December 19, 2016

Civil War III Combat Coverage Bravo



War Headin sisällissotaselonteko jatkuu! Kun armeijat oli esitelty ja tehtävät briiffattu, päästiin viimein taisteluiden makuun. Maastot oli aseteltu edellisenä iltana valmiiksi ja kattaus oli samantyylinen kuin järkkäämissämme turnauksissa - tänä vuonna myös Civil War pelattiin ensi kertaa täysikokoisilla pelipöydillä. Maisemoinnin kulmakivinä oli tuttuun tapaan selkeitä ampumalinjoja blokkaavia maastonkappaleita ja tasapainoinen sekoitus raunioita ja metsiä. Pelasimme tavan mukaan kolme kierrosta Maelstrom+Eternal War -yhdistelmäskenaarioita swiss-parituksilla ja tutulla 0-20 pisteytyksellä. Lisäksi kaikki osallistujat saivat ihan helvetisti maalauspisteitä.



Ensimmäisen kierroksen paritukset menivät Eric - Teemu, Johannes - Juha ja Olli - Henrik. Tuloksena oli mielenkiintoisia grudgematcheja ja revansseja aiempien sisällissotien taisteluista. Ericin ja Teemun keisarillinen kaksinkamppailu ratkeaisi luultavasti Deathwatch Kill Teamin operaatiokunnon perusteella, kun taas Juhan ja Johanneksen mittelössä Vanguard Veteranien liikkuvuudella kaikista suunnista iskevää Genestealer Cultia vastaan olisi suuri painoarvo. Ollin ja Hesen matsi olisi villi kortti; matchup oli lähtökuopista tasaväkinen ja molemmilla oli paljon kyvykkäitä yksiköitä.

Heitin taistelussa Ericiä vastaan Infiltrate-veteraaneja tämän selustaan houkutuslinnuksi Deathwatchille ja uhkaamaan Stormtrooperien tukikohtaa, mutta Kill Team tuhovoimaisine Frag Cannoneineen laskeutui kuitenkin mun hallitsemalle maatilalle. Vuoroa myöhemmin yksi mun Veteran Squadeista lojui riekaleina maassa, mutta mun vaunujen tulivoima kilpistyi täysin Ordo Xenos -ryhmää suojaavaan Terminatoriin.

Knight-Commander Noel Moloch (Pask) taas yritti siivuttaa kalliomuodostelman takana etenevää Thundereria Vanquisher Battle Cannonillaan, mutta ei pystynyt stunnia parempaan tulokseen. Lopulta Ericin reservien myöhästyttyä pahasti sain järjesteltyä linjat uudelleen ja Basiliskin täysosuma Deathwatchin riveihin antoi kaartille tilaa hengittää.

Ericin Stormtrooper Drop Operation oli varsin tehokas, mutta menetti kovimman teränsä yhden jengeistä mishapatessa itsensä vastakkaiseen nurkkaan. Vaikka kaksi Meltagun-laukausta tuhosikin mun molemmat Leman Russit, sain Basiliskin Heavy Flamerilla, Cyclops-pommivaunuilla ja psyykkisin voimin vahvistetuilla veteraaneilla niitattua loput mun tukikohtaa uhanneet Stormtrooperit. Kaukana Kataphron Breacherit olivat ajaneet mun Mukaalit pakosalle ja molemmat saivat pidettyä tukikohtansa. Lopulta voitto meni niukasti Armageddonin kaartilaisille Maelstrom-korttierolla!

Kakkospöydällä Juha katsoi ihmeissään kaiken maailman eksoottisten mönkijäisten toimintaa Johanneksen kontrollissa. Sand Raptorien päivä alkoi katastrofilla, kun Juha heitti uskomattoman heikot lähitaisteluhyökkäykset ja savet arvokkaille Vanguard Veteraneilleen ja muutama hassu Purestrain Genestealer eliminoi koko ryhmän.

