Detachment

HQ1: Deathleaper (Warlord) [130]

Elite1: 3 Zoanthropes [150]

Troop1: 20 Hormagaunts, Adrenal Glands, Toxin Sacs [200]
Troop2: 12 Genestealers, Scything Talons, Broodlord [276]

Fast1: Harpy, Cluster Spines [150]


Johannes palasi tänä vuonna suosikkiarmeijansa Tyranidien kanssa juurilleen ja supervarusteltujen joukkojen pariin. Back in the day meillä oli tapana rokata Nidzilla-kauden pisteelleen optimoidussa tyrkkymetassa ihan kummallisia, boostattuja lähistely-Carnifexeja, jotka sitten vetivät nekkuun muiden kevyitä Devourerfexejä. Johanneksen mielipuuhaa oli myös löylyttää hampaisiin asti buffatuilla Hormagaunteilla sittiäiset ja niiden vauhdin aliarvioineita vihulaisia.

Johannes ei ole maalaajana mikään nopean toiminnan erikoismies, mutta tänä vuonna päästiin ajoissa suorastaan sankarilliseen suoritukseen soturin laittaessa taistelukuosiin kokonaista 20 Alienid Gargoylea! Porkkanana oli päästä pelaamaan tyylikkäästi lähitaisteluun varustettua Hive Tyrantia osana hyvin synergisoivaa Skytyrant Swarmia.

Myrkkyä räkivät nahkasiivet olivat hyvä alku myös Hive Fleet Nostromon Skyblight Swarmille.







Player: Olli Väre
Callsign: Frontside-Olli
Army: Zogrim's Badmoon Walkers


"There's a bad moon on the rise..."

Orks Combined Arms Detachment

HQ1: Big Mek, Mega Armor, Cybork Body [80]
HQ2: Big Mek, Kustom Force Field [85]

Elite1: 5 Meganobz, 2 Kombi-Skorchas [210]
Elite2: 9 Kommandos, 2 Burnas, Boss Snikrot [60]

Troop1: 10 Shoota Boyz, Boss Nob, Big Choppa [84]
Troop2: 10 Gretchin [35]

Heavy1: Deff Dread [80]
Heavy2: 3 Killa Kans, 3 Skorchas [165]
Heavy3: 6 Killa Kans, 6 Grotzookas [330]

Sisällissodan yllättävin armeijavalinta tuli tällä kertaa Ollin taholta. Vannoutunut Power Armour -mies olikin Emperor's Childreneillä soditun (kovaonnisen) testipelin jälkeen päätynyt kuoppaamaan pimeiden voimien palvomisen ja kaivanut kaapinpohjalta maalattavaksi vihernahkoja. Viikon mittaan värittyneiden örkkien rinnalle liittyi Fight Club -vitriinistä klassinen Kanikatras ja romuralli oli valmis alkamaan.
Metalliset Mega Armor Nobit ovat ajalta, jolloin Warbossit saivat avattua niitä Troop-valinnoiksi. Ollin örkkikokoelma olikin ollut tähän asti nykysääntöjen valossa laiton Troopien puuttuessa, mutta siihen saatiin Civil Warin myötä korjaus.

Armeijan Warlordina toimi tietysti Big Mek -veteraani Zogrim.

Täysin uusiin joukkoihin kuuluivat lopultakin viimeistellyt Kommandokonversiot sekä näitä danger close -kivääritulella useissa otteluissa tukenut Shoota Boy -jengi.

Toiseksi Troopiksi valikoitui lauma ilkikurisia Gretchineitä. Tehokkaana kaverina Olli tekaisi myös turnausta varten kuusi numeroitua ja armeijan beisseihin sopivaa liikennemerkki-objektiivimarkeria. Upea kokonaisuus!


Player: Eric Raunio
Callsign: Sensei
Army: Task Force "Crimson Lightning"


HQ1: Commissar Lord, Carapace Armour, Power Sword, Plasma Pistol [100]

HQ2: Command Platoon, Medic, 2 Plasma Guns, Warlord [130]

Troop1: 10 Stormtroopers, Meltagun, Grenade Launcher, Plasma Pistol [160]

Troop2: 10 Stormtroopers, 2 Meltaguns, Plasma Pistol [165]

Heavy1: Thunderer Siege Tank, Heavy Stubber [145]
Heavy2: Thunderer Siege Tank, Heavy Stubber [145]
Heavy3: Thunderer Siege Tank, Heavy Stubber [145]

HQ1: Imperial Robot Color Sergeant (Magos Dominus) [105]

Troop1: B.O.A.R. Breacher Team (Kataphron Breachers) 3 Heavy Arc Rifles [155]

Ericin Militarum Tempestus Stormtrooper-armeija oli yllätykseksemme saanut liittolaisikseen uusilla Cult Mechanicus -säännöillä toimivia, mekanisoituja pioneereja sekä rykmentin maskottina toimivan Imperial Robotin. "Purppurasalaman" tunnusmerkkinä operoivat tietenkin lojaalit Thundererit!