Sand Raptorien Drop Pod -iskut ja suvereeni ilmaherruus eivät kuitenkaan lopulta riittäneet pisteille, vaan Genekultistien vankka kentänhallinta oli Space Marineille liikaa lojalistien menetettyä mobiilin iskuryhmänsä. Tactical Squadin kessu pääsi kuitenkin lyömään Genestealer Maguksen power fistilla tuusan nuuskaksi!

Kolmospöydän verisessä taistelussa Hesen Skitarii-joukot yrittivät löytää heikon kohdan Sons of Medusa -kapteenin haarniskasta. Lopulta lopputulos oli 10-10 tasapeli molempien vallattua toistensa tukikohdat (Sicarian Infiltratorit soluttautuivat Ollin baseen nitistäen sitä vartioineet Techmarinet, ja Sons of Medusa Land Raider kaasutti kentän yli Mechanicuksen leiriin).

Toisella kierroksella Hesen joukot asettuivat hyökkäysasemiin Juhan Space Marineita vastaan taistelussa reliikistä. Hesen aggressiiviset toimet yrittivät houkutella Juhan Vanguard Veteraanit avoimeen keskustaan omien eliitti-iskuryhmiensä vastahyökkäystä varten.

Vaikka Mentorien Master of Ordnance aavisti ansan, oli marsilaisjoukkojen eksoottinen kalusto ja Hesen taktinen äly tänään täpärästi Marineita edellä. Reliikki jäi lopulta Sand Raptorien haltuun, mutta Skitariit voittivat matsin korttipistein. Samainen Power Fist -kersantti löi kuitenkin jälleen vihollisen Warlordin kuoliaaksi, tällä kertaa uhriksi valikoitui Karamazov!

Kolmospöydällä olin ihan yhtä ymmälläni nykyaikaisesta genekulttuurista, väijytyksistä ja chargepotentiaaleista kuin Juha aiemmassa kuvassaan.

Armageddon Steel Legion oli saanut vihiä jäätiköllä asuvasta Genestealer-infestaatiosta ja eteni varovaisesti tiukassa muodostelmassa. Kilpikonnapuolustus toimi lopulta ihan hyvin ja sain kaikki hyökkäysjoukot tapettua; en kuitenkaan ehtinyt väijytysväistelyn vuoksi scorata juuri mitään kortteja ja Johanneksen kaikilla kohteilla istuvat Lictorit nostivat lappua kuin viimeistä päivää. Lopulta Relic päätyi kuitenkin Leman Russin alle ja kättelimme tasurihenkisen tuloksen merkeissä!

Ollin ja Ericin peli oli päättynyt lopulta taktisten Militarum Tempestus -joukkojen eduksi. Lounastauolla keskustelimme muun muassa Heresy-säännöistä, tämänhetkisistä maalausprojekteista ja ensi vuoden turnauksista, joita onkin suunnitteilla lukuisia!

Finaalikierros sai alkaa! Top tablelle astelivat Johannes ja Hese, joka taisteli niin ikään ensi kertaa Genestealereita vastaan.

Joo joo ne tulee Drop Podeilla, ja sit mä ammun ne tällä Demolisher Cannonilla.

Basiliskin tähtäys on kohdallaan ja Mukaalit etenevät ilahduttavan vikkelästi kohti linnoittautunutta Thunderfire Cannonia.

Terminatoreita ja Sons of Medusa Warlordia kuljettava Land Raider kuitenkin vältti täpärästi Vanquisher Battle Cannonin laukauksen ja lähti rullaamaan uhkaavasti kohti mun linjoja. Myös parin Thunderfire Cannonin ristituli ekoilla vuoroilla oli näin kaartikenraalin näkökulmasta tuskallista katseltavaa.

Muun muassa peltoon suojautunut Land Raiderin tervetuliaiskomitea jäi tarkan tykkitulen alle. Kovin montaa kaartilaista ei lopulta Lantsarin päästyä perille jäänyt kertomaan taistelusta, vaan aseettoman Basiliskin ja Leman Russien piti vetäytyä nurkkaan pitämään pisteitään Sons of Medusa -joukkojen raivoa vastaan.