Eric konvertoi toistaiseksi tunnistamattomasta robotista lippua kantavan ja lähitaistelutehoa tuovan Magoksen Cult Mechanicus -liittolaisosastoonsa. Jalkaväkijoukkojen tumma ja punasävyinen univormuteema jatkuu Imperial Robotin maalipinnassa.

Uusi lisäys armeijaan oli myös oikeista Kataphron Destroyer -figuista modailtu Breacher-ryhmä, jossa telavaunujen vierellä eteni erikoisasein varustautuneita Stormtrooper-pioneerejä.

Ericin visiona oli läpi betonin ja talonseinien puskeva murtotiimi, joka toimisi suojakilpenä niiden takana etenevälle ja kulmia siivuttavalle Stormtrooper-eliitille. Meininkiä piisaa!


Player: Juha Nieminen
Callsign: Mentor
Army: Elysian Drop Detachment 77


HQ1: Lord Commissar, Laurels of Wrath, Warlord [90]
HQ2: Primaris Psyker, 2nd Mastery Level [75]

Troop1: Platoon Command, Power Fist [150]
Troop2: Stick 1, Veteran Grenadiers, Heavy Bolter [245]
Troop3: Stick 2, Veteran Grenadiers, Heavy Bolter [245]
Troop4: Stick 3, Veteran Grenadiers, Heavy Bolter [85]
Troop5: Stick 4, Veteran Grenadiers [75]
Troop6: Support Squad, Missile launchers [90]

Fast1: 3 Scout Sentinels, Autocannons [120]

Fast2: Imperial Navy Talon Fighter (Vulture Gunship) [150]

Transport1: Valkyrie
Transport2: Valkyrie
Transport3: Valkyrie

Juha toi tälläkin kertaa mukaan tyylipuhtaan perinnerykmentin ja edusti tapansa mukaan Keisarillista Imperiumia. Forgen Elysialaisista koottu kokonaisuus on tunnettu siitä, että sille suodut operaatiot ovat yleensä olleet niin kutsuttuja "one way ticketeja", mutta kuinka kävisi tällä kertaa?

Tarinan sankarina oli tietysti battle reporteistamme tuttu luutnantti Yurik komentoryhmineen.

Operaatiolle oli lähetetty myös kevyitä, pudotusvarustein konfiguroituja Sentinel-talsijoita.

Juhan laivastonharmaat ilmavoimat ovat yhtä legendaarisia kuin mies itsekin!


Player: Henrik Raunio
Callsign: Brute

Army: Cult Mechanicus & Advisors

HQ1: Techpriest Dominus [105]

Troop1: Kataphron Destroyers, Cognis Flamer [170]
Troop2: Kataphron Destroyers, 3 Grav-Cannons, Cognis Flamer [170]

Heavy1: Kastelan Robots, Cybernetica Datasmith, Twin-linked Heavy Phosphor Blaster, 2 Carapace-mounted Heavy Phosphor Blasters [360]

HQ1: Alpha Legion Chaplain
Troop1: Tactical Squad with Drop Pod [105]
Fast1: Drop Pod [35]

HQ1: Xenos Inquisitor, 3 Servo Skulls, Rad Grenades, WL [49]
HQ2: Ordo Hereticus Inquisitor, Psyocculum [50]

Elite1: Henchman Warband, 2 Crusaders, 2 Death Cult Assassins, 2 Ministorum Priests, Acolyte [114]

Hese oli yllättänyt kaikki (mukaan lukien itsensä) ja rakentanut turnausta varten tyhjästä ihan uuden armeijakokonaisuuden täynnä lukuisia konversioita. "Blanchemaista" ja realistisin, maanläheisin sävyin toteutettua maalausta oli sovellettu hienosti Mechanicuksen robottiyksiköissä, joihin liitettynä sinertävät Space Marinet toivat pienen väriläiskän.