Juha kävi varmoin ottein taisteluun Stormtroopereita vastaan. Vanguard Veteraanit koukkasivat näkösuojan takaa sivustasta Drop Pod -iskun vetäessä huomion itseensä.

Ensi töikseen Juha alkoi eliminoida Edun pitkän kantaman tulivoimaa.

Deathwatch saapui Drop Podillaan tappamaan muita syväiskijöitä, mutta Sand Raptorien reservit lukitsivat Kill Teamin kuolettavaan ristituleen! Lopulta Vanguard Veteraanien hurjat sankarityöt, Stormhawk Interceptorin tarkkuus ja taktisten ryhmien vankkuus puhdistivat pöydän kaikesta vastarinnasta seiskavuoroon mennessä!

Finaalipöydällä Hesen Mechanicus-joukkojen onnistui niitata lähes kaikki kultin iskujoukot, mutta Johanneksen Lictorit olivat taas ottaneet haltuunsa lähes jokaisen Crusade-objektiivin ja taanneet kenraalilleen selvän Maelstrom-kaulan. Viimeisen vuoron onnistunut Acolyte-rynnäkkö Lictorin kimppuun jätti kuitenkin hyvän fiiliksen myös täpärästi tappion kärsineelle Hesenatorille!

Eksoottinen, kyvykäs ja näyttävä Genestealer Cult oli voittanut turnauksen ja täydentänyt Johanneksen kolmoisvoiton Civil Warin kuninkaana! Lohduttauduimme sillä, että tämä johtui tietysti genarien ilmiömäisestä paritusonnesta ja etteivät ne joutuneet Edun Deathwatch Kill Team -nimistä anti-tyranid techiä vastaan!

Hauska päivä ja kaikki voittivat ainakin yhden pelin - sikäli kun olisimme oikeasti laskeneet pisteitä. Päivässä oli kyse fiilistelystä maalattujen figujen ja ystävien kanssa ja pelit olivat vain viitekehys (sekä tietysti maalausdeadline!) WRHD-pikkujouluhengailuille. Good times!

Kiitokset kaikille herrasmiehille, ensi vuonna uudelleen!



December 15, 2016

Civil War III Combat Coverage Alpha





Turnausvuoden huipentuma oli jälleen käsillä - oli viimein koittanut aika sotia War Headin Civil War III ja selvittää hefepoliittinen nokkimisjärjestys ja bragging rightsit tulevalle vuodelle! Viime sunnuntaina viikkoja salaisia armeijaprojekteja valmistelleet operaattorimme kokoontuivat Fight Clubin katon alle tiimimme sisäistä kutsuturnausta varten. Päivän teemana oli kerätä koko crew kannelle ja pelata pikkujouluhengessä hauskoja fluffitaisteluita upouusilla figuilla. Perinteen mukaan turnauspäivän aamu oli jopa finaalikierrostakin jännittävämpi, kun kaikki paljastivat vuorotellen muilta salaa rakennetut armeijansa täysin uusine kokoonpanoineen tai yksikkölisäyksineen. Kaikki olivat tänäkin vuonna tehneet huikeita panostuksia ja sisällissodan toverilliseen fiilikseen oli helppo virittäytyä!

  

Kolmen kierroksen turnauksen lisäksi päivää juhlistettiin tietysti myös WRHD Field Couture -vaatebrändimme tulevan kevätmalliston pre-release-tilaisuudella. Joulun taianomaiseen vuodenaikaan taotut, upouudet haarniskat saivat nyt tulikasteensa Civil Warissa fashionistien puettua univormut ylleen. Paitojen designista vastasi myös muun muassa Devil Wears Pradalle printtejä suunnitellut ystävämme Juhani Rafael Johansson. Briiffinä taiteilijalle toimivat kaikki meininkimme klassiset brändielementit ja tehtävänanto logosta visiolla "jos War Head olisi leffa tai rokkibändi 80-luvulla." Boom! #WRHD #Swag #Stateofmind

Pidemmittä puheitta Civil War III -pelaaja- ja armeijaesittelyiden pariin!