Hesen armeijalista oli täynnä tyylikkäitä ja tehokkaita valintoja ja se olikin mun mielestä vahvimmasta päästä kokonaisuuksia. Yksiköiden eksoottisuus toisi vielä oman uhkaavuutensa sotatantereille, kun vihollisen ymmärrys niistä olisi vielä hataralla pohjalla...

Hese on viime aikoina keskittynyt yksinomaan yksilöllisten sankarien ja inkvisittorien sekä Rogue Traderien seuraajien rakenteluun miettimättä sen kummemmin pelinäkökulmia. Nyt tehokkaat ja omaperäiset konversiot löysivät turnauslistasta kodin, kun Hese laski Mechanicuksen ja Marineiden liittolaisiksi tukea Inkvisition riveistä.

Alpha Legionin iskujoukot toivat listaan boltereita ja kulkupelejä. Turnausta varten valmistuvia konversioita varten haettiin Poromagialta juoksujalkaa uunituore Horus Heresy: Betrayal at Calth -boksi.

Mechanicuksen häiriintynyt teema kiteytyy Hesen Archmagokseen, jossa on virallisen mallin lisäksi osia ainakin Electro-priesteilta ja Dark Eldarien Haemonculukselta. Culexus esitti tällä kertaa kuvaavasti Ordo Hereticus -inkkaria Psyocculumilla.
























Player: Teemu Valve
Callsign: Frenzy
Army: Carcharodons & Execution Force


HQ1: Murder-Captain Proteus, Bike, Thunder Hammer, Artificer Armour, Iron Halo, Warlord [160]

Elite1: Command Bike Squad, Apothecary, 2 Plasma Guns, Storm Shield, Company Champion, Melta Bomb [200]

Troop1: Tactical Squad, Meltagun, Combi-Melta [90]
Troop2: Scout Squad, Sniper Rifles [60]

Transport1: Drop Pod [35]
Fast1: Drop Pod [35]

Heavy1: Thunderfire Cannon [100]

Elite1: Whisperer, Culexus Assassin [140]
Elite2: Silk Moth, Callidus Assassin [145]
Elite3: Carnagos, Eversor Assassin [135]
Elite4: Kingslayer, Vindicare Assassin [150]

Itse lähdin sotaan ylimielisellä eliittiasenteella ja upotin puolet armeijalistan pisteistä parina turnausta edeltävänä iltana kokoamaani salamurhaajanelikkoon. Execution Forcen Black OPS- operaatiota tukisi Carcharodonien muodostama Relief Force Harpoon, jolta assassinit voisivat myös halutessaan leasata yhden pudotuskapselin. Skitarii-teemainen Thunderfire Rocket Battery tarjoaisi epäsuoraa tulitukea salamurhaajien osoittamiin koordinaatteihin.

Pienen konvertoinnin lisäksi päätin tehdä Execution Forcen Assassineista perinteisen tummanpuhuvan ulkoasun sijaan väritykseltään vähän omaperäisempiä. Hiekkainen synskin-puku sopisi paremmin aavikolle.

Uskolliset Carcharodonit olivat varustautuneet panssarintorjuntaan Keisarin nimissä. Space Sharkien Deep Space -erikoisjoukoista värvätyn kersantin aseman merkkinä oli tietysti musta haarniska.

Vindicare Assassin oli antanut tarkka-ampujille oppitunnin ennen tehtävälle lähtöä ja Callidus Assassinin keräämä tiedustelutieto oli painettu tiedustelijakersantin mieleen. Sektorille ajautuneiden muukalaisten komentoketju oli rikottava ja niiden joukot hajotettava järjestelmällisesti ja tehokkaasti...























Kellon lyödessä yhdeksän saapuivat viimeisetkin taistelijat operaatioalueelle. Hese viimeisteli vielä koko yön maalaamaansa armeijaa kerätessämme figuja tarjottimille ja briiffatessamme turnauspaketin skenaariot. Kun aamukahvit oli keitetty, popkornit paistettu ja markkinointimuodollisuudet hoidettu, pyöräytimme ekan kiekan paritukset softan läpi ja kävimme toimeen.

Oli aika deployata sotajoukot ja antaa noppien puhua. Jatkoa seuraa...

#BringIt #CivilWar #WarHeadForLife.

2 comments:

  1. Wow, those are killer armies.

    ReplyDelete
  2. Eric's mystery robot is a battletech cyclops assault mech

    ReplyDelete