Player: Juha Nieminen
Callsign: Overlord
Army: Mentors Chapter Sand Raptors


HQ1: Warlord: Mentors Master of Ordnance, Combi-Plasma [140]

Elite1: 10 Vanguard Veterans, 2 Power Fists, 4 Grav Pistols, Plasma Pistol, Jump Packs [345]

Troop1: 10 Tactical Marines, Power Fist, Meltagun [175]
Troop2: 10 Tactical Marines, Power Fist, Meltagun [175]

Troop3: 5 Mentor Scouts, Sniper Rifles, Camo Cloaks [70]

Fast1: Stormhawk Interceptor, Icarus Stormcannon, Skyhammer Missile Launcher [130]

Heavy1: Thunderfire Cannon [100]

Transport1: Drop Pod [35]
Transport2: Drop Pod [35]

Juha oli jälleen rakentanut tyylilleen uskollisen armeijan lojaaleja Space Marineita. Mentors Chapterin erikoissodankäyntidivisioona "Sand Raptors" oli maalattu sotilashenkisen maanläheiseen aavikkoteemaan. Armeijan sydän oli hampaisiin asti aseistettu ensimmäisen komppanian Vanguard Veteran -yksikkö.

Operaation komentajana toimi tarkasti kiertoradalta tykkitulta kutsuva Master of Ordnance MKV-haarniskassaan. Warlordin aseena toimi Combi-Plasma.

Tarkkuuskiväärein varustetut tiedustelijat etsivät kohteita Veteraaneille ja Drop Pod -iskuihin valmistautuville taktisille joukoille.

Iso osa Juhan rajuista Marineista on tehty Anvil Industriesin vaikuttavista osista. Erityisesti Boltgunit, erilaiset taktiset varusteet ja koruttomat haarniskat sopivat armeijan tyyliin oivallisesti. Paljon lisää kuvia ja work in progress -syntytarinaa Mentoreista löytyy täältä.

Myös synttärilahjaksi saatu Stormhawk Interceptor oli saanut maalipinnan päälleen. Suvereeni ilmaherruus oli jälleen Juhalla Civil Warin käynnistyessä!


Player: Olli Väre
Callsign: Ollivander
Army: Sons of Medusa


HQ1: Warlord: Captain Midas Cyprum, Artificer Armour, Bolt Pistol, The Axe of Medusa [135]

Elite1: Dreadnought Ancient Remus, Twin-linked Lascannon, Missile Launcher [125]
Elite2: Assault Terminators, 2 Lightning Claws, 3 Thunders Hammers & Storm Shields [205]

Troop1: 5 Skitarii Scout Maniple (Space Marine Scouts)
Troop2: Tactical Squad, Grav-Cannon, Meltagun, Combi-Melta [195] in transport1

Heavy1: Thunderfire Cannon [100]
Heavy2: Thunderfire Cannon [100]
Heavy3: Land Raider Redeemer, Multi-Melta [260]

Transport1: Drop Pod [35]

Olli oli ollut syksyn mittaan busy boy, sillä Civil War -valmisteluiden lisäksi oli täytynyt saada tehtyä myös teos GW:n Armies on Parade -kilpailuun. Nurglen Demonien jälkeen suti sai viuhua Space Marineiden yllä, kun kaapinpohjalta kaivettu Sons of Medusa -armeijarunko laitettiin uuteen kuosiin.

Persoonallisiin kirkkaanvihreisiin panssareihin sonnustautuneita sotureita komensi Techmarinesta ja green stuffista konvertoitu Iron Father.

Assault Terminatorien koristeelliset kilvet olivat saaneet vaihtua Bullgrynien rujoihin Slabshieldeihin.

Taktinen kessu päivitti ryhmän Facebook-sivua reaaliajassa. Hauskana yksityiskohtana ryhmän kaikilla jäsenillä on kypärässä jonkinlainen bioninen silmä tai tähtäyslaite.

Dreadnought oli reposetettu vauhdikkaampaan asentoon ja varustettu tulitukirooliin.

Pikku mausteena armeijan riveistä löytyi myös marsilainen Auxiliary-yksikkö konvertoitujen tiedustelijoiden muodossa. Takana näkyvät Kataphron Breacher -laveteille siirretyt Thunderfire Cannonit tulenjohtajineen.


Player: Teemu Valve
Callsign: Frenzy
Army: Armageddon Steel Legion


HQ1: Warlord: Command Squad, Pariah-Colonel Craterus, Astropath [85]
HQ2: Knight-Commander Moloch, Vanquisher, Lascannon [215]
HQ2-1: Wingman "Otter" Creese, Conqueror, Heavy Bolters [170]
HQ3: Ministorum Priest Severus Yawell [25]
HQ4: Samanda, the Harlot Witch of Hades Hive, Level 2 [75]

Troop1: Veterans, Autocannon, Forward Sentries [80]
Troop2: Veterans, 3x Plasma Guns, Forward Sentries [115]
Troop3: Veterans, 3x Meltaguns, Forward Sentries [100]

Fast1: Scout Sentinel "Coffin", Heavy Flamer [35]
Fast2: Mukaali Cavaliers, Sergeant Huberdeau with Melta bombs [115]

Heavy1: 2 Cyclops Demolition Vehicle Teams [60]
Heavy2: Basilisk, Heavy Flamer [125]

Itse olin rakentanut pikku hiljaa Imperial Guard -armeijanalun viime vuonna maalattujen lasgunnereiden rinnalle. Nyt vahvuuteen liittyi panssarivaunuja ja erikoisyksiköitä HQ-, Fast- ja Heavy-sloteissa.

Armeijan komentaja Pariah-Colonel Craterus oli tuonut kyvykkäimmät hamartialaisensa taltuttamaan kapinan sisällissodassa.

Kaikki yksittäiset, konvertoidut characterit olivat hauskimpia maalattavia ja niitä on tulossa vielä paljon lisää.

Scout Sentinelin asevalinta takasi, että talsija tulisi ansaitsemaan lempinimensä monissa peleissä...

Forge World on myynyt Mukaali-figunsa loppuun jo jokin aika sitten, mutta teetätin näköiskappaleet SiRo Creationsilla ajoissa sisällissotaa varten. Ratsastajina on Steel Legion -figuista pääswapeilla konffattuja tallarn-henkisiä "saraseeneja".


Player: Henrik Raunio
Callsign: Brute
Army: Adeptus Mechanicus


HQ1: Warlord: Archmagos Ignatus Pragmati, Lord Annihilator (Inquisitor Karamazov) [200]
HQ2: Master of the Skitarii Alpha 31-Praxion (Ordo Xenos Inquisitor) 3 Servo-skulls, Rad grenades, Psychotroke grenades [64]
Elite1: 212th Tech-guard Hyspasists Squad Epsilon (Inquisitorial henchmen) 8 Acolytes, 8 Bolters, 2 Crusaders, 2 Jokaero Weaponsmiths [140]
Elite2: Tech-Priest Auxilia (Inquisitorial henchmen) 4 Acolytes, Ministorum Priest [41] in transport 1
Transport1: Rhino [35]

Troop1: 10 Skitarii Vanguard, Phosphor Blast Pistol, Pater Radium, Conversion Field, Omnispex [145]
Troop2: 5 Skitarii Vanguard, Omnispex, 2 Arc-Rifles [95]
Elite1: Sicarian Ruststalkers [160]
Elite2: Sicarian Infiltrators, Fletchette Blasters & Taser Goads, Infoslave Skull [195]
Heavy1: Onager Dunecrawler, Icarus Array [125]

Hese oli jälleen ylittänyt itsensä ja luonut inspiroivan Mechanicus-armeijan Black Libraryn äänikirjoja kuunnellessaan. Marsinpölyinen beissaus takasi osin counts as -säännöillä toimivalle joukolle iskevän yleisilmeen.

Hese on ihastunut erityisesti Inkvisition Henchman-ryhmien muokattavuuteen ja monipuolisuuteen. Konversioissa on käytetty osia lukuisista eri muovikiteistä ja blistereistä.

Pikku droidien pohjana oli käytetty Kastelan Robotien nyrkkejä!

Raskastekoisia Skitarii-tuhoajia Black Libraryn teoksien mukaan.

Kammottavia marsilaisia salamurhaajia. Kuvataan armeija vielä tarkemmin, kun Hese saa loput yksiköt viimeisteltyä!


Player: Eric Raunio
Callsign: Sensei
Army: Stormtroopers & Deathwatch 

HQ1: Tempestus Command Squad, 4 Volley Guns [125]

Troop1: 5 Stormtroopers 2 Flamers [80]
Troop2: 10 Stormtroopers 2 Meltaguns, Plasma Pistol [165]
Troop3: 10 Stormtroopers, 1 Meltagun, Plasma Gun [155]

Heavy1: Thunderer Siege Tank [140]

HQ1: Imperial Robot Color Sergeant (Dominus) [105]
Troop1: B.O.A.R. Breacher Team (Kataphron Breachers) 3 Heavy Arc Rifles [155]

Elite1: Deathwatch Furor Kill Team, 7 Veterans, 2 Frag Cannons, Stalker Boltgun, Terminator Armour, Thunder Hammer, Storm Shield [237] in transport 1

Transport1: Drop Pod [35]

Myös kiireinen Eric oli saanut aikaan uusia Civil War -vahvistuksia pitkien yömaalauksien aikana. Klassinen Tempestus-säännöillä toimiva Stormtrooper-armeija jatkoi taktisia operaatioitaan liittolaistensa tukemana.

Mulle ja Edulle vanhat Stormtrooperit ovat yksiä ikonisimpia 40K-yksiköitä.

Myös Edun vanha komissaari pääsi tällä kertaa mukaan modernimpien iskujoukkojen suojaamina.

Raskaasta tuesta vastasi tällä kertaa väkivahva Deathwatch Kill Team Terminator Breacherilla ja kahdella Frag Cannonilla.

Johanneksen Tyranidit ovat olleet Ericin verivihollinen kaikissa Civil Wareissa, mutta nyt keisarillisten joukkojen mukana olisi erikoistunut muukalaisentappopartio...


Player: Johannes Volmanen
Callsign: Akuma
Army: Genestealer Cult & Tyranids


HQ1: Warlord: Magus, 2 Familiars, Mastery Level 2, Staff of the Subterrain Master [95]

Elite1: 4 Aberrants, 2 Hammers, 2 Picks [120]
Elite2: 6 Purestrain Genestealers, Scything Talons [102]
Elite3: 6 Purestrain Genestealers, Scything Talons [102]

Troop1: 5 Acolyte Hybrids, Cult Icon [50]
Troop1: 10 Neophyte Hybrids, Autoguns, 2 Mining Lasers, Grenade Launcher [85]

HQ1: Tyranid Prime, Scything Talons [125]
Troop1: 10 Hormagaunts [50]

Formation: Deathleaper's Assassination Brood, Deathleaper, 5 Lictors [380]

Formation: Sporefield, 3 Mucolid Spores, 3 Spore Mine Clusters [90]

Johannes on saanut viime aikoina paljon lisää maalausmotivaatiota ja peli-intoa uudesta Genestealer Cults -kirjasta. Aggressiivisesti paineistava armeija vaikuttaa tehokkaalta ja Johanneksen ensimmäinen detachment kaivosten kultisteja rakentuikin ajoissa Civil War -sotia varten.

Magus miehineen muodosti armeijan selkärangan.

Johanneksen maalausteema joukoilleen on kalpea ja cityfight-henkinen lookki, joka sopii hyvin myös yhteisen Alienid-armeijamme rinnalle.

Nidipuolelta tuli mukaan myös hiukan lisää shock troopeja sekä kulttiteemanmukaisia soluttautujia, kuten Lictoreita ja infiltroiva Sporefield-miinamuodostelma.






















Vuoden mittainen lähtölaskenta oli kulunut umpeen ja maalausaika oli päättynyt. Pöydät, miehet ja armeijat olivat valmiina - Civil War III alkaisi nyt! Pelitapahtumia seuraavassa episodissa!